torstai 16. helmikuuta 2012

Hamppuvoiteen ikävä

Hups, huomasin että tässähän alkaa tulla kohta kiirus näiden käsivoiteiden esittelyjen kanssa. Tällä hetkellä käytössäni on kolme(!) aiemmin esittelemätöntä tassurasvaa ja neljäs (Attirancen toinen tulokas) aloittelee myöskin tässä uraansa käsieni pelastajana. Tällä kertaa esittelen kaksi voidetta joista toinen oli vähän pettymys ja toinen taasen miellyttävä tuttavuus. Ensimmäisenä siihen pettymykseen eli Yves Rocherin Arnica Essentiel tehovoide kylmyyttä vastaan.


Tämä tiivistemuotoinen käsivoidehan oli eräs omiin kätköihini kohdistuneen löytöretken löydöistä ja mikäs sen parempi aika olisi kuin talvi ottaa tämä tehovoide käyttöön. Tuote tekee seuraavia juttuja kätösille: suojaa tehokkaasti kylmyyttä vastaan, hoitaa rohtuneita käsiä ja lievittää kiristävää tunnetta. Pakko mainita ensin tuoksusta, se menettelee (jostain kumman syystä mulla tulee etäisesti mieleen toffee...), mutta jotenkin siitä on tullut sellainen fiilis ettei tuoksusta saa oikein otetta. Siis tarkoitan sitä kun ei vaan osaa määritellä mille se tuoksuu. No, mutta olen käyttänyt tätä etupäässä ns. yökäsivoiteena ja otsikossa viittaan tähän, välillä minulla tuli jopa ikävä Body Shopin hamppukäsivoidetta. Ei tämä mikään hulvattoman huono ole ja koostumukseltaankin tämä on lirukäsivoiteita rasvaisempaa. Vaan jotenkin en vain tykästynyt tähän ja toivoin tältä enemmän. Ihmettelin myös sitä kun pari kertaa käsiä alkoi kirveltämään tätä käyttäessä. On minulla muidenkin voiteiden kanssa joskus käynyt niin, mutta huvikseni testasin erästä toista käsivoidetta (jonka esittelen tämän jälkeen) samoihin aikoihin ja eipä se vain kirvellyt. Sattumaa tai ei, mutta kyllä se hiukan hämmästytti. No, onneksi kirvelyä oli vain pari kertaa. Hah, tuubissahan muuten sanotaankin ettei tuotetta saa levittää rikkoutuneelle iholle. Jotenkin tuo on minusta ristiriitaista, voiteen kun pitäisi hoitaa rohtuneita käsiä ja mielestäni rohtuneissa käsissä voi olla niitä rikkoutuneitakin kohtia... En tiedä onko tätä enää Yveksen valikoimissakaan, äsken sitä yritin etsiä vaan enpäs löytänyt. Sama sille, en hankkisi toiste, enhän muutenkaan tykkää tuollaisista tiivistekäsivoiteista, ainakin mun tarttee annostella niitä melkeinpä samalla tavalla kuin tavallisia käsivoiteita.

Sitten se ihastusta aiheuttanut käsivoide, apteekista ostettu Natuvive papaija käsivoide.


Tämä on ollut minulla päiväkäytössä ja siihen tämä näin talvisaikaan onkin hyvä, tämä kun on kuitenkin koostumukseltaan ravitsevampaa verrattuna muihin käsivoiteisiin joita itse ruukaan käyttää päivisin. Käsivoide sisältää luonnollista papaijaöljyä sekä hoitavaa karitevoita ja sen tuoksu on kyllä hyvin miellyttävä. Ostin tämän heräteostoksena tarjouksesta (maksoi muistaakseni 5 €, normaalihinta taitaa olla 6-7 €) ja hyvä että ostin. Tätä voin siis suositella lämpimästi =)

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat kun kaipaat TBS:n Hamppu käsivoidetta. Vaikka sen tuoksu omaan nenään ei välttämättä ole paras mahdollinen on se kosteutustehot ylivertaiset.

    Nyt käytössä olevat TBS:n Manteli-käsivoide ja Lumenen Deep Hydration Hand Cream ajavat asiansa ja ovat ihan kivalta tuoksuvia, mutta Hamppuvoide tähän aikaan vuodesta on paras.

    Vinkkinä muuten bongaus markettien siivousosastolta: Sini siivousväleineiden joukossa myydään (kumi/siivoushanskojen alle tarkoitettuja) puuvillakäsineitä. Nämä hanskat maksavat alle 2 € ja ajavat saman asian kuin x5 kalliimmat "varsinaiset" käsivoiteen muhitteluhanskat. Testattu käytännössä toimivaksi ratkaisuksi.

    VastaaPoista
  2. Minähän olin hiukan pettynyt hamppukäsivoiteeseen, en tiedä oikein mitä ihmeitä vaadin käsivoiteelta =D Jotenkin kuitenkin toivoin siltä vähän enemmän hintaansa nähden. Vaan kyllähän se tosiaan oli huomattavasti parempi kuin vaikkapa tuo parjaamani Yveksen käsivoide.

    Mulla on yhdet puuvillahanskat, en vaan ole koskaan koettanut muhitella niiden kanssa käsivoidetta. Yöksi en halua laittaa hanskoja käteen (juuh, olen outo...) joten pitäisi kokeilla niitä vaikkapa päiväsaikaan.

    VastaaPoista
  3. Musta kaikkein paras käsivoide on Yves Rocherin tavallinen käsivoide, ei mitenkään kylmyyttä vastaan. Se imeytyy heti ja kosteuttaa minkä tartteekin.

    VastaaPoista
  4. Mulle tuskin sen voiteen tehot riittäis talvella, joskus käsien iho on saattanu jopa ripsahtaa verille jos ovat kuivuneet liikaa =/

    VastaaPoista