tiistai 14. huhtikuuta 2020

Onkos täällä ketään..?

Tervehdys (liian) pitkästä aikaa! Tuli sitten tempaistua kunnon tauko bloggailusta, vaikka tarkoitus ei ollut että tauko venähtäisi lähes vuoden mittaiseksi... Mutta niin vain kävi, voi vaan todeta ajan juoksevan liian nopeasti =) Kosmetiikkaa on tullut käytettyä ja hankittua (sekä hävitettyä, siitä kohta lisää) vuoden aikana kosolti, mutta ehkäpä tässä jonkinlainen järkiintyminen on alkanut hiipimään takaraivoon. Olemme tällä hetkellä ns. evakossa, sillä asuntoamme remontoidaan. Ajattelin jo rempasta kuultuani tämän olevan oiva pakkotilanne kosmevaraston läpikäymiseen, mutta sittenpä saimmekin ilmoituksen remontin aikaistumisesta ja voitte varmasti kuvitella millaisen kiireen se meille pukkasi kun vasta suunnittelimme aloittavamme pakkaamista... Oltiin aika uupunutta sakkia muuton lopussa, mutta nyt se on onneksi ohi ja paluumuutto tulee olemaan tuskattomampi. Tosiaankin kävin siinä kosmetiikkaa läpi ja valitettavan paljon roskiin päätyi selkeästi vanhentuneita tuotteita. Ihan kaikkia päiväykseltään vanhoiksi menneitä tuotteita en edes ehtinyt/jaksanut läpikäydä, joten roskiin päätyi nekin. Mutta, oppirahat on maksettava ja jatkossa aion kyllä pitää järjen päässä hankintojen suhteen.

Harmillisesti minulla ei ole kuvaa, mutta löysin jemmoistani muistini mukaan vuonna 2016 vanhaksi menneen Yveksen Monoï -suihkugeelinkin. Väri oli muuttunut epäilyttävän vihertäväksi ja ajattelinkin ensin heivata sen pois, mutta mies tuumasi etteihän se välttämättä oo huonoksi mennyt. No, värin lisäksi tuoksu oli hivenen muuttunut, mutta niin vain käytin sen pois ja ihan toimiva tapaus se oli. Miten lie olikin jäänyt jemmaan purnukoiden taakse, tosin löysin minä yhden toisenkin suihkarin joka sekin oli tainnut mennä vanhaksi (toki käytin senkin pois)... =D

Ja sitten, aloitetaanpa vaikka niistä suihkareista, tai paremminkin osasta (kaikkia en viitsi tähän juttuun ympätä ja huomasinpa etten ole tainnut ainakaan yhdestä tapauksesta ottaa edes kuvaakaan).


Tämä Family Freshin suihkugeeliä olisi voinut käyttää shampoonakin, mutta käytin tätä ihan vaan kropalle. Tämä oli omaan tuoksumakuuni jokseenkin tylsä, tosin en ole varma olenko mennyt jossain vaiheessa ostamaan tätä toisenkin pullon verran.


Tähän sen sijaan rakastuin, tässä on aivan ihana marjainen tuoksu! Tätä olen ostanut toistamiseenkin ja käsisaippuaversiotakin on tullut hankittua.


Yveksen argan ja ruusu ei ollut oikein minun tyylinen joten tätä tuskin tulen hankkimaan enää. Jossakin setissä sain minipullonkin tätä, mutta sekin on käytetty pois.


Lidlin jättikokoiset pänikät (olivatkohan peräti litran pulloja) olivat kumpainenkin varsin kivoja, erityisesti ihastuin tuohon greippiseen versioon. Onkohan näitä muuten edes jatkuvasti myynnissä, niissä pienissä pulloissa kun ei muistaakseni ole näitä vaihtoehtoja..?

Jos en nyt ihan väärin muista, niin vasemmalla oleva Avonin vihreälle teelle ja verbenalle tuoksuva suihkugeeli oli minulle pienoinen pettymys. Sen sijaan oikealla olevaan mandariinin ja jasmiinin tuoksuiseen versioon muistini mukaan tykästyin.


Tämän kuvan nähdessäni mietin hetken jotta kas, onko mulla tosiaan ollut tällainenkin suihkari? Sitten muistinkin, tämä oli sellainen jonka tuoksusta en pitänyt. Tämä pitääkin pistää korvan taakse etten enää erehdy tätä tilaamaan, siis jos tätä enää on Avonin valikoimissa.
  

Ja nämäkin siis Avonilta. Vasemmalla olevaan rakastuin täysillä ja tätä täytyy tilata jahka seuraavan kerran teen tilausta Avonille. Oikealla oleva purkkainen tapaus oli vähän kinkkisempi. Tuoksu oli periaatteessa kivan makean purkkainen, mutta jotenkin siitä välillä puski omaan nenään sellainen rehellisesti sanottuna oksennusmainen aromi. Ei kovinkaan houkuttelevaa :D


Ja sitten viimeisenä Avrilin päärynälle tuoksuva suihkugeeli. Oikein innoissani tilasin tuplapakkauksen, koska päärynän tuoksuinen kosmetiikka on yksi heikkouksistani. Vaan ans olla miten sainkaan pettyä, ei tämä tuoksunut sellaiselle päärynälle mihin olen tottunut. Välillä saatoin aavistuksen kuvitella suihkarissa jotain päärynän aromia, mutta tästä oli kaukana sellainen ihanan mehukas päärynän aromi. Harmi, päärynälle tuoksuvaa kosmetiikkaa kun ei ole hirvittävästi tarjolla.

Että sellainen aloitus, katsotaanpas milloin seuraavan kerran innostun näpyttelemään, jospa siihen ei nyt ihan vuotta menisi... ;D

10 kommenttia:

  1. Tuo Traditional Lemonade on herkullisen tuoksuinen. Kaveri tilasi joskus tuon purkan tuoksuisen ja sanoi ihan samaa, toisaalta täti taas tuon tuoksusta tykkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä tietää etten ole ihan yksin tämän tuoksuhavainnon kanssa, mietinkin tekeekö mun hajuaisti tepposet =D

      Poista
  2. Mä ainakin oon! :D Mulla on toi Yvesin suihkugeeli varastossa, aattelin täytellä sen käsisaippuaksi, kun ei ole munkaan makuun ihan, ei ainakaan koko kropalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! =D Käsisaippuana tuon olisi tosiaan voinut käyttää, mutta onneksi mulla suihkarit ei kauaa vanhene... =D

      Poista
  3. Kiva kun tulit takaisin :)
    Avonin limonadi oli tosi ihanaa.
    Family freshiltä mulla on nyt käytössä uudehko mansikkakiiwisuihkari josta myös tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kiva tulla takaisin =) Minä myös ostin joku aika sitten tuon mansikka-kiivin ja ensin ajattelin sen olevan uutuus, mutta sitten minusta alkoi tuntua siltä että oon joskus aiemminkin käyttänyt sitä... Tosin blogista ei mainintaa löydy. Muistelen että mun nenään joku tuossa suihkarissa tökki, pitäisi varmaan ostaa uudestaan testiin =)

      Poista
  4. Täällä kyllä ollaan. Kiva kun oot takas😻

    VastaaPoista
  5. Onpa mukava, kun postasit jälleen! Itekin pidin pari vuotta luovaa taukoa ja sama havainto, että sai vähän etäisyyttä ja malttia kosmevarastointiin ja -shoppailuun. Ei ne ikuisuuksia säily ja harmi oli heittää paljon pois vanhettuneita, mutta puhtaalta pöydältä aloittaminen on tuonut kosmetiikkailon takaisin. Toivottavasti sullakin ja muutto menee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tuota kosmetiikkaa on vieläkin, mutta on kyllä mukavaa kun on vähän paremmin perillä mitä niissä jemmoissa on. Vähällä oli käydä moka kun luulin että mun täytyy ostaa kasvovesi, mutta onneksi vilkaisin pakattuja laatikoita, eipä tarvinnut ostaa =D

      Poista