perjantai 9. lokakuuta 2015

Lokakuun loota

Taas on ollut se aika kuukaudesta kun LivBoxit saapuvat ja omani noukin mukaan eilen.

 
   
Harmikseni äkkivilkaisulla sisältö ei saanut sisäistä kosmenarkkariani kiljumaan riemusta...


Just. Että ihan hammastahnaa. Joku jossakin totesikin, ettei tämä ole edes mikään uutuus. Aivan, mulla taitaa olla tällainen tuubi avattuna sekä osittain käytettynä ja se on ollut sitä kauan.


Ihan kiva, mutta valitettavasti oon käyttänyt tätä pullollisen. Kyllähän mä tästä tykkäsin, mutta olisihan se kiva testata jotain ennenkokematonta. No, tämä nyt ei ole boksin kasaajien syy, mitäs oon ahnehtinut uutuustuotteiden kanssa ;)


Yllättäen Lumenea, kamoon, tämä merkki on jo niin nähty! Muutenkaan meikkivoide ei ilahduttanut kun en niitä käytä. Pitänee testailla tätä (ja sitä toista aiemmin tullutta Lumenen meikkivoidetta) josko näitä voisi käyttää vaikkapa ihon virheiden peittelyyn.


Suihkuöljy on ihan kiva, mutta voi olla että annan tämän miehelle kun hän tykkää käyttää suihkuöljyjä. Toki pari tippaa aion itsekin testata.


Boksin ainoat kiinnostavat tuotteet olivat nämä hiuksiin jätettävät mömmöt. Varsinkin Moisture Kick kiinnostaa, tykkäilenhän kovin ko. suihkeesta.


Pitkäaikaisen tilaajan lahja oli tällainen monitoimituote. Tätä voi käyttää mm. luomivärinä tai sekoittaa kynsilakkaan/huulkiiltoon. Varmaan mielikuvitus on vain rajana tämän käytön suhteen. Harmi vaan kun en minä tästäkään riemastunut.


Ekstrana oli myös tällainen jauhepussi josta voi tehdä kollageenijuomaa. Kaipa tämä täytyy kulauttaa joskus.

Yhteenvetona totean sen, että kyllä mä taas mietin miksi ihmeessä tilaan tätä boksia, tämä boksi oli kyllä melkoisen tylsä. Lumenesta oon saanut yliannostuksen, hammastahnaa en pidä kovin kosmeettisena tuotteena vaikka valkoisen hymyn tuokin. Tällä hetkellä tilaus on joulukuulle asti joten mun pitää nyt vihdoinkin miettiä tarkkaan jatkanko tilausta vai käytänkö ne rahat johonkin sellaiseen jonka oikeasti haluan. Kyllähän tähän vuositasolla uppoaa euro jos toinenkin vaikka halvemmalla hinnalla tätä oonki saanut tilata.

8 kommenttia:

  1. Tää oli mun kolmas ja viimeinen boksi tällä erää eikä harmita yhtään, että tilausjakso loppui! Oli kyllä tosi tylsä boksi, itelleni jäi näistä vain tuo suihkuöljy ja joku BC:n hiussuihke (näin hyvin jaksoin perehtyä). Kolmen boksin tuotteista kasasin yhden boksin tuttavalle ja muutamat tuotteet meni miehelle ja loput oottelee käyttöä... :P
    Hauskahan tuo boksi oli kuitenkin loppupeleissä kokeilla tilata! Tästedes tilaan/ostan kuitenkin vaan, mitä oikeesti tarvin/haluan.. ;)
    -meliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mulle tämä oli näemmä 31. boksi jos tuohon kategoriat-osastooni on luottaminen =O Kauan oon kyllä tätä tilannut ja aina vaan jatkanut, sitä kun miettii josko se seuraava boksi olisi aivan mahtava... Toki niitä mahtaviakin on tullut vastaan, mutta pitäisi sitä saada rahoilleen sellaista vastinetta joka oikeasti ilahduttaa itseä. Tilauksen katkaisemista on aina jarruttanut myös tuo hinta, jos pidän taukoa ja jatkan tilausta myöhemmin, joutuisin maksamaan enemmän (joitain euroja per boksi).

      Poista
  2. Mun mielestä tää taas oli huippuboksi! :D Tai tykkäsin tosi paljon. :) Lumene tosin kyllästyttää jo periaatteena, onkohan niillä joku diili että tänä vuonna joka boksiin jotain Lumenelta / Cutrinilta / Natural Codelta?? Ja sinänsä meikkivoiteet on munkin mielestä tylsiä, koska yleensä aina liian tummia enkä niitä muutenkaan juuri käytä, mutta joku niissä silti kiehtoo! :D Kun boksin meikkivoiteet on olleet uutuuksia niin kuitenkin kiinnostaa aina kokeilla. :)

    Niin mä sain Schwarzkopfilta ne toiset tuotteet, shampoon ja hiussuihkeen. Mulle kyllä oikein onnistunut boksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumene on varmaan sponsorina joten siksi niitä tuotteita löytyy jokaikisestä boksista, alkaa tosiaan tulla ähky ko. merkin suhteen =/

      Poista
  3. Moikka Zuzzurullona :) huomasin äsken kun luin postaustasi, että mun blogi on tuossa sun lukuluettelossa vielä vanhassa osoitteessa! Muutin kesällä jo pois portaalista, että jos sä tykkäät lukea mun juttuja jatkossakin, päivitä ihmeessä lukuluetteloon mun blogspotin osoite :) ajattelin tulla huikkaamaan tämän kun ollaan oltu toistemme lukijoita iät ja ajat :)

    Kaunista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk, mulla on unohtunut muuttaa se, kiitti kun tulit huikkaamaan =)

      Poista