tiistai 24. joulukuuta 2013

Ja nythän se joulu onkin!

Jouluaaton kunniaksi parrasvaloihin pääsee Lushilta tilaamani tuotesatsi jonka ovelasti nimitin mielessäni joululahjaksi itselleni ;) Ja jälleen kerran tilasin briteistä, siellä kun melkeinpä kaikki tuotteet ovat halvempia kuin täällä Suomessa ja lisäksi valikoimissa on tuotteita joita ei täältä saa.


Lush on kyllä sellainen pulju johon saisi tuhlattua satasia, valitettavasti (tai ehkäpä onneksi) rahapolitiikka ei anna siihen myöten =D


Pienet putelit Snow Fairy suihkaria ja American Cream hiustenhoitoainetta. Snow Fairyhan on lähes kulttimaineessa ja monet ovat hurahtaneet siihen täysillä. Itse olen jotenkin onnistunut pysyttelemään tästä erossa, siis tähän asti. Godmother palasaippua tuoksuu kuulemma samalle ja itse muistelin etten ihastunut ko. saippuan tuoksuun valtavasti eli ehkäpä se oli osasyy välttelyyn. No, ilmeisesti olen sekoittanut Godmotherin johonkin toiseen saippuaan sillä arkistoja penkoessani löysin jutun jossa mainitsin Godmotherista ja olinhan mä siitä tykännyt.

Nyt täytyy sanoa että taisin tehdä elämäni suurimman virheen tilatessani Snow Fairyn. Minä nimittäin rakastuin siihen palavasti! En edes tiedä miten raskin käyttää tuota, tätä pitää siis annostella äärimmäisen nihilistisesti ja hei tiedättehän kuinka vaikeaa se on tällaiselle suihkarilotraajalle... Melkein toivon imelän tuoksun alkavan ällöttämään jossain vaiheessa, mutta pahoin pelkään ettei niin käy...


Huulillekin jotain eli Santa's huultenkuorinta ja None Of Your Beeswax huulivoide. Hah, mulla on muuten vieläkin jäljellä sitä Bubblegum kuorintaa (ja ei oo muuten menny miksikään vaikka on vanha ku mikä) ja tuolloinhan tuumasin jotta tuskin hankin tällaista turhaketta toiste. No, niin se vaan mieli muuttuu..köh.


Iiiihania palasaippuoita, takana Sunny Citrus ja Pineapple Grunt, edessä Orange Jelly. Ja voihan nenä, tuo Orange Jelly on aivan liian ihana..harmi kun sitä ei saa enää Suomen Lushista, olisin nimittäin tilannut tätä lisää plus erään toisen tuotteen. (Palaan aiheeseen vielä myöhemmin tässä jutussa).


Sokerina pohjalla löllykkä suihkuun eli Whoosh suihkujelly.

Niin, alunperin mulla oli tarkoitus tilata myös minipullo Sun -hajuvettä, mutta sittenpä huomasin jotta postarit olisivat olleet aivan liian hurjat, muistaakseni lähemmäs 17 puntaa. Juuei, ei kiitos, maksoihan postarit nytkin sen kymmenisen puntaa. En tiedä olisinko onnistunut tilaamaan hajuveden halvemmilla postareilla, kassalla kun taidettiin vaan suositella sitä kalliimpaa lähetystapaa, mutta en alkanu testailemaan, tuo Sun kun ei maksa Suomen Lushissa kovin paljon enemmän. Eli jätin asian muhimaan mieleeni ja mietin josko tilaan Sunin Suomesta. Tosiaankin paketin saatuani olisin mielelläni tilannut meidän Lushista ainakin yhden Orange Jellyn, mutta ne olivat ehtineet loppua kaupasta =( Tietysti voisin tilata tuota Snow Fairya (jos sitä vielä siellä on, viimeksi katsoessani jäljellä oli pieniä pulloja), mutta sen hinta vähän hirvittää joten toistaiseksi oon haudannut suunnitelman. Niin, toistaiseksi, mistä sitä tietää kuinka villiinnyn joulun pyhinä... ;D

Nytpä sitten vetäydyn bloggailusta joulutauolle ensi vuoden alkuun asti, muutenhan oon tässä ehtinyt lomailla jo kaksi viikkoa. Niin, jospa tosiaan kertoisi vähän muitakin kuulumisia kuin pelkkää kosmeettista lätinää =) Mullahan piti töiden loppua marraskuun puolessa välissä, mutta sain sitten jatkoa vuoden loppuun. Jossain vaiheessa alettiin puhua uudemmasta jatkosta ja jäin odottelemaan infoa. Lopulta homma nytkähti eteenpäin melkoisella vauhdilla, tein normaalisti lähtöä kotiini töistä kun sain tiedon jotta mulla alkaisikin loma seuraavana päivänä (siis pitäisin pitämättömistä lomista ne mitkä ehdin pitää ennen vuoden loppua) ja halutessani olisin yhden päivän työttömänä jonka jälkeen minut nimitettäisiin kokopäiväiseen virkaan samoihin hommiin, mutta toiselle toimistolle (joka sijaitsee täällä asuinpaikkakunnallani). Olin pikkasen päähän lyöty, yhtä aikaa riemuissani, mutta myös suruissani kun joutuisin lähtemään pois nykyisestä paikasta. No, onneksi olin käyny välillä tekemässä töitä tuolla uudessa paikassa eli ihan uppo-outoon paikkaan en oo menossa. Ja mikä parasta, tämä pesti kestää niinkin kauan kuin lokakuun loppuun asti..! Voihan pojat, kerrankin tunnen olevani edes pienoisessa uraputkessa =D Ja tietysti kukkarokin tykkää kun nyt työ on kokopäiväistä ja matkakulutkin pienenevät. Eli voisinpa sanoa saaneeni pienen lottovoiton =)

Näihin tunnelmiin siis, nyt toivotan teille kaikille oikein ihanan rauhaisaa Joulua ja riemukasta Uutta Vuotta! Nähdään taas tammikuun alkupuolella =)

7 kommenttia:

  1. Hei onnea työpaikan johdosta! Ei niin itsestäänselvää nykypäivänä.. :)
    (ja nythän sulla taitaa olla syytä juhlaan lisätilauksen merkeissä...? ;) )
    Rauhallista joulun aikaa ja menestyksekästä tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  2. Mie jotenkin vierastan Brittien puolelta tilaamista, kun punnan valuuttakurssi on euroa suurempi, niin oletan, että tilaus menee samoihin summiin. Suomessakin postarit on alle kympin (olikohan jotain 9,60 tmv.).

    Ja Suomesta tilatessa nuo palasaippuat on pakattu kivemmin :D

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon duunipaikan johdosta ja ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta!!! <3 :)

    VastaaPoista
  4. Meliina: Kiitos =) Köh, mä sorruin jo tilaamaan Feeluniquelta (siellä on ale!) ja saatanpa pistää sinne toisenkin tilauksen. Lushiakin mietin ja mietin jopa raskisko tilata briteistä, siellä kun olisi Organge Jellyä ja Snow Fairykin on niin paljon halvempaa..mutta sitten jäisi se hajuvesi saamatta. Noo, mietitään ;)

    Mimosa: Kannattaa käyttää valuuttamuunninta ja vertailla hintoja, esim. tuo pieni pullo Snow Fairya maksaa Suomessa 9,95 € ja Englannissa taasen £3.50 eli euroissa noin 4,20. Aika huima ero siis...

    Suomessa normipostarit on 5,50 ja jos haluaa paketin kotiovelle, niin sitte se on 9 €. Mä vaan en oikein tykkää että paketit tuodaan kotiin, nykyisin en välttämättä oo edes kotona silloin ku sitä oltaisiin tuomassa =D

    Mä en oo aikoihin tilannu tosiaan Suomesta, silloin saippuat oli pakattu paperikääreisiin, varmaan siis vieläkin pakkaavat noin..? =)

    Marisa: Kiitosta <3

    VastaaPoista
  5. Mä tilasin myös juuri britti-Lushista, ihania juttuja oli :) Mua jäi kiinnostamaan tuo tilaamasi hoitoaine, kirjoitahan kokemuksia kun ehdit testailla!

    VastaaPoista
  6. Taas jääny postauksia mulla lukematta :/
    Ensinnäkin isot onnittelut työn jatkumisesta, se on kyllä aina lottovoitto.
    Ja ihanan näköisiä juttuja oot tilannu! Mulla jäi sit Lushinkin joulutuote-tilaus tekemättä, vaikka usein kävinkin sivuilla tuotteita kuolaamassa...
    Nyt ei ois kuin Suomen sivuilla enää muutamia juttuja jäljellä, täytyy katsoa jätänkö nekin sitten tekemättä.
    Nyt tuntuu vaihteeksi, että haluan oikeasti pienentää varastoja kunnolla, kun tuo viime vuosi meni plörinäksi :).
    Mutta American Cream on puhdasta rakkautta <3 Siitä voisin melkein ostaa jopa 500g pönikän joskus :D

    VastaaPoista
  7. Kaisuli: Lushin tuotteet tuppaa olemaan liianki ihania, tosin poikkeuksiakin löytyy. Minäki ootan mielenkiinnolla tuon hoitoaineen testausta, mulla pitikin ottaa uus hoitsikka käyttöön ja ai että olis haluttanu ottaa tuo..päätin kuitenkin käyttää sitä ennen yhden vanhemman hoitoaineen. Postausta siis tulee jahka pääsen American Creamin kimppuun =)

    Anzu-Anssu: Kiitos =) Mua kans alkaa nämä ovat varastot hirvittää ja pitäs kyllä pienentää noita jemmoja..mutta kuinka vaikeaa se onkaan kun houkutuksia on joka puolella ;)

    Saas nähdä tykästynkö hoitsikkaan, ainakin tuoksu vaikuttaa äkkiseltä vallan mukavalta! =)

    VastaaPoista