torstai 25. elokuuta 2016

Naamiohulluus

Hupsista, heti alkuun on mainittava, että pitipä vähän korjata tuota edellistä kynsiin liittyvää postausta. Jostain syystä yksi geelipäällyslakka jäi pois boksista, mutta näitä värittömiä lakkojahan en edes inventoinut. Vaan olipa yksi tuore värilakka jäänyt pois laskuista eli nyt olen korjannut lukumäärän vastaamaan todellisuutta. Herra varjelkoon ettei lakkoja tupsahda jostain jemmoista vielä lisää... ;) Mutta, sitten niihin naamioihin!

Olen ollut melkeinpä aina turhan laiska käyttämään naamioita, syynä on ollut se, että huonon näön omaavana tunnen turhauttavalta hengailla jopa vartin verran ilman lasejani. Joku varmasti ajattelee jotta mitä, voihan ne lasit pitää päässä naamion vaikutuksen ajan. Niinpä, mutta jostain epäloogisesta syystä johtuen en ole pitänyt ajatuksesta lasien tuhraantumisesta naamiosotkuun..tiedetään, äärimmäisen typerä ajattelutapa, voihan ne lasit pestä ;) Nytpä olenkin ylittänyt tuon 'suuren' esteen ja tällä hetkellä koenkin suurta hullutusta naamioiden suhteen. Myönnettäköön, Ostolakossa-blogin Virven viimeaikaiset kirjoitukset naamioista ovat tainneet vaikuttaa paljon heränneeseen innostukseeni...

Naamioita minulla kyllä löytyy jemmoista joitakin kappaleita. Ensimmäisenä käytin tuoreimman tulokkaan, tämän sain syntymäpäivälahjaksi kesällä.


Naamio oli bambusta tehty biologisesti hajoava kangasnaamio ja sen tuoksu oli hivenen yrttinen. Poistaessani naamion huomasin ihohuokosten supistuneen jonkin verran eli tämä oli kyllä positiivinen kokemus =)


Tämä naamio taasen olikin odottanut käyttöään jo melkoisen kauan, parasta ennen oli ollut helmikuussa 2014..niin että hupsista vaan! Olin myöskin säilyttänyt tätä kylppärissä eli ei niin ihanteellisissa olosuhteissa (toki pakkaus oli avaamaton), mutta päätin silti käyttää tämän ja eipä naamio ollut mennyt miksikään. Naamio oli vaaleasinisen/vaaleanvihreän väristä paksuhkoa voidetta joka tuoksui miedosti laventelille. Kuivuessaan naamio tietysti alkoi hieman kiristää kasvoissa niin kuin tämänlaiset naamiot tuppaavat tekemään. Tämänkin jäljiltä ihohuokoset näyttivät hivenen pienentyneen.

Naamioita kyllä käytän vähän nurinkurisesti, lukuun ottamatta iholle jätettäviä naamioita. Nämäkin naamiot lätkäsin kasvoille ennen suihkua (toki puhdistin misellivedellä kasvoja ennen naamioita), mutta mieluummin näin päin. Voin kuvitella millaisen sotkun olisin saanut aikaiseksi jos olisin koettanut pestä tämän viimeisimmän naamion lavuaarin yllä...

Sitten naamioista pienimuotoiseen shoppailuun. Kävimme päiväseltään Helsingissä ja piipahdimme sitten Lushissa. Mieli olisi tehnyt ostaa vaikka mitä, mutta lentokoneen käsimatkatavaroita koskevat säännökset plus kukkaro olivat eri mieltä. Jotain pientä sieltä kuitenkin lähti mukaan.


Takana olevaa Outback Mate -saippuaa en kehdannut poistaa kääreestä, mutta kyseessä on tämän näköinen saippua. Tai no, tuossa kuvassa saippua ei ole niin kaunis mitä oma palani on, mutta eiköhän saippua piakkoin vilahda täällä blogissa ilman kääreitäkin. Sitten en vain voinut vastustaa Key Lime Pie huulivoidetta. Kauppaan mennessäni en edes muistanut Sun -hajuvettä, mutta onneksi sen sieltä bongasin. Vuosia olen himoinnut sitä, mutta en ole koskaan raskinut sitä tilata kun en ole päässyt sitä tuoksuttelemaan. Vaikkakin, kyllä minä sisimmässäni tiesin etten voisi olla pitämättä appelsiinille tuoksuvasta hajuvedestä... Ja oikeassa olin, minipullollinen aurinkoa lähti mukaan. Hinta kyllä hiukan hirvitti, kyllä 16,95 €/10 ml on vaan aika paljon, en vaan raskinut ostaa isompaa ja toisaalta, mulla kun niitä hajuvesiä riittää...

Mutta kas, tätä kirjoittaessani muistin erään naamion jonka oletettavasti olen käyttänyt, kuvan olen näemmä ottanut helmikuussa 2014.


Minulla ei ole aavistustakaan miksen ole tästä pukahtanut sanaakaan. Harmi vaan ettei minulla ole juurikaan mitään mielikuviakaan tästä, muistelen tämän olleen harmaata paksua mömmöä, mutta siihenpä ne muistikuvat jäävät. Nytpä heitän pallon teille, onko joku teistä käyttänyt tätä ja jos on, niin kertokaa toki millainen tämä oli =)

4 kommenttia:

  1. Jos naamiot kiinnostaa mulla kiva arvonta blogissa nyt jossa esim kasvonaamio sekä sellainen kangasnaamioden suojamaski paljon muutakin =)
    http://eekunelm.blogspot.fi/2016/08/ihana-arvonta-kaynnistyy-nyt.html

    VastaaPoista
  2. Sunin on pakko tuoksua hyvältä! <3

    VastaaPoista