sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ne mukavammat käsivoiteet

Edellisessä postauksessa aiheena oli suuren pettymyksen aiheuttaneet käsivoiteet ja nyt ovat vuorossa ne jotka eivät aiheuttaneet kauhunväristyksiä.


Oon käyttänyt tätä Gardenersia aikaisemminkin eli tiesin mitä odottaa. Tuoksu tässä ei ollut mikään herkku, mutta ei pahakaan ja jo aiemmin totesin tuoksun olevan sellainen joka voisi olla miestenkin mielestä jees. Aikaisemmin pohdiskelin voiteen koostumusta joka taitaa olla inasen tuhdimpi muihin kokeilemiini Crabtree & Evelynin tassuvoiteisiin verrattuna. 


Pitkästä aikaa halusin kokeilla apteekin perusvoiteita käsilleni ja ensimmäisenä valikoin testiin Ambilanin. Tämä toimi hommassaan yökäsivoiteena ihan hyvin. Hetimiten tämän ostamisen jälkeen ostin Hydranin (joka on rasvaisempi versio) koska halusin kokeilla jotain tuhdimpaa. Täytyy sanoa, että tuo Hydran on pikkasen liian jankkia mun makuun vaikka kädet siitä varmasti pitävätkin. No, enköhän mä sen jotenki saa käytettyä tämän talven aikana =)


Tämäkin on ostettu apteekista ihan uteliaisuudesta, en ollut koskaan kuullut moisesta tuotteesta.


Voi että mä ja käteni tykkäsi tästä! Tuoksukin oli kiva, sellainen 'saippuamainen'. Ainut miinus tulee purkin koosta suhteessa hintaan, purkki oli pieni (20 ml) ja hintaa oli kuitenkin muistaakseni 2 €. Googlettelun perusteella tätä pitäisi olla tuubissakin (sitä en tiedä onko koostumus sama), mutta onkohan tätä tuubiversiona Suomessa..? Kertokaa heti jos tiedätte, tätä mä tahtoisin lisää!

Sellaisia käsivoiteita kului loppuun joulukuun aikana, tosin eipä nuo varastot tunnu vähentyvän niiden osalta ja miten vähenisivät kun aina vaan sorrun hankkimaan uusia käsivoiteita ;) Toisaalta niitä kuluu mulla talviaikaan kiitettävästi eli nou hätä, en minä käsivoidepurnukoihin tule hukkumaan...

2 kommenttia:

  1. Gardenersin tuoksu ei todellakaan ole mikään paras, mutta kosteustehoiltaan taitaa olla mun suosikki Crabtree & Evelynin rasvoista. Ja se todellakin on vähän paksumpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa tuoksu vähän parempi, sitten se olisi varmaan minunki suosikki...

      Poista