lauantai 8. maaliskuuta 2014

Maaliskuun LivBox

Jälleen kerran totean: jopas aika rientää nopeasti, ihan vastahan edellisen boksin hain postista... No, tämähän ei ole todellakaan mikään negatiivinen juttu, päinvastoin!


Tässä yleiskatsaus laatikon sisältöön.


Kieltämättä tuo hammastahna aiheutti vähän blääh-fiiliksen, ihan vastahan boksissa oli hammastahna...


Eli aloitetaanpas siitä tylsimyksestä. Ei sillä, mielelläni tätä testaan ja käytän, mutta tahtoisin boksistani paljastuvan jotain muuta kuin hammashygieniaan liittyviä tuotteita. Tai jos hammastahnaa tahdotaan tyrkyttää, niin voihan pojat kuinka innostuisin vaikkapa jostain Marvis -hammastahnasta, esim. tästä.


Jurliquen seerumista ilahduin, on aina mielenkiintoista päästä testaamaan kalliimpien merkkien tuotteita ja esim. tätä seerumia olisin tuskin koskaan itse ostanut.


Tästä myös pidin (tosin en ole vielä tuoksutellut!), mutta jotenkin tästä tuli positiiviset vibat. Eau so fresh, voiko kuulostaa enempää keväältä..!


Tämän nähdessäni ajattelin hivenen tylsistyneenä jotta justiisa niin, joku kasvoseerumiko tämä on..en sitten havainnoinnut tarpeeksi tarkasti tuota Elvitalia ;) Tajuttuani mikä tuote on kyseessä, innostuinkin tästä, kuulostaa sen verran erikoiselta. Epäilen kyllä tämän toimivuutta omissa hiuksissani, mutta hauskahan tätä on testata!


Mähän tykkään jos boksista paljastuu naamarasvoja joten mukava tuote tämäkin.


Cliniquen Chubby Stick oli myöskin kiva yllätys vaikka väri onkin ärtsy. Sävy kyllä sopii mulle, mutta jotenkin tuollaiset sävyt ovat pelottavia. Onneksi tätä voi laittaa vähemmänkin jolloin lopputulos on luonnollisempi ja ei tarvitse pelätä tarttuuko punaa hampaisiin ;) Testasin tätä pikaisesti ja huulilla tämä tuntui vallan miellyttävältä.


Essien päällyslakka oli kiitos siitä kun olen tilannut LivBoxia jo vuoden verran. Ilahduin tästä vaikka mieluummin olisin ottanut jonkun toisen tuosta Luxeffects-sarjasta. Lisäksi tajusin sen, että kauneusprofiilissani olen muistaakseni laittanut kynsijutut ei niin mielenkiintoisiksi... Vaikkei kauneusprofiileja vielä ilmeisesti hyödynnetä täysillä, niin kyllä näissä palkitsemistapauksissa profiilit olisi hyvä ottaa huomioon. Mutta kuten sanottua, ilahduin kyllä ja enköhän testaa tämän (ja kiroile sitten poistamisen vaikeutta) ;)

Kaiken kaikkiaan pidin tämän kuun boksista paljon, voisinpa jopa sanoa tämän olevan yksi parhaimmista. Toivottavasti jatkossakin on näin, minä nimittäin taas pistin tulemaan boksin seuraavaksi 3 kuukaudeksi... =)

7 kommenttia:

  1. Itselleni ei tule boksia, mutta jos kaikki olisi tän tasoisia saattaisin harkita tilausta. ;)

    VastaaPoista
  2. Tykkään Lumenesta ja ostan sitä tilaisuuden tullen mutta noi purkkien lookit... Aina vähän pettymys, myös uudistuksien & uusien tuotelinjojen tullessa.

    VastaaPoista
  3. Jonna H.: Kunpa kaikki boksit olisivatkin tätä luokkaa, mutta harvemmin näin on ollu... Vaan siltikin oon näemmä koukussa bokseiluun ja on aina vaan pakko jatkaa ;)

    Kisu: Nuo on kyllä järkyttävän tylsän näköisiä, toivottavasti sisältö yllättää positiivisesti =)

    VastaaPoista
  4. Nyt oon tyytyväinen, että itse sain Cliniquelta sen puikko-punan, kun sävy oli niin ihanan luonnollinen ^_^.
    Tämän kuun boksi oli kyllä ihan mahtava!

    VastaaPoista
  5. Kieltämättä luonnollinen puna olis ollu enemmän meikäläisenki makuun =) Mutta, pitää vaan opetella käyttämään tuota niin ettei se näytä liian ärtsyltä =D

    VastaaPoista
  6. Mäkin mietin ettei noit kauneusprofiileja oo käytetty ainakaa näkyvästi niin paljon hyödyksi. Mut siitä tulis varmaan hirveesti napinaa jos toinen saiskin paremman tuotteen. :D

    VastaaPoista
  7. Napinaa varmasti tulisi, johan sitä tulee nytkin LivBoxin fb-sivuilla... =D

    VastaaPoista