sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Reliikki shampoo

Jemmoissamme on pyörinyt vuosikausia eräs shampoo, jonka ostin itse asiassa miehelleni. Ukkokulta alkoi kuitenkin suosia kaljuksi ajeltua päätä kolmisen vuotta sitten joten pullo jäi pyörimään tyhjän panttina. Lopulta minä älysin jotta voinhan toki itsekin käyttää sen, vaikka hilseshampoosta olikin kyse.


Haha, pullon muotoilukin on muinaisajoilta... Tämä on tosiaankin varmaan ainakin 4 vuotta asustanut meillä eli totisesti oli aika tehdä jotain ;) Koostumus oli pikkuisen erkaantunut, mutta pieni ravistelu auttoi asiaan. Ihan hyvä shampoo tämä oli, tosin hilsejuttuun en voi ottaa kantaa koska en kärsi hilseestä. Aika kovalla tahdilla kuitenkin tätä holvasin koska halusin lopultakin päästä pullosta eroon.


Avonin hunaja-karpalo hoitsikka aiheutti jossain vaiheessa flashbackin ja blogia tutkailtuani tajusin käyttäneeni tällaista (oletettavasti, en tiedä onko koostumusta muutettu) samaa kamaa aikaisemminkin. Tuossa aiemmassa jutussa lyttäsin hoitoaineen, mutta nyt tämä tuntui aavistuksen paremmalta. Tosin voihan olla niin, että hiukseni ovat nyt paremmassa kunnossa, mutta ei tämä siltikään ollut mikään kovin hoitava tuote. Nyt kyllä havaitsin tässä tuoksun (ei ollut kuitenkaan voimakas), kun aikaisemman pullon kohdalla en haistanut mitään oletettavasti tuosta rikkinäisestä korkista johtuen. Ai niin, tällaiset punaiset hoitoaineet ovat aika ikäviä tapauksia jos suihkuverho sattuu olemaan valkopohjainen. Toki sama ongelma on ärtsyn väristen suihkugeelienkin kanssa, mutta ne sentään huuhtoutuvat pikkasen helpommin kuin hoitoaine. Nyt meillä on sitten rujon punaisilla läikillä sotkettu suihkuverho, pitäisi varmaan ryhdistäytyä ja heittää se pesukoneeseen...


Pitkästä aikaa loppui myös syväpuhdistava shampoo ja tästä kyllä tykkäsin. Tässä oli mukana mentolia ja sen kyllä huomasi tuoksusta sekä viilentävästä vaikutuksestaan. Sikäli hupaisaa etten tuntenut viilennystä päänahassa, mutta niska ja yläselkä kyllä viilenivät... =D

Ja sitten vielä ryhmäpotretti Yvekselle tekemästäni tilauksesta. Vihdoinkin sain kieli pitkällä odottelemani uutuustuotteet.


Elikkäs, takarivissä ovat sitruuna-basilika suihkugeeli, omena-tähtianis suihkari, Bleu vegetale suihkugeeli (joka ei kyllä tuoksu juuri millekään) sekä tietysti yksi pullo Monoïta. Ja toki mun oli 'pakko' tilata tuo sitruuna-basilika tuoksusuihkekin ja onneksi tilasin, on meinaan aika ihana =) Etualalla on vartalonkuorinta-aine jonka sain ilmaiseksi, tuolloin kun sai ostoskorin ensimmäisen tuotteen veloituksetta. Päädyin sitte tuohon kuorintaan, on nimittäin sen verran kallis etten koskaan olisi tullut ostaneeksi ilman kunnon alennusta.

Mitenkäs te, himottaako nämä Yveksen tämän kesän uutuudet?

6 kommenttia:

  1. Kieltämättä pikkuisen kutkuttaa mielessä, että voisi taas pitkästä aikaa tehdä tilausta YR:lle :D.
    Mutta ei tässä kuussa, tämä kuukausi on jo täysin tuhoon tuomittu tulevilla tuotteilla ;D.

    VastaaPoista
  2. Mä tilailin aikalailla samoja tuotteita... :D Tai samat suihkugeelit, tosin nuo sitruuna-basilika ja omena-tähtianis minikokosina. Sitruuna-basilika oli ihana! <3 Oon odotellu pitkään millon tulee tilattavaksi Facebookissa ollut Les Plaisir Nature -sarjan mansikkasuihkugeeli mutta ei vissiin ole tulossa eivätkä vastaa mun kysymykseen prkl.... :(

    Ja tuo Bleu Végétal tuoksuu aivan tasan samalta kuin viime kesän kausisuihkari L'Ètè (en muista sen koko nimeä), eli ei juuri yhtään miltään. :( Ihan samaa tavaraa.on varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että sitä sitruuna-basilikaa pitää jossain vaiheessa saada toinenkin pullo-jos niitä on vielä jäljellä =) Mulla tais olla viime kesänä myös se kausisuihkari ja jos nyt oikein muistan, niin taisi tosiaanki tuoksua samanlaiselle kuin tämän vuoden versio. Hemmetin tylsiä tapauksia =(

      Poista
  3. Omena-tähtianis suihkugeeli kuulostaa niin kivalta, että sitä voisin harkita seuraavan kerran tilatessa. Mutta basilikasta en oikein tykkää suihkugeeleissä, jotenkin tulee liikaa ruoantuoksu mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä basilika taasen tuo mukavaa 'raikkautta' tuoksuun =D

      Poista