lauantai 5. marraskuuta 2016

Naamiot kasvoille ja käsille

Aikoja sitten kerroin tilanneeni lisää kasvoille tarkoitettuja kangasnaamioita ebaysta ja aikoja sitten ne myös tulivat.


Tilasin 3 kappaleen setin Holika Holikan sekä TonyMolyn naamioita ja molempia olen käyttänyt yhdet kappaleet.


Muistelin lukeneeni jostain kuinka tämä sitruunanaamio tuoksuisi reippaasti sitruunalle, mutta itse kyllä vähän petyin tuoksuun, olisi se voinut minun makuun olla vähän sitrusmaisempi. Jotain höyryjä naamiosta taisi kuitenkin leijailla silmääni, sillä sitä alkoi vähän kirvellä-tai sitten kirvely oli vain sattumaa. Onneksi tunne oli kuitenkin lievä ja meni nopeasti ohi. Tämä oli sellainen peruskangasnaamio ja pussissa oli seerumia todella runsaasti. Ei tämä tehnyt mitään suuria taikoja, mutta jossain määrin iho näytti paremmalta käytön jälkeen.


Holika Holikan naamiossa oli mieto ja miellyttävä tuoksu. Lopputulos oli samanlainen kuin TonyMolyn kanssa, iho näytti pikkasen paremmalta.


En muista milloin olen viimeksi käyttänyt mustapäälaastareita vaikka syytä olisi... Jokin kuitenkin meni vikaan tämän TonyMolyn kanssa, tämä ei irrottanut mustapäitä juuri ollenkaan. Nenän sivuilta lähti vähän kamaa, mutta päältä ei vaikka kyllä siellä niitä mustapäitä on. Ennen käyttöä kyllä mietin jotta kannattaisi varmasti käyttää vaikkapa suihkun jälkeen jolloin ihohuokoset olisivat olleet auki, mutta päätin käyttää ennen suihkua. No, muistanpa jatkossa jos tulen ostaneeksi tällaisia lisää.


Ja sitten naamio käsille, en nyt muista olenko aikaisemmin käyttänytkään tällaisia käsille. Jostain syystä luulin pakkauksessa olevan kaksi paria käsineitä, mutta eihän niitä tietenkään ollut. Olin ilmeisesti lukenut pakkauksessa olevan tekstin hieman hutiloiden ;) Hanskat olivat sellaiset valkoiset jättisuuret muovikäsineet joiden sisällä oli harsomaista/kangasmaista matskua hoitavan nesteen kera. Annoin näiden vaikuttaa yli tuon 20 min. ja lopputulos oli kyllä iloinen yllätys, kädet tuntuivat ihanan kosteutetuilta. Eiväthän nämäkään nyt hetkessä voi parantaa rutikuivia käsiä, mutta voisin kyllä hankkia tällaisia käsinaamioita toistekin.

Vilkaistaanpa vielä pientä tilausta jonka tein vähän aikaa sitten Elevenille.


Takana vasemmalla kavioras..anteeksi, käsivoidetta. Tuote on siis alunperin tehty kavioille, mutta hevosten omistajat huomasivat käsiensä kunnon parantuneen kun olivat paljain käsin levittäneet tätä hevostensa kavioihin. Sen edessä on ihana Crushed Kiwi huulivoide. Tuon meinasin jättää pois tilauksesta, mutta en vaan sitten malttanutkaan. Orange Popsicle on vartalovoide ja sen vieressä on epäilemättä kallein puuteri minkä ikinä olen hankkinut. Alehinnasta huolimatta Terryn irtopuuterin hinta kirpaisi, mutta halusin niin palavasti testata puuteria jota niin moni on kehunut. Toivottavasti en tule pettymään =)

8 kommenttia:

  1. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla joskus jotain käsinaamioita, kuulostavat jänniltä ja just nyt talvella voisi olla tehohoitona loistavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, pitää itelläki katella mistä löytyisi kohtuuhintaan =)

      Poista
  2. Kivan kuuloisia nuo kaikki ja tosi kivannäköinen tilauskin!
    Itse en ole vieläkään tehnyt tilausta elevenille, aattelin, että kun tulee hilseshampoon tarve ajankohtaiseksi, niin sitten räväytän kunnon tilauksen :D.

    Tuo By Terry -puuteri houkuttaisi itseänikin, mutta jotenkin epäilen, että se on lähes täsmälleen samanlaista kuin NYXin HD finish -puuteri (kuulostaa ja näyttää aivan samanlaiselta, tykkään tuosta NYXistä tosi paljon) ja huomasin, että Avonillekin tulee samantyyppinen puuteri myyntiin, joka pitää varmaan tilata vertailuksi kokeiluun.

    VastaaPoista
  3. Heiii, kun kommentoit mun blogiin lokkitanen kalenterista!!! Tässä vielä yksi mahdollisuus:
    http://eleven.fi/loccitane-advent-calendar-49519.html :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua, kiitos, nyt kiidän sukkana tilaamaan! Sain vastauksen heidän nettikaupasta ja olihan se myyty sieltä loppuun... On tainnut nyt ihan vasta tulla elevenille myyntiin, kyllä mä sieltäki oon kyttäilly =D Tuo NYX:in puuteriki kiinnostaa mua, pitää varmasti joskus testata sekin =)

      Poista
    2. No niin, nyt on kalenteri tilattu, jännään kuitenki varmasti siihen asti jahka saan ilmoituksen toimituksesta =) Tuosta puuterista vielä, taisin sekoittaa NYX:in Essencen kivipuuteriin, tosin oon mä tosta NYX:in puuteristaki kuullu =)

      Poista
    3. Jeee, huippua että sait kalenterin tilattua! Jospa se kotiin asti tulisi myös :D.

      Poista
    4. Ainakin tilaus on lähetetty =D Seuraavana päivänä heille tietysti tuli tarjous, oliskohan se ollu niin että yli 50€ tilauksesta olisi saanut 20% alen. Niin mun tuuria, mutta toisaalta ei harmita, onhan noita puteleita varastossa ihan tarpeeksi ja pääasia on se kalenteri ;)

      Poista