maanantai 6. heinäkuuta 2015

Heinäkuun LivBox

Päätin sen verran koppeutua että näin tuoreeltaan naputtelen pienen postauksen heinäkuun LivBoxista jonka sain about puolitoista tuntia sitten hyppysiini =)


Putelia ja purnukkaa näyttäisi olevan jos minkälaista...


Katellaanpas sitten vähän tarkemmin mitä loota oli syönyt.


Ja aloitetaan siitä syötävästä eli Hula-patukasta, tämä oli jokin ekstrajuttu joka lienee tuli kaikille. Ihan kiva idea, mutta tuossa on rusinoita joita en voi sietää. Ainoastaan suklaa- ja jogurttirusinat ovat hyviä..tiedän, olen outo! =D


Neutrogenan puhdistusvaahto kasvoille oli ihan jees. Tämän ehkä otan seuraavaksi käyttöön, ajattelin josko tämä olisi liian tujua kasvoille syksymmällä. Tosin tämä on kuulemma hellävaraista, mutta taidanpa sittenkin korkata tämän lähiaikoina.


Jaaha, jalkavoidettahan se. Olis nyt mieluummin ollut käsivoidetta... Noo, aina ei voi voittaa.


Tämän nähdessäni mieleni teki parahtaa, taas kuivashampoota. Ehkä mun pitää ottaa loppuloman projektiksi kuivashampoon käytön opettelu ja siihen totuttelu.


Minikokoiset shampoo ja hoitsikka olivat ihan kivoja juttuja.


Tästä 15 millin geelimäisestä vartaloemulsiosta ei kyllä riitä varmaan kuin yhteen kertaan, mutta ei haittaa, mulla kun on varastossa 'muutama' vartalovoidekin...


Clarinsin päivävoide oli kiitos pitkäaikaisesta tilauksesta ja tämä olikin oikeastaan boksin mieluisin tuote. En tiedä montaako eri versiota kiitoslahjuksesta on ollut liikenteessä, mutta sen verran olen huomannut että jotkut ovat saaneet Clarinsin huulikiillon ja vaikka siitä oon pitänytkin (tuli siis joskus LivBoxissa), niin onneksi sain tämän kasvovoiteen.

Sellainen oli siis heinäkuun boksi. Täytyy sanoa, että tämä oli sellainen ihan jees eli ei huono, mutta en nyt riemusta kiljahdellut. Voi olla että johtuu siitäkin kun kesäkuun boksistahan pidin melkoisen paljon. Mitä ajatuksia boksi teissä herätti?

12 kommenttia:

  1. Arvasin, että Clarinsin tuotteista on eri versioita. Vaikken ollut aivan innoissani huulikiillosta, niin ehkä se kuitenkin tuntui kivemmalta kuin kasvovoide, jonka käytän loppuun viikossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuosta kasvovoiteesta tosiaankaa pitkäksi aikaa riitä, mutta eipähän ainakaan ehdi kyllästyä ;)

      Poista
  2. Tää oli eka boxipostaus, mitä tänään bongasin. Nyt on pakko sanoa, että musta tosi hyvä boxi, vaikka harvemmin olen tästä mitenkään innoissani. Paljon tuotteita joita tulis itsekin testailtua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä kyllä huonompiakin bokseja tullut kuin tämä =)

      Poista
  3. Jaan fiiliksesi täysin noiden kuivashampoiden suhteen. Miksi hitossa niitä tungetaan joka toiseen boxiin!!
    Tilaajana minut pitää ainoastaan enää kammottava pelko, että boxien taso nousee ja kuivashampoiden tulva loppuu heti jos lopetan tilaukseni.
    Saahan ne jonnekin tungettua mutta kun itse boxini maksan niin itse myös mieluiten tuotteet käytän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pelkoa on vähän minullakin, ihan varmasti taso nousisi pilviin jos lopettaisin tilauksen =D

      Poista
  4. Ihan mielenkiintosia tuotteita! Pari viimistä boksia on ollu niin kivoja ja käytännöllisiä, että oon jo vakavasti harkinnu tilaamista ;) Tuo puhdistusvaahto vois olla kiva kokeilla tähän näppylänaamaan..
    Ainoo mikä ärsyttää on nuo pitkäaikaisten tilaajien lahjat, joita näköjään tulee nykysin joka boksissa. Mun puolesta vois laittaa vaikka kokonaisen ekstraboksin "paremmille" asiakkaille, eikä ripotella tuotteita tällai.. :/ vaikka toisaalta, kivahan se on, että kerrankin kanta-asiakkaita muistetaan :)
    -meliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on ihan kiva että ekstroja tulee vähän väliä, tosin tuo mainitsemasi lisäboksi olis kyllä vieläkin parempi =)

      Poista
  5. Minä en myöskään tiedä, mitä ihmettä teen kaikella kuivashampoolla, jota olen vuosien varrella boksista saanut... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ymmärtävät pitää nyt pitkän tauon kuivashampoiden suhteen, pitääkin muistaa antaa kyselyyn palautetta tuosta asiasta.

      Poista
  6. Heh, itse ihan tykkäsin kuivashampoosta, vaikka niitä on aika monta tullutkin. Kätevä varsinkin kesällä nopeaan freesautumiseen. :) Minun boksini olikin muuten samanlainen patukkaa ja tuota pitkäaikaislahjaa lukuun ottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan kun en oo tosiaan oppinut käyttämään niitä, muuten varmasti itekki tykkäisin =)

      Poista