keskiviikko 19. elokuuta 2015

Keltaisten tarrojen huuma...

...ja joskushan ne tarrat ovat huutavan oransseja. Varmasti arvaattekin mitä tarkoitan, no niitä aletuotteita tietenkin! Oon aiemminkin maininnut työpaikkani vieressä olevasta Prismasta jossa on pyhitetty oma hyllynsä poistuville tuotteille. Tuosta hyllystä on tullut minulle pyhiinvaelluskohde ja käydessäni ko. kaupassa 99% kerroista on sellaisia jolloin eksyn tuonne kosmetiikka-alttarille. Toki siellä myydään muitakin tuotteita ja viime viikolla ostinkin parit Maison Belle puhdistustuotteet ihan vaan kotia silmällä pitäen. Viime aikoina kosmerintamalla on ollut aika hiljaista, mutta tänään sitten bongasin houkuttelevia tuotteita jotka oli ihan pakko saada. Nyt siis pitkästä aikaa esittelypostausta kaupasta ostetuista tuotteista, niitä kun nykyisin harvemmin täällä blogissa erikseen esittelen. Yhteiskuvaan on eksynyt eilen apteekista ostamani kynsilakka, mutta päätin vilauttaa senkin tässä yhteydessä kun tuossa niin sopivasti oli hollilla.


Kaikki olivat siis puoleen hintaan eli paljoa näille ei hintaa jäänyt.


Lumenen Gel Effectejä ostin peräti 3, vasemmalta lähtien Auringonsäteitä, Kevätnurmella ja Puron laulu. Kaikkia näitä olen katsellut kuinka nättejä ovatkaan ja keskimmäisen eli Kevätnurmella ostamista harkitsin pitkään. Googlettelin sitä ja jostain sitten taisin lukea sen tyylistä ettei se olekaan kynsillä niin säväyttävä ja lopulta jätin sen ostamatta. Vaan enhän minä nyt voinut vastustaa kiusausta kun halavalla sai. Auringonsäteitä ja Puron laulu olivat sellaisia joita olen mielessäni ehkä saattanut harkita, mutta kuitenkin hylännyt. Varsinkin Puron laulu on sellainen josta mietin tulisiko sinistä lakkaa käytettyä vaikka se pullossa niin maagiselta näyttääkin. Mutta hei, kun hinta on kohdillaan, silloin ei tarvitse miettiä kahta kertaa...


Mavalan Candy Apple on jellylakka ja tätäkin katselin monesti kuinka herkku lakka osaakaan olla. Ajattelin kuitenkin etten noin ärtsyä lakkaa osaisi käyttää, vaan ans olla kun hinta oli tarpeeksi alhainen..niinpä ;)


Lumenen hohdeaurinkopuuteri on myös tuotteita jotka lumoavat ulkonäöllään. Jossain vaiheessa taisin hiljaa mielessäni toivoa bongaavani tarpeeksi hyvän tarjouksen ja nyt sen tein. Kehujakin tästä olen lukenut blogeista ja kerran tätä kaupassa testasin vain todetakseni ettei tämä tosiaankaan hohda liikaa. Tiedän, LivBoxista tuli tässä joskus se toinen Lumenen aukkapuuteri mutta annoin sen etiäpäin koska tiesin etten käytä sitä ja pidin sitä jotenkin tylsänä.


Työpaikan lähellä on myös apteekki joka on ottanut myyntiin Sinful Colorsin kynsilakkoja. Eilen silmiini hyppäsi tämä Glass Pink vaikkei normaalisti tuon sävyiset lakat säväytä meikäläistä. Mutta tässä oli jotain sellaista jäistä huurretta joka hurmasi minut. Seuraavasta kuvasta sen huurteisuuden ehkä näkeekin.


Semmottii ostoksia siis, tiedän meneväni alttarille taas huomenna katsomaan jäikö jotain ostamatta tai olisiko sinne tullut jotain uutta. Oletteko te yhtä 'helppoja' eli lumoudutte aletarroista?

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voit arvata kuinka täpinöissäni olin siellä hyllyn ääressä kun nämä bongasin =)

      Poista
  2. Mäkin aina vilkaisen Prismasta alelapulliset tuotteet, koska joskus voi jotain kivaa löytää. Lumenen puuteri on kyllä nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Lumenen puuteria vois vaan tuijotella koko ajan =)

      Poista
  3. Minulla on samanlainen tilanne oman Prisman alehyllyn kanssa... :) Ja siellä on kyllä todella hyviä tarjouksia. Joskus kassat katsoo vähän kieroon, kun ostan vaikka kymmenen kosteusvoidetta, mutta kun halvalla saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, pistät vielä muaki paremmaksi ;D

      Poista
  4. Mä käyn aina katsoon keltaisten tarrojen hyllyn Prismassa, vaikka mitään muuta en jaksaisi, sen katson. :D Monia löytöjä tehnyt. Lumenen lakat silkkaa säästöä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, säästöähän se ;)

      Poista
  5. Puron laulu on tosi nätti!
    Ja myös tuo hohdeaurinkopuuteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puron laulu on tosiaanki nätti ja jotenkin erikoinen veto Lumenelta, siis hyvässä mielessä =)

      Poista
  6. Poikkesin kummassakin meidän kylän Prismassa ja onnistuin saamaan tuon hohdeaurinkopuuterin 7 eurolla (viimeinen), noita samoja lakkoja 2€/kpl ja muuta kivaa puoleen hintaan B-) Alepöytien tarkkailu jo ihan selkäytimessä :-D Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurinpiirtein samoissa hinnoissa olivat täälläkin, puuteri tais olla reilut 7 euroa ja lakat kans jonku verran päälle 2 euroa kipale. Alepöydät on kyllä lähestulkoon aina katsottava ettei vaan missaa jotain upeaa ;)

      Poista
  7. Jep, mie tosin käyn Anttilan ja keskustan CM:n alet katsomassa :D Yleensä tosin CM:llä kaikki tuotteet on jo avattuja eli ne jää kaupan hyllylle. Anttilasta joskus tekee jotain löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cittareista kans katselen alelaareja, mutta Anttilassa käyn niin harvoin etten oo ees ajatellu jotta sieltäki vois tehdä löytöjä =)

      Poista
  8. Oi kuinka ihania löytöjä oot tehnyt!
    Tuota hohdeuuteria on kyllä useita kertoja tullut kuolattua, mutta vielä en oo retkahtanut... Ehkä jos tulee alessa vastaan... :D
    Ite oon kyl sitä livboxissa tullutta mattaa puuteria käyttäny, mut se on niin vaalea että melko paljon saa laittaa, jos haluaa kunnon varjostusta poskille saaha.
    Mutta eipä tule ainakaan liian överit ja kuluukin nopeampaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisista löydöistä tulee kumman hyvä fiilis =)

      Poista