tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kosmefriikki mökillä

Moni saattaa ennakkoluuloisesti ajatella, että mökkeilemään lähtevä kosmetiikkafriikki pakkaa vähintään yhden kapsäkillisen verran purkkeja ja purnukoita mukaan. No, tämä ei päde ainakaan tähän kosmehulluun, mottoni tuntuu olevan mitä vähemmän mukana, sen parempi! Nyt pääsiäisenä päätin huvikseni kuvailla mitä kaikkea tuli haalittua reissuun mukaan ja tuleepahan samalla esiteltyä mökillä oleva hiustenkuivaajani ;)


Tässä on kaikki saunassa tarvitsemat tuotteeni. Suihkarilla pesen kropan ja kasvotkin, en toistaiseksi ole jaksanut raahata mukaan erillistä naamanpesuainetta. Yveksen hiusten huuhteluaine korvaa himppasen hoitoainetta ja Enlivenin pulloon olen laittanut Yveksen ekologista shampoota. Oi kyllä, sorruin tilaamaan Yvekseltä, mutta siitä kerron joskus toiste...


Tästä kuvasta puuttuu huulivoide ja toinen mukanani ollut käsivoide jota en jaksanut lähteä hakemaan yläkerrasta. Vasemmalla oleva on hiuksiin jätettävä hoitoaine, mutta sitä olen tainnut käyttää mökillä vain kerran tai pari. Favoran käsivoide kulkee mulla laukussa ja oikeastaan ei mun olis tarvinnut ottaa sitä toista käsivoidetta mukaan, mutta tulipahan otettua. Poikkeuksellisesti kropparasvojakin oli mukana kaksin kappalein, takana oleva LivBoxista tullut Bossin tapaus on kulkenut reissunyssäkässä pitkään ja nyt otin sen kaveriksi Nivean minikokoisen voiteen, LivBoxista peräisin sekin. Voisin kyllä oikeastaan käyttää tuon Bossin loppuun täällä kotona, siinä ei ole tavaraa enää paljoa ja tuota Niveaakin oon käytellyt kotona ennen möksäreissua ja nyt pääsiäisen jälkeen hoksasin jotta tämähän alkaa olla lopuillaan. Naamarasva kulkee mukana totta kai, mutta dödö on vähän turhake, hyvin harvoin mökillä laitan suihketta (okei, roll-onia) kainaloon =)

Toki mä aina varalta otan mukaan puuterin ja peiteainetta, mutta tällä reissulla en niitäkään naamaani lätkinyt vaikka ns. ihmisten ilmoilla käytiinki. Niin sitä muuttuu mökkihöperöksi hetkessä, vaatetuskin on aina sen mukainen ;) Niin, kuvissa ei ole myöskään kertakäyttöisiä kuorinta- ja naamiopussukoita jotka otin mukaan, mutta käyttämättä jäi...

Ja nyt siihen hiustenkuivaajaan joka onkin astetta mielenkiintoisempi tapaus. Joskus ammoisina aikoina tuskastelin hiusten kuivumista mökillä, oikeaa kuivaajaa kun ei voi ottaa mukaan (otamme virtaa akusta, mutta pistorasioita ei ole ja tiedä häntä voisiko akkusysteemillä sellaista viritystä edes tehdä). Sitten kerran minulla välähti totisesti, tadaa, onhan meillä kaasulämmitin josta puhkuu hyvinkin kuumaa ilmaa. Eli eikun kokeilemaan ja älynväläykseni osoittautuikin nerokkaaksi.


Astetta suurempi hiustenkuivaaja...

Ja miten se sitten käytännössä toimii? No, tässä miehen avustuksella otettuja kuvia touhusta, eihän tämä niin helppoa ole kuin normaalin kuivaajan käyttö, mutta huomattavan tuskattomasti homma toimii. Tässä kuitenkin kannattaa olla varovainen, lämmittimestä pöhisevä ilma on todellakin kuumaa eli suht nopsaan tukka kuivahtaa.

 
Ja ei, mä en mossaa vaikka siltä näyttäisikin, kyllä se on tuo pöhötin joka mun hiuksia heiluttelee ;)

5 kommenttia:

  1. Ihana, elämänmakuinen postaus! :) Itekin olen usein vapaapäivinä ja etenkin mökillä hyvin vähällä kosmella ja laittautumisella liikenteessä.

    VastaaPoista
  2. Nonnu: Juu, tää kuivain ei oo mitään matkakokoa ;D

    Aino: Harvakseltaan tällaisiakin postauksia =) Mökillä pitääkin olla vähän räjähtäneen näköisenä ;)

    VastaaPoista
  3. Hihih, ihan huippu hiustenkuivaaja :D.
    Itse oon kyllä sitä sarjaa, että otan aina ja kaikkialle hirveän kasan kosmetiikkaa mukaan ja sit suurin osa kuitenkin jää käyttämättä :p.

    VastaaPoista
  4. Taas oli hiustenkuivaaja kovassa käytössä vapun aikana ;D

    VastaaPoista