perjantai 16. tammikuuta 2015

3 x kroppavoide

Nyt mua melkein hykerryttää kun jemmoistani väheni peräti 3 kokonaista vartalon kosteutukseen tarkoitettua tuotetta. No, kaksi oli kooltaan hiukan minejä, mutta siltikin!


Tämä Lumenen vartaloemulsio pyöri ikuisuuden jemmassa ennen kuin otin sen käyttöön. Syynä oli varmaan tietynlainen tylsyys, suht tuoksuton tuote ja blaa blaa. Ei sillä, miedosti tuoksuvat vartalotuotteet ovat hyviä silloin kun haluaa muiden hajusteiden pääsevän oikeanlaisesti oikeuksiinsa. Muistan käyttäneeni tätä aikaisemminkin ja muistini mukaan tämä oli ihan pätevä tuote. Kyllä tämä nytkin oli hyvä, mutta kunpa olisin älynnyt ottaa tämän käyttöön kesäaikaan, tämä nimittäin sai aikaan sellaisen hivenen viilentävän tunteen iholle vaikkei mikään viilentävä tuote (kai?) ollutkaan. Hytisten käytin tämän loppuun. En muuten edes tiedä onko tätä enää myynnissä, sen verran vanha pullo oli kyseessä... ;)


Tämä Body Shopin 50 ml kokoinen Honeymania body butter tuli joskus LivBoxin mukana ja nytpä sitten otin tämän rohkeasti käyttöön. Hiukan minulla oli ennakkoluuloja, hunaja kun ei tuoksuna ole aina niin ihana meikäläisen nenään.


Koostumus oli aika tuhtia eli juuri sopivaa talven murjomalle iholle. Mutta niin, minähän ihan pidin tästä, tuoksu ei ollut huono ja tämä kosteutti ihoa hyvin =)


Tämän niin ikään Body Shopin 50 millisen body butterin sain joulun alla kaupanpäällisiksi kyseisestä kaupasta.


Satsuma body butterin koostumus oli myöskin täyteläistä, mutta ei ehkä niin tuhtia kuin Honeymanian. Mutta siltikin tämäkin oli mainio tuote talvikropalle. Ja voi että minä rakastuin tämän tuoksuun, tämä oli sellaista oikein hyvän mielen voidetta! Hassua sinällään, mullahan on tämän sarjan vartalosuihke, mutta jotenkin oon kyllästynyt siihen ja vaikka tuoksu on sama, niin body butteriin sitten hullaannuin kunnolla. Kyllä mä siihen suihkeeseenkin vielä hullaannun, aina vaan välillä täytyy pitää taukoa tietyistä tuoksuista ettei niihin kyllästy aivan liikaa ;) Tätä kroppavoidetta voisin kyllä joskus ostaa ihan ison purkin jos soppeli tarjous osuu kohdilleen.

13 kommenttia:

  1. TBS:n Satsumien tuoksu on munkin makuun. <3

    VastaaPoista
  2. Itsekin nyt vasta käytin tuon hunajanvartalovoin, ja petyin hieman, koska se tuoksuikin kukkaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten ihmiset haistaa eri tavalla, mä en ajatellut sen tuoksuvan kukkaiselle vaan sopivan miedosti hunajalle =)

      Poista
  3. Minkä verran laitat kerralla voidetta? Mietin vain sitä, että laitankohan minä sitä ihan liikaa, kun laitoin jouluaattona tuon samaisen livboksista tulleen purnukan kerralla ja se oli minusta juuri sopiva määrä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo purkki taisi kestää about 4 tai 5 kertaan jos nyt oikein muistan. Sun iho taitaa olla todella kuiva jos tuo määrä voidetta imeytyi eikä jäänyt lillumaan ihon pinnalle =)

      Poista
    2. Ihan samantien sain pukeutua, eikä tuntunut miltään rasvaiselta... Minulla kyllä on kuiva iho, mutta mietin, että olenkohan itse opettanut sen imemään rasvaa litratolkulla... :/

      Poista
    3. Tuosta ihon oppimisesta en tiedä, mutta ootko koskaan koettanut käyttää öljyä iholle, sun iho taitaa olla tosiaanki kuiva? Ainaki mulla kuivaöljyä kuluu vähemmän kuin voidetta. Ja samoin ehkä sun olis hyvä peseytyä suihkuöljyllä (ellet tee jo niin) =)

      Poista
  4. Tuo TBS:n Satsuma on kyllä ihana tuoksu <3
    Mullakin odottaa muutama nuita mini-kokoisia kaapissa, mutta pakko nyt järjestyksessä käyttää vanhimmasta uusimpaan nuita rasvoja :D

    Oho, Anonyymillä on varmaan melko kuiva iho, jos 50ml voidetta iho vetää kevyesti :) !!
    Itselläni riiittänyt yleensä nuo minit TBS:n kroppavoit jopa 3-4 kertaan, ei ole kovin kuiva iho, niin nuo jäisi mun iholle vain pyörimään imeytymättä, jos yhtään reilummin laitan. Emulsioita taas menee kerralla ehkä 20ml.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satsuma on kyllä <3 Eikö olekin ärsyttävää kun aina pitäisi käyttää ensin ne vanhimmat tuotteet pois..tosin, mulla tuppaa kroonisesti tuo asia 'unohtumaan' ;D

      Poista
    2. Nyt kun olen vähän pitänyt silmällä määriä ja näin talvella käytän yleensä paksuinta rasvaa, mitä vain saan, niin tuo 50 milliä on kyllä aika tyypillinen kertamäärä ja se imeytyy ihan hyvin. Minulla on kyllä todella kuiva iho. :/

      Poista
  5. Olen Body Shopin body buttereista käyttänyt ainoastaan Mangoa. Kesällä ainakin tuntui jäävän (kuten kuvailit) pyörimään ihon pinnalle ja imeytyi tosi kauan. Aion silti hankkia Sweet Lemonin (koska limited edition ja vaikuttaa ihanalta). Ehkäpä näin talvikuivalle kropalle toimii body butterit paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan johtuu juurikin siitä ettei kesällä iho ole niin kuiva. Voisin kuvitella kesällä mullaki käyvän samalla tapaa kuin sulla on käyny. Sweet Lemon on taatusti myös herkullinen =)

      Poista