perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tilailuja

Tässä on vaivihkaa tullut tehtyä muutamat tilaukset, eli katsotaanpa nyt niitä. Ensimmäinen Cocopandalle pitkästä aikaa tehty tilaus.


Olin jo aiemmin katsonut Cocopandalta sillä silmällä tuota etualalla näkyvää kaulakorua (jonka alla on ilmaisnäyte shampoosta ja hoitsikasta), mutta sen koko arvelutti (kuvauksessa ei kerrottu mitään mittoja) ja siksipä en heti syöksynyt tilaamaan. Nyt koru oli kuitenkin suuremmassa alessa ja päätin ottaa riskin. Eipä olisi kannattanut, koru oli kuin olikin aivan liian suuri minun makuun. Nimesinkin sen liioittelevasti ghettokoruksi. Toinen kiinnostuksen kohde olivat Shelasin alessa olevat pinsetit, jotka tosin olivat varastosta loppu. Päätin kuitenkin sortua kalliimpiin Shelasin pinsetteihin joiden väritys oli sama. Voisi nimittäin sanoa, että nähtyäni kuvat pinseteistä, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. 

Takana vasemmalla ovat itselleni tuntemattomat Aviendon vartaloemulsio ja kasvovesi. Nämä tilasin uteliaisuuttani kun olivat sen verran hyvässä alennuksessa. Myöskin Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream sävyttävän huulivoiteen tilasin uteliaisuuden herättyä ja alennuksen houkuttelemana. Takana on vielä kasvonaamio, jonka jostain syystä sainkin ilmaiseksi. Minä nimittäin selasin kauppaa etsiessäni jotain halpaa tuotetta saadakseni kasaan 40€ edestä tavaraa, yli neljänkympin tilauksista kun ei peritä postareita. Jostain syystä tuo naamion hinta kuitenkin nollaantui ja tilauksen summakin oli yli 40€.

Katsellaanpa vähän tarkemmin noita pinsettejä, ehkä tämän kuvan nähtyänne ymmärrätte miksi rakastuin niin palavasti...


Voiko olla kauniimpaa väritystä? No ei ainakaan minun mielestä =) Pinsetteinäkin nämä vaikuttavat ihan kelpo yksilöiltä, tosin nämä ehkä ovat aavistuksen huonommat kuin Tweezermanit, mutta nehän painivatkin ihan omassa sarjassaan. Tosin ajan mittaan varmasti osaan tarkemmin sanoa ovatko nämä yhtään huonommat, kyllä näillä niistä pienistä haituvistakin saa otteen.

Ebaystakin on taas tullut tilattua jotain pientä ja en meinaa malttaa odottaa jahka pääsen näitä käyttämään...


Eli putsari kasvoille ja niin ihanan naiivissa pakkauksessa oleva puuteri. Tuon puuterin pääsenkin piakkoin korkkaamaan, saas nähdä millainen se on.

Olikos näissä teille ennestään tuttuja tuotteita?

7 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia ja nii kauniit noi pinsetit

    VastaaPoista
  2. ja jos muuten kiinnostaa blogissani arvonta http://eekunelm.blogspot.fi/2017/03/arvonta-kaynnistyy-nyt.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, käynpä kurkkaamassa =) Ja nuo pinsetit on kyllä niin <3

      Poista
  3. Ai hitsi, että on kyllä upeat pinsetit <3 !!!
    Ja tuo Tony Molyn pakkaus!!! Aaawws <3
    Mun pitää varmaan tehdä piakkoin tilausta Bearelille ja ostaa testiin nuita Tony Molyn tuotteita, nuo pakkaukset on kyllä ylisöpöjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on varmasti maailman kauneimmat pinsetit =) Ja Tony Molyn pakkaukset on kyllä niin hupaisia =D

      Poista
  4. Tosi hauska tuo aloe-putsarin pakkaus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan vaikuttiko pakkaus ostopäätökseen... ;D

      Poista