perjantai 11. lokakuuta 2013

Lokakuun boksi

Taas on se aika kuukaudesta jolloin monet odottavat innolla LivBoxiaan ja varmastikin kaikki ovat omat boksinsa jo saaneet. Tai ainakin toivottavasti ovat saaneet, sillä mikä sen kurjempaa kuin odotella malttamattomana ja koettaa samalla vältellä sivustoja joilta boksin sisältö voisi paljastua-ellei sitten kuulu heihin jotka haluavatkin ottaa selvää sisällöstä etukäteen ;) Mä oon tähän asti onnistunut pitämään sisällön yllätyksenä itselleni, mutta nyt olin liian varomaton ja pari tuotetta paljastui mulle etukäteen. Noo, eipä tuo haitannut ja enhän tiennyt löytyykö omasta lootasta samoja tuotteita (no, löytyhän ne). Boksiakin mun piti hakea kahteen kertaan, ekalla kerralla mokoma laatikko ei ollutkaan vielä tullut postiin, postipoika kun oli kirjoittanut noutolappuun väärän päivän. Onneksi seuraavana päivänä sain mustan laatikkoni mukaan, hetken jo mielessäni maalasin piruja seinille ja kuvittelin koko boksin kadonneen kuin pieru Saharaan... Mutta, pidemmittä puheitta, on boksin aika!


Jätin laatikon kuvaamatta ja nappasin foton vain tästä jokaisessa boksissa esiintyvästä koristuksesta. Teemaväri oli tällä kertaa oranssi, tosin jostain lukaisin sen olevan keltainen. Apua, mun silmiin koristus ja silkkipaperi näytti oransseilta, onko meidän huushollin valaistus jotenkin erikoinen vai mitä =D


Ryhmäkuva. Tämänkertaisessa boksissa oli peräti 3 täysikokoista tuotetta. Vau =)

 

Favoran käsivoide pisti hiukan hymyilyttämään, mä kun oon viime aikoina hankkinut jemmoissa oleville käsivoiteille runsain mitoin kavereita ja nyt sitten boksistakin tupsahti tämmöinen. Ei pitäs kätösilläni olla hätää tulevana talvena ;)

 

Voi että, tästä Born to Bion suihkarista innostuin valtavasti, oonhan monesti miettinyt josko joskus testaisin näitä. Aina vaan oon jättänyt tilaamatta ja hiukan mua alkoi epäilyttämään kun oon lukenut kommentteja siitä ettei nämä tuoksuisikaan kovin paljon. Mitä pullosta tuoksuttelin, niin kyllähän tämä tuoksuu, toivottavasti käytännössäkin oon tyytyväinen haisuun. Ai niin, hupaisaa sillä boksin saamista edeltävänä päivänä kävin Prismassa ja bongasin sieltä näitä suihkareita, mietinkin siinä jotta ahaa, täältäkin näitä saa jos ostoshimo iskee. Onneksi ei iskenyt sillä hetkellä, ans kattoa miten jatkossa ;)


Trindin kynnenvahvistajan tilalle olisin mieluusti ottanut jonkun toisen tuotteen, mutta aina ei käy flaksi. Kaipa tätä kuitenkin tulee joskus käytettyä.

 

Tämän minikokoisen pahvilootan nähtyäni mieleeni tuli heti kyseisen tuotteen pakkaus ja jotenkin kuvittelin minipullonkin olevan samannäköinen. Hölmö minä, tuollainen tylsä pullohan se oli. Vaan mitäs siitä, tykkään hiusöljyistä ja tätä on mukava päästä testailemaan, ainoa harmitus on pullon minimaalinen koko (5 ml).

 

Kyllähän tuoksunäytteitäkin on ihan kiva saada, mutta tuo Espritin näyte on kyllä varsin onneton kooltaan...

 

Viime kuun boksissahan oli Louis Widmerin puhdistusemulsio ja nyt pakettiin oli laitettu saman merkin kasvojenkuorinta. Minä kyllä otan mielelläni testiin ihonhoitotuotteita joten tämä oli kiva yllätys.

Sellainen boksi tässä kuussa, edelleenkin oon tyytyväinen bokseiluun vaikkei aina tuotteet osukaan nappiin. Onneksi vielä ei ole tullut yhtäkään boksia johon olisin ollut totaalisen pettynyt ja toivottavasti sellaista ei tule vastaisuudessakaan =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti