lauantai 14. toukokuuta 2016

Kamala, tylsä ja aikas ihana

Eli kyse on kolmesta vartalotuotteesta joiden skaala oli todellakin otsikon tapaan kirjava. Katsotaanpa ensin sitä kamalaa eli Fruttinin vartaloemulsiota.


Yleensä ottaen olen pitänyt Fruttinin tuotteiden tuoksuista hyvinkin paljon, mutta tämä litsin ja vaniljan kombo ei vaan kelvannut nenälleni. Tutkailin blogiani sillä tiesin käyttäneeni tämän tuoksuista suihkugeeliä (näemmä mulla on ollut ihan kaksikin pulloa sitä, hrrrr...) ja olin tuolloin maininnut ettei tuoksu saanut minua hurmoksen valtaan. Suihkarissa tuoksu ei onneksi jää niin voimakkaana iholle, mutta vartaloemulsio, sehän on ihan eri juttu. Pari kertaa tätä käytin ja mietin kehtaisinko suosiolla viskata tämän roskiin. Lopulta tein tämän radikaalin teon vaikka tuollainen tuhlailu ärsyttääkin, mutta miksi käyttää tuotetta joka saa sinut melkeinpä pahalle päälle... Muuten tämä olisi ollut vallan hyvä, koostumus oli tuhdihkoa emulsioksi eli kosteutti ihoa ihan hyvin.


Nämä Avonin Naturals-linjan vartaloemulsiot ovat koostumukseltaan ohuehkoja, mutta kyllä ne ihan hyvin kosteuttavat ihoa jos se ei ole liian kuiva. Hiljattain käytin toisen tämän sarjan emulsion ja pidin sitä tuoksunsa puolesta tylsänä, siitä juttua täällä. Tämä Pink Daisy & Sicilian Lemon oli aavistuksen parempi tuoksultaan, tässä jopa haistoin vähän sitruunaa, mutta tylsä se tämäkin oli ja vähän pitkin hampain käytin loppuun. Onneksi loput jemmoissani olevat sarjan vartaloemulsiot taitavat olla parempia tapauksia tuoksujensa suhteen.

 

Avon Planet Spa Caribbean Escape vartalovoin pahvipakkaus (olipa muuten todella jämäkkää pahvia) oli kyllä silmiä hivelevä ja ei niin halpuson näköinen. Itse vartalovoi oli tuollaisessa saranapurkissa jotka ovat kyllä kauniita katsella, mutta käytännössä eivät niin simppeleitä avata. Hommassa tarvitsee kummankin käden ja rasvaisilla näpeillä tuota ei kyllä varmastikaan kannata yrittää avata =D


Vartalovoissa oli murskattua helmiäistä mikä epäilemättä toi voiteeseen hohtoefektin. No, tuosta kuvasta sitä ei kyllä huomaa, mutta kyllä vaan iholla hohteen (ja myös lakanoilla, vaatteilla...) huomasi. Hippuset olivat onneksi hyvin pieniä, mutta ehkä mieluummin olisin ottanut tuotteen ilman tuota säihkyefektiä. Tuoksu tässä on hyvin mieto, jotenkin olisin Caribbean Escape nimeä kantavan tuotteen tuoksuvan eksoottiselle. Yritin miettiä onko tuoksussa jotain nimeen viittaavaa, ehkä siinä on jotain merellistä sävyä, mutta ei mitään ananaksen tahi kookoksen aromia-nämä kaksi nimittäin ainakin minulla tulee Karibiasta mieleen.

Vaan entäs voin koostumus..voi herramunjee, en muista ikinä törmänneeni näin ihanaan koostumukseen! Mun oli välillä pakko tökätä sormi purkin sisään ja vaan fiilistellä hurmaavaa koostumusta =D Oon yrittänyt miettiä miten kuvailisin koostumusta ja se tuntuu melkeinpä mahdottomalta tehtävältä. Se oli todella täyteläistä ja jotenkin kermaista, kaikin puolin valloittavaa siis. Onko joku teistä käyttänyt tätä ja jos on, niin miten sinä kuvailisit koostumusta?

4 kommenttia:

  1. Avonin Planet Spa -tuotteet on kyllä sellaisia, jotka muakin kiinnostaa. Monet niistä tuntuu pitävän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä joihinki Planet Spa -tuotteisiin pettynytkin, mutta tämän koostumus oli jotain aivan omaa luokkaansa =)

      Poista
  2. Se kuolleenmeren versio tosta voiteesta oli kyllä ihana talvipakkasilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs laittaa korvan taakse, siis jos sitä enää edes myydään =)

      Poista