torstai 28. marraskuuta 2013

Ei se ollutkaan ihan sitä mitä mä luulin...

Ai että, tätä postausta aloitellessani meinasi alkaa jurppimaan kuin pientä oravaa. Siis, kohta alan epäilemään oikein tosissaan että kuvakansioista häviää kuvia ihan itsekseen, muutaman kerran on käynyt niin että etsin kuvaa ja sitä ei vaan löydy. Mitenkäänhän ei tietenkään voi olla mahdollista se, että olen itse vain unohtanut kuvata tuotteen tai mikä pahempaa, vahingossa heittänyt roskikseen koko kuvan... ;) Mutta niin, jurpinta johtui siitä ettei mulla ole enää edes sitä tyhjää purkkia jäljellä eli tyhjästä olisi ollut paha nyhjäistä uutta kuvaa. Vaan onneksi tapanani on esitellä tilaukset blogissa joten sainpahan yhdestä kuvasta cropattua tuon purnukan ja muokkamalla sain kuvasta suht julkaisukelpoisen.


Tilasin tämän Citrus burst-suihkeen siinä uskossa että tämä olisi vartalotuoksu vaan ehei, tämähän olikin suihkemuodossa oleva vartaloemulsio! Minua hämäsi kuvastossa oleva kuva, siinä nimittäin tuote näytti läpikuultavan vihreältä eli juurikin sellaiselta miltä vartalotuoksut tuppaavat näyttämään. Vaan niin kuin tuosta kuvastakin näkee, on tuote emulsiomaista (pullo on siis läpinäkyvä ja tuo vaalea mömmö on just sitä itseään). En muista mitä tuotteen kuvauksessa sanottiin ja en löytänyt Avonin sivuilta tietoa tahi kuvaa tästä tuotteesta. (Edit. jossain seuraavassa jaksossa tämä on myynnissä ja siinä kuvassa pullo näyttää jo ihan totuudenmukaiselta, kuvauksessa luke 'after shower-suihke').

No mutta, eipä se haitannut, vartalotuoksuja mulla on tarpeeksi ja muistan tilatessanikin ajatelleeni kuinka mulla niitä on liikaa =D Tilasin sen vain ihan siksi koska rakastan tuota Citrus burst-tuoksua, oonhan ennenkin kehunut ko. tuoksuista suihkaria. Tässä tuoksu oli myöskin kiva, mutta kyllä se suihkugeeli vaan tuoksuu paremmalle. Tämä oli ihan ok tuote, tosin kosteutustehot tuskin olisivat riittäneet iholleni talvella ja siksipä käytinkin sen nyt pois alta. Suihkesysteemi tässä oli omaan mieleeni, suihke ei tullut tasaisena vaan iholle tai kämmenelle sai ruikkia länttejä joista sitten emulsiota sai levitellä ympäri kroppaa. Alaspäin sumuttaminen (vai pitäisikö sanoa ruikkiminen) onnistui välillä ihan hyvin, mutta mitä kauemmin pullo ei ollut pystyasennossa, sitä huonommin homma toimi. Lienee kuitenkin aika yleinen vaiva tällaisille suihketuotteille. Viimeisimmällä käyttökerralla loput litkut piti valuttaa kädelle sillä eihän pumppupoloinen kykene viimeisiä jämiä pumppaamaan vaikka mitä tekisi. Vaikka tämä olikin ihan ok tuote, niin en ostaisi toiste, kyllä mä mieluummin vartalon kosteuttajat otan ihan purkista tai pullosta ilman mitään suihkekikkailuja.

Samalla voisin sitten esitellä toisen vartalovoiteen joka on ollut mulla käytössä jo jonkin aikaa.


Tämän Nivean pure & naturalin oon ostanu aikoja sitten, kuului siis siihen settiin mistä puhuin aikaisemmin esiteltyäni ko. setin dödön. Tämä on perusvarma kosteusvoide joka tuoksuu miedosti eli tätä voi käyttää yhdessä hajuvesien kanssa. Välillä oon onnistunut saamaan aikaiseksi sen valkoefektin, mutta se johtunee siitä jos iholla on ollut liikaa kosteutta. Hyvä perustuote siis, tosin en tiedä onko tämä missä määrin uudistunut, minä kun oon ostanut tämän tosiaankin jo vajaat 2 vuotta sitten... Näemmä jotkut tuotteet odottavat käyttövuoroaan suhteettoman kauan, hyvä minä ;)

2 kommenttia:

  1. Mullakin odottaa tuo Citrus Burst käyttöään ja oon jemmannut sen kropparasvojen joukkoon eli itse oon ollut tietoinen kyseisen tuotteen sisällöstä :).
    Ihana tuoksu tuossa suihkugeelissä ja käsisaippuassa kyllä on <3

    VastaaPoista
  2. Mä olin niin hätäinen sitä tilatessani etten keskittynyt tarpeeksi tarkkaan sisältöön ;) Yllätin muuten itseni ja nyt Avonilta tilatessani en tilannu sitä Citrus burst-settiä jossa oli suihkari ja käsisaippua. Ensin kyllä ajattelin tilaavani, mutta tilaus paisui muutenkin joten pakko oli hillitä itseään =D

    VastaaPoista