perjantai 15. huhtikuuta 2016

Iso tilaus ja vähän pienempi

Viime viikolla päätin pistää tilaten Avonille, osasyynä se, että minulla oli viimeinen hetki tilata saaduilla pisteillä jokin tuotesetti. Viimeksi pisteiden suhteen kävi mulla köpelösti, ajattelin jemmata ne josko saisin enemmän pisteitä (ja lunastettua miellyttävämmän setin), mutta en huomannut tuolloin olevan viimeinen hetki tilata ennen kuin pisteet nollautuivat. No, jossain vaiheessa pisteitä taas ropsahti ja päätin etten tällä kertaa missaa ilmaisia tuotteita ;)


Saadakseni setin lunastetuksi, piti tilauksen ylittää 50€ ja aika kivuttomastihan se sen teki. Kuvasta vielä puuttuu miehelle 2 tilattua tuotetta. Eli johan on taas pänikkää monenlaista..on suihkaria, shampoota, vartalovoidetta, vartalotuoksua..ja vaikka mitä. Ja sitten se ilmaissetti. Sain valita tietyistä seteistä ja rehellisesti sanottuna mikään niistä ei inspannut kovin paljoa. Tai no, tämä lopulta valitsemani kyllä inspasi, mutta vartalotuoksusta mietin, että niitä mulla on kyllä jo ihan riittämiin.


Minulle tuli jokin aavistus/muistikuva että eräs lukijani on jostakin näistä tuotteista kirjoittanut ja oikeassa olin. Hän on kuulemma käyttänyt monta pulloa tuota tuoksua (tunnistatko jo itsesi? ;D) koska hänen mielestään se on niin ihana. Tiedän tuoksumakujemme menevän aikalailla yksiin ja niinpä nakkasin tämän ostoskoriin. Ja hyvä että nakkasin, onhan tämä muuten niin herkku tuoksu ettei tosikaan!

Ja sitten se pienempi tilaus jonka tein Yvekselle. Tilauksen innoittaja oli uudistuneet suihkugeelit, kuinka ollakaan.


Myös yksi kroppavoide oli tilattava, tuo vadelma & piparminttu suorastaan huusi kesää ja onhan tuo pullokin suloinen. Lisäksi tilasin dödön, enpä muista milloin olen viimeksi Yveksen deodoranttia käyttänyt. Tilaajalahjaksi sain yövoiteen jonka itse asiassa nappasin heti käyttöön. Vaan arvatkaas harmittaako, eilen luin erään blogin kommenttiosiosta Yveksen Verbena-tuotteista..siis mitä, rakastan rautayrtin tuoksua ja harmittelin totisesti kun en ollut niitä huomannut tilausta tehdessäni. Meinasin jo tehdä uusintatilauksen, mutta näillä näkymin maltan mieleni ja teen tilauksen vähän myöhemmin. Hiukan kyllä pitää pidätellä itseä, voihan Verbena!

15 kommenttia:

  1. Oi, metsämansikka suihkugeeliä! <3

    VastaaPoista
  2. Lääh, vadelma & piparminttu kuulostaa aivan täydelliseltä kesätuoksulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmikseni petyin vähän tuohon suihkugeeliin, vadelman tuoksu on mun makuun jotenkin liian mieto/vetinen.

      Poista
  3. Mua kiinnosti uutuuksista eniten vadelma & piparminttu ja laventeli & karhunvatukka suihkuöljyt, mutta kun menin tilausta tekemääm niin tuo ensin mainittu oli kadonnut nettikaupasta (loppunut?). Taidan vielä odotella, jos sitä saapuisi lisää ennen kuin laitan tilauksen menemään :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin iskin kiinni heti vadelma&piparminttu komboon, lisäksi tilasin parivaljakko laventeli&karhunvatukan ja toisen niistä kroppakuorinnoista.
    Taisi olla joku appelsiiniyhdistelmä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kuorintoja mäki katselin, mutta en nyt raskinut tilata =)

      Poista
  5. Oletko jo kokeillut tuota Avonin Ultra Sexy Pink hajuvettä? Miltä vaikuttaa? Olen pohtinut sen hankkimista :)

    VastaaPoista
  6. Huomasinkin että kyseessä on Perfurmed Deodorant Spray. Eli siis dödö? Toimiiko tuollainen yksistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vasta tuoksutellut sitä ja sen perusteella tykkään, kyllä mä tuoksusta erotan vadelman =) En muuten huomannutkaan mainintaa deodorantista, Avonillakin näitä lasipulloissa olevia tuoksuja myydään joko vartalosuihkeena tai tuoksusuihkeena. Ihan vartalotuoksuna aion käyttää ja tuskin edes testaan dödönä =)

      Poista
  7. Wauu, kunnon tilaus Avonilta :D. Mutta sullahan ei tuttuun tapaan kauaa nokka tuhise suihkugeelien kanssa ainakaan :D. Kivoja tuotteita tarttunut mukaan!
    Hmmm, et varmaankaan mua tarkoita tuossa, mutta itse fanitan Naturals-sarjasta eniten tällä hetkellä myynnissä olevista tuoksuista juurikin tuota granaattiomena-mangoa <3.
    Jos ei olisi suihkugeelejä ja kroppavoiteita (ja kroppasuihkeita) niin paljoa kaapissa, niin ostelisin varmasti tuota tuoksusarjaa Paljon!

    Ja taas alkoi Yvesin tilaus kutkuttamaan mieltä, tuo vadelma-piparminttu vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!
    Tykkäsin tosi paljon Oriflamen Nature Secrets vadelma-minttu kuorivasta suihkarista, siinä oli tosi kiva tuoksu! Lieköhän tuossa Yvesissä samaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suihkareitten kulutuksen suhteen mulla ei tosiaankaa oo ongelmaa =D Ja sua just tarkoitin ;) Hitsi, mä oon käyttäny tuota Oriflamen vadelma-minttu suihkaria, mutta nyt en äkkkiseltään osaa sanoa tuoksuvatko samalle. Muistelen (voin olla väärässäkin) vähän pettyneeni Oriflamen tuoksuun ja niin petyin Yvekseenki suihkugeelin osalta =/ Sen sijaan vartaloemulsiossa tuoksu on parempi, mutta voisi kyllä olla voimakkaampi mun makuun eli pieni pettymys tuli siinäkin.

      Poista