maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ma Provence

Olen elämäni aikana tainnut käyttää vain 2 palashampoota ja ne molemmat olivat Lushilta peräisin. Oli siis korkea aika testailla jotain muuta ja se joku muu oli Ma Provencen normaaleille hiuksille tarkoitettu orgaaninen palashampoo.


Tarraa ei voi olla huomaamatta, tarjoushaukka iski taas ;)


Pala oli alkujaan sellainen just ja just kouraan sopiva ja tuo keskellä törröttävä soiro on mukana tuleva muovinen ripustuskoukku saippualle. Ensin olin riemuissani, voisinhan ripustaa tähän shampoon lisäksi Konjac-sieneni, mutta iloa ei kestänyt kauaa, pari päivää tämä pysyi tarrallaan kaakelissa ja sitten se humpsahti alas.


Tuoksua en sen kummemmin osaa kuvailla, ei mikään yli-ihana, mutta ei pahakaan. Tämä vaahtosi todella hyvin, kunhan vain ensin hetken malttoi hinkata päähänsä. Väitettä hoitoaineen tarpeettomuudesta en kyllä allekirjoita, huuhtelun jälkeen hiukset tuntuivat narskuvan puhtailta (aivan kuin olisi pessyt hiuksensa syväpuhdistavalla) joten kyllä mun oli pakko hoitsikkaa laittaa. Tokihan mun kuitenkin täytyi kokeilla (jopa ehkä pari tahi muutaman kerran) etten laittanut hoitoainetta ja ei hiukset kuivaamisen jälkeen miltään takkupesältä näyttäneet. Mutta silti, ainoastaan yhdellä kerralla taisin tehdä niin etten laittanut edes mitään hiuksiin jätettävää mömmöä, jotenkin hiukset tuntuivat kaipaavan jotain. 

Rinkulan ohentuessa aloin miettiä mitenköhän käy jahka palanen ohenee tarpeeksi. Lopulta se sitten näytti tältä ja tässä vaiheessa tätä täytyi käsitellä hellävaroen ettei se vaan menisi palasiksi.


Tämän jälkeen kokeilinkin taivuttaa pyörylää puoliympyräksi, mutta tokihan se katkesi. Nyt mulla on sitten 2 puolikuuta ja kauhulla odotan jahka nekin alkavat katkeilla. Tosin, siinä vaiheessa voi olla etten enää jaksa ja viskaan loput mäkeen...

Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin ollut ihan jees tuote, vaikkakin kyllä mä enemmän fanitan nestemäisiä shampoita. Ootteko työ käyttäneet näitä Ma Provencen palashampoita, näitähän taitaa olla muitakin versioita kuin tämä?

6 kommenttia:

  1. En ole käyttänyt, mutta Lushin palashampoita on ollut monta kertaa mielessä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä testata, ei nämä pöllömpiä ole =)

      Poista
  2. Jotenki en osaa käyttää palashampoita joku tämmöinen tuli joskus livboxissa mutta pistin eteenpäin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se normishampoo jotenkin ns. helpompi vaikkei nämä palashampoot oikeasti ole kyllä sen vaikeampia käyttää =)

      Poista
  3. En oo tätä testannut, mutta Lushin paloja kyllä löytyy 3kpl tällä hetkellä ja 1 kokonaisen ja 1 näytteen oon aiemmin käyttänyt. Matkoillahan tällaiset on tosi hyviä, kun eivät vie tilaa (toki nestemäisiä voi laittaa pikkupulloihin) :).
    Riittoisia ovat ja toki säästävät myös luontoa, kun pakkausmateriaalia ei ole :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaahan tätäki merkkiä, olis kiva kuulla mitä tykkäilet =)

      Poista