torstai 4. kesäkuuta 2015

Kesäkuun LivBox

Kylläpä totisesti kannatti vaihtaa LivBoxin toimitukseksi SmartPost, sain nimittäin hakea boksini jo tänään! Normaalin kaavan mukaan olisin todennäköisesti saanut lootani vasta maanantaina...


Sisältö näytti tältä ja ohhoh, tämähän vaikuttikin hyvältä!


No okei, ei nyt ihan jokainen tuote aiheuttanut riemunkiljahduksia...


...kuten esimerkiksi Jordanin hammasharja. Nätti harjahan tämä on, mutta kamoon..hammasharja!


Compeedin rakkolaastaritkaan eivät saaneet sydäntäni läpättämään, mutta toisaalta kyllä näille varmasti on käyttöä. Ja toki sille hammasharjallekin on! =D


Herbinan punaisen body mist pullon vilaukselta nähtyäni hoin mielessäni mantraa 'ole mansikka, ole mansikka...' ja ihan vain siksi kun mullahan on se melonin tuoksuinen ja vaikka se ihana onkin, en toista pulloa tahtoisi. Kaupassahan olen kahdesti tätä mansikkaista tuoksutellut ja kummallakin kerralla siinä oli jokin sivutuoksu josta en pitänyt. Mutta mielenkiinnolla odotan tämän testausta tositoimissa. Onkohan näistä ollut eri versioita bokseissa, en nimittäin ole vielä käynyt lukemassa muiden postauksia tämän kuun LivBoxeista? Selkäpiissäni juoksee kauhunväreet kun ajattelenkin jos se suklainen olisi sattunut minulle. Kuka tahtoo tuoksua suklaalle ja etenkin kesällä..en minä ainakaan.



Lumene Natural Coden katseenkorostuskynä (onko sana 'kajal' jotenkin out?) oli vähän blääh vaikkakin saamani sävy 2 Pearly Taupe näyttää kauniilta. Tajusin muuten nyt että tuo kuva on aivan liian tumma, taisin muokata vähän liikaa...


Bernard Cassieren sitruuna-minttu kosteuttava mattafluidi (taas jokin hifistelysana) sai kyllä mielen iloiseksi, tätä testaan todellakin mielelläni.


Ja entäs tämä sitten..! Kun kuulin L'Occitanen alkavan yhteistyökumppaniksi, toivoin hiljaa mielessäni boksista joskus ilmaantuvan tämän (saatoin toivoa sitä käsivoidettakin ja sehän tuli) sillä olen joskus käyttänyt pienen pullon tätä Verbena suihkugeeliä ja rakastuin. Harmi kun tämäkin on niin pieni pullo, eihän 30 ml riitä mihinkään.


Kubiss Londonin kivipuuteri on myöskin mieluisa, puutereita kun tarvitsee aina.


Rexonan deodorantin nähdessäni ajattelin jotta 'taas dödö', huhtikuussahan tuli Doven deodorantti. Kunhan näitä ei ala ihan solkenaan tulla, muistissa kun ovat lukemattomat silmänympärysvoiteet joista yhden olen antanut jo eteenpäin kun en minä nyt vaan ehdi niitä kuluttaa sellaista tahtia kuin pitäisi. Vaan eipä mitään, tämän dödön käytän enemmän kuin mielelläni.

Lisäksi boksissa tuli kuponki L'Occitanelta jolla saa lunastettua 30 ml Verbena vartaloemulsion vieraillessaan Helsingin myymälässä. Myös nettitilaajat saavat tämän plus ilmaisen toimituksen käyttämällä tiettyä koodia tilauksen yhteydessä. Jäin kyllä miettimään sitä, että jos vierailee tuolla liikkeessä, niin ilmeisesti tämän tuotteen saa ilman ostopakkoa..mielenkiintoista. Niin ja olihan boksissa joku Flou-palvelun juttu jolla ko. palvelua voi käyttää ilmaiseksi 2 kuukauden ajan. Kyseinen sovellus vaan näyttää toimivan pelkästään Applen tuotteista joten se siitä (tosin enpä tiedä olisinko sitä edes kokeillut vaikka toimisikin omassa puhelimessani).

Summa summarum, tämän kuun boksi oli mielestäni muikean hyvä, mitenkäs teillä?

12 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että sullakin smartti toimi, mä sain kans hakea omani tänään ^_^.
    Pidin kyllä tosi paljon boksista!
    Kaikki tuotteet oli oikein mieluisia ja tulee käyttöön jossain vaiheessa.
    Mulle tuli rajauksesta sama sävy, tykkäsin. Nauroin vaan, kun viime kuun lopulla olin Oriflamelta tilannu rajauksen ja sekin oli hohtava taupe, onneksi tuo Lumenen oli tosi paljon tummempi :D.
    Itseä epäilytti puuterissa sävy (tuli no2), että onko liian tumma.. Täytyy kokeilla ja käyttää vaan kesällä :). Kiva kuitenki että tuli, varastossa ei ollut edes uutta kivipuuteria.
    Kroppasuihke oli melkoisen alkoholinen, mitä pikkuisen suihkautin kokeiluksi. Tulee kuitenkin käyttöön (mansikka oli myös).
    Suihkugeeli oli ihanan pirteän tuoksuinen, lähtee häämatkalle mukaan :D. Ja pullo syötävän söpö!
    BC-voide kiinnostaa myös, kaikki tähän mennessä kokeilemani tuotteet sopinu hyvin itelle :).
    Rexonakin on tosi mielenkiintoinen, kun ei oo perinteinen roll-on. Ja en oo sitten nuoruusvuosien Rexonaa käyttäny :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans puuterista tuo sävy 2, jospa se kesällä olis omaan naamaan soppeli. Mä en muuten muista milloin viimeksi oon käyttäny Rexonan dödöjä eli siinä mielessä hyvä että moinen tuli boksista =)

      Poista
  2. Rexona oli kunnon palikkatesti, sitä sai pyörittää useamman kerran, että se aine tuli läpi :D
    Suihkugeeli oli ihanan tuoksuinen, kun sitä nuuskin. Onneksi en saanut Herbiinaa, vaan miulle tuli se Rimmelin kynsilakka. Puuterissa oli sävy 1 ja kerrankin edes sinne päin, kun on ilmeisesti se vaalein sävy. Compeedit annoin kaverille ja hammasharja tulee käyttöön, miulla oli talvinen maisema kera pupujen :D

    Bernard vaikuttaa kivalta myös, tulee ehkäpä käytettyä ja Lumene oli samassa sävyssä kuin siullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mitenkähän mulle käy Rexonan kanssa tolskatessa... =D

      Poista
  3. Jotkut ovat ilmeisesti ainakin saaneet melonintuoksuisen. Itse sain myös tuon mansikan, on ainakin makea, jos ei muuta. :) Hammasharja oli vihreä hirvikuosinen, muuten olikin ihan sama paketti. Tosi hyvä boksi mielestäni!

    http://boksiaddiktio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä oli yksi parhaimmista bokseista kun mikään tuote ei ollut totaalisen nou nou =)

      Poista
  4. Itse en vaihtanu postitustapaa ja nyt se ei sitten tullu viel vaik yleensä kyllä tullu ajoissa no ehkä maanantaina sitten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pahus, kannattaa vaihtaa seuraavaan boksiin, on aina niin raivostuttavaa odottaa boksiaan kun muut ovat sen jo saaneet.

      Poista
  5. Kiukuttaa kun sain Rimmelin karsean värisen kynsilakan tuon Herbinan suihkeen sijasta.
    Toinen joutavanpäiväinen tuote itselleni on Bernard Cassieren voide. En uskalla kuivalle kenkkuiholleni edes ajatella kokeilevani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en saanut kynsilakkaa, niitä kun piisaa itellä niin paljon ja jos sävykin olisi vielä ollut huono niin niin... =/

      Poista
  6. Mun mielestä boksi oli kyllä todella hyvä! Ihan samanlainen kuin sulla, lukuunottamatta hammasharjan kuviota. ;) Ihanan runsas ja tosi kivoja tuotteita, tulevat kyllä käyttöön. Eka pieni "äääh" oli deodorantista, kun jokin Rexonan samantyyppinen mulla on korkkaamatta ja jotenki ollut korkea kynnys ottaa se käyttöön, pelkään että kestää ikuisuuden. :'D Mutta ei ole ihan sama kuitenkaan ja ihan varmasti molemmat tulee käytettyä.

    Lisäksi rajauskynästä tuli eka myös että voi ei, mulla on tällanen jo vanhempana versiona... Mutta! Eipä ole ainakaan tuossa sävyssä. :)

    Puuterista mä taas katoin (oma sävyni siis No 1 Translucent), että jes! kerrankin kaikille sopiva läpikuultava sävy, mutta näköjään niistäkin on ollut eri sävyjä liikenteessä.... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva boksi =) Joo, mullekki olisi varmasti puuterista ollut parempi se ykkönen, mutta ehkä rusketun sen verran kesällä ettei tuo kakkonenkaan näytä pahalta. En oo kyllä vielä edes testannut sitä joten mistä tietää vaikka se ei olisi nytkään liian tumma vaikka kalkkilaivan kapteeni olenkin.

      Poista