maanantai 1. joulukuuta 2014

Mitäpä sitten marraskuussa loppuikaan?

Kuukausi sitten arvelin ainakin näiden tuotteiden päättävänsä päivänsä marraskuun aikana.


Ennustus osui melkein nappiin, tosin tietyistä syistä johtuen pari tuotetta jäi odottelemaan edelleen loppumistaan.


Yveksen kasvovesi ei loppunut vieläkään ja turhautuneena en laittanut sitä edes jouluussa loppuvaksi, mä kun en käytä sitä päivittäin ja toisaalta geelimäinen kasvovesi tuntuu jotenkin tavallista kasvovettä riittoisammalta. Ja sitten se toinen onneton eli Rainbowin muotovaahto. Se olisi  epäilemättä loppunut jos en olisi ollut sairaslomalla (tai paremminkin sairaslomilla), silloin kun enimmäkseen hiussutelee kotona, niin tukalle oli ihan sama miten se hampsottaa... Mutta, joulukuussa se takuulla loppuu, sen verran tyhjänä pullo jo on.

Ja tältä se joulukuun ennustelu sitten näyttää. Ensin ajattelin kuvata vain varmat loppujat, mutta päätin sitten pitää itseänikin jännityksessä ja laittaa sekaan niitä ei niin varmoja loppujiakin. Tiedä häntä vaikka ne loppuisivatkin meikäläisen holvaustahdilla ;)


Palataanpa tähän kuvaan sitten kuukauden päästä ja tuttuun tapaan alan hissukseen ruotimaan marraskuussa loppuneita tuotteita. Olisiko teillä toivomuksia mistä tuotteesta aloittaisin jutun juuren?

3 kommenttia:

  1. Lumenen puhdistusvaahdosta ja Richin shampoosta kuulisin mielläni lisää. :)

    VastaaPoista
  2. Lumenen puhdistusvaahdolle ja Herbinan kuorinnalle täältä ääni :)

    VastaaPoista
  3. No niin, aloitetaanpas sitten Lumenesta =)

    VastaaPoista