keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukuun LivBox

Minun piti saada boksini jo eilen, mutta pakettiautomaatti oli kuulemma täynnä ja niinpä toivat boksin tänään suoraan kotiin. Eipä tuo viivästys minua haitannut, säästyinpähän itse hakureissulta ;)


Kääre oli luonnollisesti joulunpunainen ja sisällöstäkin kyseistä väriä löytyi. 


Jo tässä vaiheessa tajusin etten taaskaan hypi riemusta.


Käsivoide oli kiva yllätys vaikka jossain määrin fiilis olikin blääh, muistelin nimittäin käyttäneeni tätä. Vaan enpäs löytänytkään blogista juttua tästä eli ehkäpä tämä onkin minulle uusi tuttavuus. Niin tai näin, mielelläni tämän käytän.


Ilmeisesti olettavat että LivBoxin tilaajilla on nyt hirmuisesti hilsettä, tulihan edellisessä boksissakin hilseshampoo. No, kyllähän tämä tulee käytettyä vaikken hilseestä kärsikään.


Suihkugeelistä en koskaan kieltäydy. Tosin tämä minipullo ei tule mulla kauaa kestämään. Mutta onhan tuo pullo sympaattinen pienikokoisuutensa vuoksi =)

 
Okei, huulikiiltoa ja sävykin vaikuttaa hyvältä. Ihan ok tuote siis.


Tästä päivävoiteesta ei kyllä riitä pitkäksi aikaa, onhan tuo vain 5 ml kokoinen. Mielelläni kyllä testaan.


Tästä valkista en pitänyt, tämä on jo toinen valkki mikä tulee boksista. Aiempi taisi kylläkin olla vaalea mikäli oikein muistan.


Tämän kohdalla näin punaista, eikä se suinkaan johtunut pakkauksen väristä. Hammastahnaa, taas.


Suklaata oletinkin boksista löytyvän, onhan kyseessä joulukuun boksi. Mielelläni tämän syökäsen miehen kanssa =)

Pitkäaikaisen tilaajan lahjana oli meikkipussukka jonka sisältä paljastui Philosophyn näytteitä. Ihan kiva tämäkin.

Lisäksi mukana tuli koodi jolla saa 2 kk:n ilmaisen katseluoikeuden Ruutu+-palveluun. Ans kattoo tuleeko tuota hyödynnettyä.

Vaikka tämä oli hitusen parempi kuin marraskuun boksi, olin pettynyt. Alunperin mietin josko sittenkin jatkaisin tilausta, onhan tammikuussa tulossa boksiin jokin Philosophyn tuote. Vaan toisaalta, onhan ko. merkkiä tullut näytemuodossa ja ikinä ei tiedä mitä sieltä boksista paljastuukaan. Tässä siis arvon mielessäni josko laittaisin tilauksen tauolle. Yhden ilmaisboksin saan tilattua kunhan saan pisteet tämän joulukuun boksin arvostelusta, mutta se taitaisi olla vasta helmikuun boksi jonka saan lunastettua. Mun tuurilla tammikuun boksi onkin aivan huippu jos nyt jätän tilaamatta... Tietysti voisin tilata vain yhden kuukauden boksin enkä 3 kk satsia mitä tapanani on ollut tilata. No, jään miettimään, boksit eivät vaan ole pitkään aikaan olleet niin ihania kuin niiden olisin toivonut olevan. Pisteet kuitenkin siitä ettei boksista tällä kertaa löytynyt yhtään Lumenen tuotetta! En itse tätä edes hoksannut, jostain blogista luin ko. huomion. Ilmeisesti ovat saaneet paljon palautetta asiasta ja ottaneet onkeensa, liika kun on aina liikaa.

Miltäs tämän kuun boksi teistä vaikuttaa?

10 kommenttia:

  1. Tää oli aika tylsä boxi hammastahhaa ja hilseshampoota, plaah. :D

    VastaaPoista
  2. Mie tykkäsin kyllä tästä boksista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin saattanut tykätä jonkun verran jos en olisi tilannut boksia niin kauan.

      Poista
  3. Mä taidan keskeyttää tilauksen, joten nyt jännittää ettei vaan seuraavaksi tule jokin tosi hyvä boksi (mikä olisi aika epätodennäköistä :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just pähkäilin ja tulin siihen tulokseen että kyllä mä sen taidan keskeyttää, saapahan maksettua silläkin hinnalla muutaman laskun. Samat aatokset on mullakin, varmasti tammikuun boksi on sitten aivan mieletön =D

      Poista
  4. Ei täälläkään riemun kiljahduksia tullut, mutta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis :).
    Kyllähän nämä boksit alkaa vähitellen toistaa itseään, kun tulisi edes sitä kasvovettä joskus :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kasvovettä tulee ensi kuussa kun tod.näk. lopetan tilauksen =D

      Poista
  5. Cutrin ja Lumene on ihan samaa firmaa, joten vaikka ei itse Lumenea ollut niin saman firman eri nimistä tuotetta kuitenkin. ;) Uskon kuitenkin, että niillä oli keskenään joku vuoden diili. :D

    Mun mielestä boksi oli kiva! Hammastahna ja käsivoide oli vähän tylsiä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan varma, että nyt kun lopetin tilauksen, tammikuun boksi on mun mielestä aivan huippu =D Helmikuun boksi mun pitäis saada kunhan viimeisimmät pisteet ilmaantuu tilille ja voin tilata ilmaisen boksin.

      Poista