torstai 9. maaliskuuta 2017

Se kaikkien tietämä sieni

Otsikosta varmasti moni päätteleekin mitä ylistettyä sientä tarkoitan. No, tätäpä tietysti!


Vihdoinkin muistan kirjoittaa tästä, sillä tänään muistin viskata kuivuneen koppuran pois. Olihan tuo suihkuhyllyssä odotellut poistumistaan jo pitkän tovin, tulin siis varmaankin jo pari kuukautta sitten siihen tulokseen, että se oli tullut käyttöikänsä päähän.


Tilaamisestakin on jo aikaa ja en muista mistä tämän tilasin. En myöskään ollut älynnyt ottaa kuvaa kääntöpuolesta, sieltä varmasti olisi selvinnyt mille ihotyypille tämä yksilö oli tarkoitettu. Vaan onneksi on Google, tämän täytyy olla tällainen normaalille iholle tarkoitettu sieni.

Aloin käyttämään konjakkia uteliaana, sen verran olin lukenut ylistyksiä sienen mahtiominaisuuksista. Alkuun muistaakseni käytin tätä kasvoputsarin kanssa joka päivä ja jossain vaiheessa huomasin ihoon tulleen tavallista enemmän epäpuhtauksia. Vaan jos muistan oikein, käytin samaan aikaan jotain muuta (jos ei useampaakin) uutta tököttiä naamalleni, mutta oletan sienen tehneen tepposet sillä olin lukenut kommentteja joissa tämän kerrottiin olevan mahdollista. Onhan se hyvä kun iho puhdistuu, mutta tuon jälkeen taisin jättää sienen hetkeksi rauhaan. Myöhemmin käytin sientä harvemmalla tahdilla ja tällöin iho ei reagoinut punnaamalla epäpuhtauksia normaalia enempää. Käytön jälkeen iho tuntui aina siloisemmalta (epäilemättä sieni vähän kuori ihon pintaa), mutta mitään mullistavia muutoksia ihon kunnossa en huomannut. En tiedä miten olisi käynyt jos olisin käyttänyt tätä säännöllisesti, välillä kun sieni taas unohtui sinne suihkuhyllyn perukoille... (Ja ei kannata kauhistua, kyllä mä yhden kerran desinfioin sienen kiehuvassa vedessä). Summa summarum, tykkäsin kyllä sienestä, mutta ilmankin kyllä pärjään. Todennäköisesti kuitenkin hankin joskus kokeiluun jonkun toisen version, kerran näin jossakin pirtsakan keltaisen sienen (siinä taisi olla maininta sitruunasta..?) ja sen olisin tilannut jos olisin ko. kauppaan tilausta pukannut, mutta enpä sitä tainnut tehdä ja en muista enää mikä kauppa oli kyseessä. Kertokaa ihmeessä jos hoksaatte mistä tuollaisen sienen voisi hankkia, näköjään eBaysta kyllä saa, mutta ensisijaisesti mulla on mielessä just se nettikauppa josta sienen bongasin =)

2 kommenttia:

  1. Mie olen tilannut joskus samanlaisen Cosmeryalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä tää ei oo, mutta näitähän tosiaan myydään monessa paikassa =)

      Poista