maanantai 20. toukokuuta 2013

Tylsähköt shampoot ja hoitsikat

Nyt esittelyyn päätyvät shampoot ja hoitoaineet ovat oikeasti sellaisia joista en oikein osaa sanoa mitään, ne vaan ovat niin tylsiä. Aloitetaan siitä tylsimmästä kaksikosta jonka olen jo käyttänyt.


Kyseessä on sellainen merkki kuin Mimo ja oonpa tainnut nämä tilata joskus HairStoren alesta. Näitä ei välttämättä saa enää heiltä, tosin varma en ole. Vasemmalla oleva hoitsikka oli näemmä volyymia antava ja shampoo taasen oli kosteuttava. Nämä ei kyllä herättänyt mitään ihastuksen tunteita minussa, shampoo oli ihan perusshampoo ja hoitoaine oli sellainen jota sai mun mielestä lotrata tukkaan tavallista enemmän. Toisaalta, näiden käytön aikaan mulla oli vielä pidemmät hiukset eli latvat olivat melkoisen takkuiset, sitä en muista olinko käynyt jo kampaajalla ennen kuin nämä loppuivat. Tuoksutkin näissä oli mitäänsanomattomat eli voihan blääh, en osta näitä toiste jos joskus vastaan vielä tulevat.


Seuraavaksi otin hampaat irvessä käyttöön Syossin parivaljakon. Hampaat irvessä siksi, että nämähän ovat suht isoja pulloja, kumpainenkin vetää tavaraa sisäänsä puoli litraa. No, toisaalta onneksi 'vain' sen verran, muistatte varmasti tämän jättiläisshampoon joka oli litran kokoinen..oi Luoja, ei enää ikinä isoja shampoo- tahi hoitsikkapulloja! Toisaalta mä saan kyllä shampootki kulutettua suht sukkelaan joten eniten oon huolissani tuosta hoitsikasta, se kun tuntuu olevan vallan riittoisaa kamaa...

 


Nämä ovat tarkoitettu 'non-shiny, brittle hair' eli kiillottomille ja hauraille hiuksille. Täytyy sanoa jotta tykkään kyllä näistä enemmän kuin edeltäjistään Mimoista, hoitoainettakin tarvitsee käyttää vähemmän ja tuoksutkin ovat näissä paremmat. Vaan siltikään en enää osta näitä, ihan just siksi koska vihdoinkin olen sisäistänyt ettei jättipullot ole mun juttu (paitsi suihkugeeleissä ;D).

2 kommenttia:

  1. Jaan tuskasi, jättipullot on niin turhauttavia! ;D

    VastaaPoista
  2. Joo, en tajua miksi niihin tulee sorruttua, kai se on se halpa hinta =D

    VastaaPoista