maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rakkauslakka ♥

Tähän väliin pitää luikauttaa reaaliaikainen postaus, sen verran hurmoksessa olen. Ensin meinasin pistää tämän huomisen ajastetun postauksen paikalle mutta ei, kyllä tätä pitää hehkuttaa ihan heti ;) Parit aikaisemmat kynnetkin ovat näyttämättä ja saavat odotellakin vuoroaan, ovat sen verran tylsiä lakkoja tähän verrattuna. Elikkäs, löysin taas uuden rakkauslakan: Essie Luxeffects-sarjan Shine Of The Times. Sehän on semmoinen flakies-/lastulakka joka pullossa ei näytä kummoiselta. Vaan ans olla kun sitä laittaa jonkun tumman lakan päälle..oijoi, sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauneutta! Alunperinhän ajattelin tilata Zoyan lastulakan vaan sittenpä onneksi huomasin Essien vastaavan ja päätin tilata sen, olihan tilaus muutenkin Zoyalla kyllästetty ja ennestään en omistanut yhtäkään Essien lakkaa. 

Käytin siis näitä lakkoja: alle kaksi kerrosta Avonin Golden Twilight-lakkaa ja päälle myöskin kaksi kerrosta Essietä. Tai itse asiassa, peukaloissa on vain yksi kerros, muihin kynsiin laitoin toiset kerrokset. Yhdelläkin kerroksella kyllä pärjää, silloin lopputulos on maltillisempi (siis jos sudissa ei ole hippusia paljon, peukaloiden kanssa kävi niin että hippuja oli sen verran jo ensimmäisessä satsissa ja sen vuoksi toista kerrosta ei tarvinnut).


Tästä näkee vähän paremmin millainen Essie on pullossa.


Ja sitten ne kynnet. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat vähän huonolaatuisia, nämä kun olisi pitänyt kuvata keskellä päivää mutta enhän minä malttanut odottaa kuvaamista huomiseen. Kuten huomata saattaa, Shine Of The Times hohtaa vihreän ja oranssin värisenä.


Tässä kuvassa näkyy vihreys, harmi kun ei ole kuvaa sitten siitä kulmasta missä oranssi on pääosassa...


No mitenkäs, rakastuitteko te? Vai oletteko rakastuneet tähän jo aikaisemmin? Ja te joilla tämä on jo omistuksessanne, kertokaa meneekö tuo lakka kuinka nopeasti jankkimaiseksi? Huomasin tämän olevan vähän sellaista paksumpaa ja mitä kauemmin sen kanssa operoi, sitä paksummaksi se muuttui. Siinä sitten tuli mieleen että kuinkahan nopeasti tämä menee pilalle pullossa. Samalla yritin miettiä miten Nfu.Oh! lastulakka käyttäytyy vaan enpä oikein muistanut, en vaikka hiljattain sitä käytinkin... Kyllä se normaalia lakkaa paksumpaa taitaa olla, mutta liekö sitten ihan niin paksua kuin tämä Essien lakka. Ja ei, en jaksa alkaa itse tutkimaan asiaa, pahoittelut siis laiskuudestani =D

7 kommenttia:

  1. Toi on aika hyvä dupe Goshin Rainbow'lle, jota aikanaan metsästin aika kauan kunnes sen sain. Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Sonia: Mulle taisi kans tulla mieleen mm. tuo Rainbow vaikken sitä oo koskaan omistanutkaan =) Sen valmistushan on vissiin lopetettu joten tämä on kyllä hyvä vaihtoehto korvaamaan sen.

    Anzu-Anssu: Joo, näitä kynsiä vois tuijottaa loputtomiin =)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli samanlainen otsikkokin :D Ihana lakka tämä on kyllä :) Olipas hyvä kun kävit kommentoimassa, huomasin, etten ollutkaan laittanut sun ihanaa blogia lukulistalle, vaikka tarkoitus oli kun eka kertaa löysin tänne ;)

    VastaaPoista
  4. Heh, tätä lakkaa ei vissiin voi kuvata muulla tavoin, täyttä rakkauttahan se on =D Toivottavasti jatkossakin viihdyt höpinöitteni parissa =)

    VastaaPoista
  5. Hih mäkin hankin itelle vasta ton Shine Of The Timesin ja rakkauttahan se oli ensi silmäyksellä :D Mullaki oli tämän lakan postauksessa melkeen samanlainen otsikko xD

    Tervetuloa tutustumaan blogiini http://fromcaramelshands.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Tätä ei tosiaan voi olla rakastamatta =)

    VastaaPoista