lauantai 26. marraskuuta 2016

Putsarinvaahdotin

Edellisessä postauksessa mainitsin hankkineeni ebaysta hauskan hilavitkuttimen jolla kasvojen putsarin saa näppärästi vaahdotettua. Jonkin aikaa kyllä mietin onko moiselle tarvetta, mutta uteliaisuus vei voiton ja tilasin testiin tämän muutaman euron maksaneen halpisversio. Valitsin tovin pähkäilyn jälkeen simppelin valkoisen version, näitä on siis lisäksi vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä.


Vaahdotinosa näyttää sitten tältä.


Minulla oli mielessäni eräs tietty putsari kun tämän tilasin. Tämä kyseinen putsari on ehkä hivenen liian kuivattava näin talviaikaan, joten ajattelin tämän olevan oiva kapistus tuotteen 'laimentamiseen'. Joku saattaa ajatella että miksen yksinkertaisesti vaan annostele tuotetta vähemmän jos se tuntuu kuivattavan. Toki niin voi tehdä, mutta pienen määrän tasaisesti levittäminen kasvoille on hiukan haastavampaa, varsinkin kun käsin vaahdottamalla ei pienestä määrästä tuotetta voi mitenkään saada aikaan vaahtoa niin paljoa mitä tällä vatkaimella saa.

Kuvasin vähän esimerkkikuvia, tosin tässä en käyttänyt tätä äsken mainitsemaani putsaria. 


Lorautin vettä perään ja ei muuta kuin humpsuttelemaan. Vettä saa muuten laittaa ihan reippaasti, huomasin itse ettei mikään tyyliin puoli teelusikallista riitä. Sitten kun lisäsin vettä, alkoi vaahtoa loogisesti muodostua huomattavasti enemmän. Kokeilemalla selviää mikä määrä on soppeli.


Hetken kuluttua minulla olikin kuppi täynnä vaahtoa, simppeliä kuin mikä. Olen miettinyt onko tämä ihan turhake ja tulin siihen tulokseen, että ei tämä ole sitä. Käsin kun et todellakaan saa aikaan samaa määrää vaahtoa. Ei tätä kippoa ihan joka kerta tule käytettyä ja tietysti aika näyttää meneekö uutuudenviehätys jossain vaiheessa ohi. Mutta tällä hetkellä mielelläni vatkailen vaahtoa kasvoilleni =) Onko lukijoissa joku jolta tämä kapistus myös löytyy?

4 kommenttia:

  1. Wau, tuosta vaahdostahan riittää jo useampaan pesuun :D.
    Vaikuttaisi kyllä niin kivalta...
    Jos kyllästyt omaan vaahdottimeesi joskus, niin voin ostaa sen sulta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla saa kyllä aikaan kunnon vaahtobileet =D

      Poista
  2. Eikö tuo vaahdotus onnistu myös helpommin käyttämällä vanhaa tyhjentynyttä vaahtoputsaripulloa? Itselläni on uusiokäytössä Dermosilin vaahtoputsarin pullo pestynä. Pohjalle jonkin verran Cliniquen geeliputsaria ja vettä päälle, pumpusta painamalla saan vaahtoputsaria! Tuo Cliniquen putsari ei tosiaan itsessään ole mitenkään vaahtoavaa.
    -Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan onnistuu tuollakin tavalla, tosin mietin saaneekohan putsaripullolla aikaan yhtä paljon vaahtoa. Vaahdotin ei ole vaikea käyttää, samalla tavallahan tyhjään pulloon pitäisi joka kerta laittaa putsaria ja vettä (tai itse tekisin niin hygieniasyistä) ja tuolla vimpaimella 'vatkaus' ei kestä kuin ehkä 10 sekuntia jos sitäkään =)

      Poista