keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Harmittava kolminkertainen pettymys

Yves Rocher on hiljattain uudistanut Les Plaisirs Nature -sarjansa ja tottahan toki minun piti hetimiten päästä testaamaan sarjan suihkugeelejä ja tilasinkin niitä kokeiluun kolme pulloa. Nyt on kaikki käytetty ja niin kuin otsikkokin kertoo, minä henk.koht. harmillisesti petyin.


Odotin paljon tältä vadelmalle ja piparmintulle tuoksuvalta suihkugeeliltä, johan tuo yhdistelmäin kuulostaa herkulliselta. Kyllä, tässä tuoksui molemmat (piparminttu antaa jännän hammastahnamaisen efektin tuoksuun), mutta tuoksu oli minun nenään jotenkin vetinen ja liian mieto.


Oliivin & pomeranssin tuoksuinen suihkugeelikin oli vähän blääh. Oliivillehan tämä tuoksui ja asiaa tutkittuani mielsin pomeranssin sitrusmaiseksi tuoksuksi, mutta voin olla väärässäkin. Ei tässä nimittäin sitrus ainakaan kovin paljoa tuoksunut, jotain pientä tuoksua (josta en edes muista muistuttiko se sitruksia) oliivin lisäksi taisin havaita. Kuitenkin näistä kolmesta tämä saattaisi yllättäen olla se josta pidin eniten tuoksunsa puolesta. 


Henkisesti huokaisin syvään tämän kohdalla. Pidän kovasti karhunvatukan tuoksusta ja sen entisen Les Plaisirs Naturen karhvunvatukkasuihkari olikin aika ihana. Nyt tähän uuteen on kuitenkin tungettu mukaan laventelia ja sen tuoksu on minulle vähän ongelmallinen ja se ei vaan sovi joka paikkaan. Tämä suihkugeeli oli juurikin sellainen, ei, en tykännyt.

Vaan nämähän ovat just niitä makuasioita eli älkää missään nimessä vältelkö näitä suihkareita lyttäämisestäni huolimatta =) Olisikin hauska kuulla mitä muut näitä testanneet ovat näistä pitäneet, huhuu, onko teitä?

Sitten vielä tilaus jonka tein kauppaan nimeltään Cocopanda, ko. kauppa on ilmeisesti aika uusi-tai sitten minä en sitä vain ole havainnut. Bongasin sieltä hyviä tarjouksia joten pakkohan se oli katsella mitä löytyisi ja näin siinä sitten kävi.


Aika maltillisesti tilasin, tosin kuvasta puuttuu hiusturbaani (se sellainen suihkun jälkeen hiuksiin kiepsautettava pyyhemäinen juttu) joka kassalle mentäessä oli yhtenä erikoistarjouksena. Takana vasemmalla on kasvovesi, sitten suht pienikokoinen shampoo ja sen vieressä on matkakokoinen vartaloemulsio (jonka myöskin nappasin erikoistarjouksena, olikohan hinta peräti alle euron). Nuo kaksi pientä tuubia ovat käsivoiteita ja niitä on ollut jo ihan pakko tuoksutella ja ministi testailla. Voihan pojat, kylläpä kuulkaas tuo verveinen (rautayrtin) tuoksuinen käsivoide osaakin olla ihana, rakastuin siihen päätä pahkaa! Edessä sitten on Nyxin Wonder Pencil jolla ajattelin peitellä maksaläiskiäni ynnä muita ihoni virheitä. Aprikoin sävyä ja tilasin sen sävyssä Medium, tällä hetkellä se vaan taitaa olla inasen liian tumma. Pikaisesti testasin ja tykkään kyllä tuollaisesta kynämäisestä peiteväristä, sillä kun värin saa kohdistettua hyvinkin tarkkaan haluttuun kohtaan. Sen vaan huomasin ettei tämäkään maksaläiskiäni täydellisesti peitä, mutta niiden peittäminen taitaakin olla suht haastavaa hommaa. Jos tämä kynä osoittautuu käytännössä hyväksi, tilaan kyllä vielä sen vaaleimman sävynkin, se on varmasti hyvä aikoina jolloin naama on vielä suht olmin värinen. Niin ja tilasinhan minä myös tuollaisia feikki-invisibobbleja vaikkei tarvetta olisi ollut, mulla on kyllä ihan riittämiin niitä aitoja plus muita feikkejä, mutta tiedättehän te vaihtelunhalun värien suhteen... ;)

8 kommenttia:

  1. Voi höh, toi vadelma/piparminttu kuulostaa ajatuksena jotenkin älyttömän valloittavalta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä =( Mulla on se vartaloemulsiona ja sitä testasin pienelle alueelle. Se vaikuttaisi suihkaria paremmalta, mutta käytännössähän sen sitten näkee. Toivottavasti en pety siihen!

      Poista
  2. Vadelma-piparminttu kuoriva suihkugeeli oli ainakin omasta mielestäni kivan tuoksuinen (jopa parempi kuin oletin, koska ajattelin ettei piparminttu tulisi tuoksussa juurikaan esiin).

    Laventelin ystävänä tykkäsin myös laventeli-karhunvatukka suihkuöljyn tuoksusta ja laventeli olisi voinut siinä tuoksua mielestäni vieläkin vahvemmin :)

    Sitruuna-basilika sarja jäi vielä kiinnostamaan, mutta oon tällä hetkellä hieman tympiintynyt sitrustuoksuihin, sitä kun on aika monessa käytössä olevassa tuotteessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota sitruuna-basilikaa oli jo viime kesänä ja silloin sitä testasin ja taisin tykätäkin. Ainakin sarjan vartalotuoksusta pidin, tosin loppua kohden aloin kyllästyä tuoksuun.

      Poista
  3. Tilasin kanssa tuon vadelma-piparmintun koska se kuulosti niin raikkaalta ja kesäiseltä. Oli kuitenkin pettymys ja vähän kummallinen yhdistelmä. Harmi, sillä se vanhan sarjan vadelma oli ehdottomasti Yvesin parhaan tuoksuinen suihkugeeli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei oikein iskenyt =/ Yhdistelmä oli mun mielestä ok, mutta olisi saanut tuoksua huomattavasti enemmän.

      Poista
  4. Onko ne vanhat vadelma ja karhunvatukka siis poistuneet kokonaan? Olisi pitänyt hamstrata niitä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistuvat näköjään pikkuhiljaa, muutama päivä sitten kävin katsomassa ja vielä myyvät varmaan niitä viimeisiä eriä pois. Suihkarina en tuolloin bongannut vadelmaa ja karhunvatukkaa, sen sijaan hajuvetenä tuota karhunvatukkaa oli vielä.

      Poista