sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Tilaus x 2

Rysäytänpäs eetteriin samalla kertaa kahden eri tilauksen esittelyt, jonkin aikaa näitä oon häpeissäni pantannut, mutta eipä se panttaaminen muuta tilannetta suuntaan tahi toiseen. Tilattu, mikä tilattu ;) No, Avonilta tiesinkin tilaavani, olinhan vilkuillut esitettä sillä silmällä. Yveksen tilauksen tein sitten vähän ex tempore kun heillä oli se alekoodi ja mulla kun olikin ollut tarkoitus tehdä sinnekin tilausta ennen kesää. Mutta, aloitetaanpa siitä Avonista.


Onhan siinä taas purkkia kerrakseen.


Suihkaripuoli oli hallitsevassa osassa tässä tilauksessa, mutta viime kerrallahan en tilannut Avonilta yhtäkään suihkugeeliä joten se nyt vähän kompensoi tätä sortumista. Vasemmalla on vesimelonin tuoksuinen kylpyvaahto ja sen vieressä on sitten Senses-linjan Seventh Heaven ja Citrus Burst. Jälkimmäistä oli pakko tilata 2 pulloa, kuvaston raaputuspintaa nuuhkiessani totesin sen olevan just eikä melkein meikäläisen makuun ja pulloa nuuhkiessani totesin samaa, aivan ihanan tuoksuista kamaa! Viimeisin suihkari on sitten Naturals-linjan Apricot and shea, eihän nyt aprikoosin tuoksua voi vaan vastustaa ;)


Ja en minä voinut vastustaa näitäkään Apricot and shea-tuotteita, 2 in 1 shampoo ja hiuksiin jätettävä hoitsikka huusivat nimeäni.


Ja sitten tilauksen viimeiset tuotteet, Clearskin professionalin huokosia syväpuhdistava kuorinta, Naturalsin Peach and cotton 3 in 1 naamaputsari sekä Infinitize ripsari. 

Ja seuraavaksi se Yveksen tilaus joka myöskin yllättäen sisälsi aika paljon suihkugeelejä...


Tuo vasemmalla takana oleva juttu on termosmuki, oli siis kaupanpäällinen ja sitä en sen kummemmin esittele ;)


Un Matin au Jardinilta tuli tilattua testaukseen yks pullo kielolle tuoksuvaa suihkugeeliä ja sitten tietysti tilasin 2 pulloa aiemmin ylistämääni sitruspuun kukka-suihkugeeliä joista toisen oon jo ehtinyt käyttämään. Köh. Ja sitten Jardins du Mondelta piti tilata testiin Floridan greippi ja Polynesian gardenia.


Kasvovesijemmat alkoi käydä vähiin joten tilasin kaksi kasvovettä, Pure Calmillen ja sitten tuollaisen Anti-age kasvoveden. Hmpf, tulipas vanha olo... Sitten tilaukseen lähti vielä mukaan kasvojenkuorinta ja tuo hiusten 'huuhteluaine' josta oon jutellut aikaisemmin täällä. Tuolloinhan en niin ihastunut tähän, mutta eräs ihana lukija vinkkasi tämän olevan vallan mainio esim. mökkiolosuhteissa jossa ei ole juoksevaa vettä eli jo vain mun oli pakko saada tämä uudestaan testiin. Mökkireissuja siis odotellessa =) Niin ja tossa edessä on sitten ihan vaan vaahtomuovisia applikaattoreita joita on ihan hyvä olla jemmassa useampi.


Tämä oli myöskin tilaajalahja, eri vaihtoehdoista sai valita omansa (itse tuotetta ei tiennyt etukäteen, pitäähän sitä vähän jännitystä olla) ja paketista paljastui sitten tällainen Ovale Lifting yövoide. Mun oli pakko vähän jo härppiä ja nuuhkia tätä, tuoksu oli ihan kiva (tuoksuu tyrnille), mutta koostumus vaikutti sen verran tuhdilta jotta tää voide saa odottaa käyttövuoroaan ensi talveen.

Sellaiset tilaukset siis. Arvatkaas, mä erehdyin vilkaisemaan tätä kirjoittaessani Yveksen sivuja ja voi kökkö, sinne näyttäs tulleen taas vaikka mitä kivoja uutuuksia. Uskaltaakohan sitä edes mennä katsomaan tarjontaa tarkemmin... =D

12 kommenttia:

  1. Saako hihitellä sun suihkugeeli määrälle? ;) Jännityksellä odotan kokemuksia noista. Itse pidän kovastikin YR:n tuotteista. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä saa hihitellä ihan vapaasti, musta kans tuntuu et tää suihkarihomma on lähteny vähän lapasesta =D Ja mähän tässä suunnittelen paria tilausta noin niinkus palkinnoksi itselleni siitä hyvästä kun pääsin töihin. Arvaa vaan tulisko suihkugeelejäkin tilattua melkoinen läjä... ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäisiä tilauksia! :) Ja jos yhtään lohduttaa, niin kyllä tossa itekin tuli 2 tilausta YR:lle juuri tehtyä... Otin muuten sitä sitruspuunkukkasuihkaria, pakko oli yleissivistyksen vuoksi ;)

    VastaaPoista
  4. No hei, sullahan taitaa kuluakin aika nopeesti noi suihkarit, niin ei nuokaan kauaa sulla varmaan hyllyssä vanhene ;).

    Mie tykkäsin kans tosta Citrus Burst-tuoksusta kuvastossa, käsisaippuana ostin tosin sen niin joutuu nuuhkimista odottamaan käyttöönottoon asti :).
    Ja nuo Naturals aprikoosi-hiustuotteet huutavat myös omaa nimeäni, saa nähdä millon retkahdan, viimeksihän tuli se vartalo-setti tilattua :).
    Tuo 3in1 kasvoputsari on ihan kelpoa kamaa myös, pesen sillä myös silmät, vaikka onkin kielletty, krrmmhh... :D.
    Ja toi uus ripsari sekä kuorinta houkuttelisi myös itseäni, saa nähdä milloin ne tilaan... :)

    Yveksen tilauskin näytää houkuttelevalta! Tuo kasvokuorinta on ollut itselleni tosi hyvä ja tuota hiusten huuhteluainetta pitäisi varmaan joskus testata...
    Voisi kyllä taas Yvesille pistää tilausta jossain vaiheessa, kun tulee hyvä alennuskoodi käyttöön :).

    VastaaPoista
  5. Aino: Oh, vallan kaksi tilausta samaan paikkaan, kyllä lohduttaa oikeasti =D Toivottavasti säki tykkäät siitä sitruspuunkukkasuihkarista, mun mielestä siitä on vaikea olla tykkäämättä =)

    AnzuAnssu: Juu, nopeasti kuluvat joten nou hätä ;) Ja arvaa, mä nyt sitten tein ne kaks tilausta ja molemmissa on tulollaan ihan kivasti suihkareita...

    Citrus burst pääsee muuten käyttöön tänään, nam nam =P Mä muuten kans pesen silmätki ihan samalla putsarilla ku muunki naaman, toki on joitain poikkeuksia, mutta 99,9 % käytän ihan samaa ainetta vaikkei saiskaa =)

    VastaaPoista
  6. Mä oon kans miettinyt, et sun täytyy käyttää puol pullollista kerralla, jotta ne joskus kuluiskin. Vaan onhan mullakin jo pian 200 lakkaa enkä edes oleta et niistä joku joskus loppuiskin, ei kai suihkugeelitkään heti vanhene :)

    VastaaPoista
  7. Suihkugeelit on onneksi hyvin säilyvää kamaa eli ei tosiaankaan heti oo menemässä piloille. Heh, puoli pulloa oliski melkoinen tahti, tosin jotkut oikein lirumaiset suihkarit melkein kuluu tuota tahtia ja tietysti minipullot kans ;D

    Mä en muuten enää tiedä paljonko mulla on lakkoja kun oon myynyt ja pistänyt muuten niitä eteenpäin. Sen tiedän ettei ne tuu kulumaan koskaan loppuun, varmaan ehtivät vanhentuakin sitä ennen =P

    VastaaPoista
  8. Mä nimittäin hiljattain lähetin vanhentunutta kosmetiikkaa kunnon paketin eräälle henkilölle joka tarvitsi sellaisia projektiaan varten. Pistin sitten lakkojakin mukaan ja monet varmasti olis olleet käyttökelpoisia vaikka vanhoja olivatkin. Vaan kun sellaisia ikivanhoja ei kehtaa edes myydä ja tiesin että mulla on lakkoja ihan tarpeeksi, niin sama oli pistää eteenpäin =)

    VastaaPoista
  9. Siis voi luoja ton YR:n kielosuihkugeelin tuoksu!! <3 Oli pakko ihan sen takia pistää tilausta pari päivää sitte... Ja mitäs muuta tuli tilattua, Monoi-kuivaöljyä, Monoi-suihkugeeliä, köh köh... Niin ja siihen tulee kaupanpäällisiks sen Retropical-suihkugeelin minikoko, mä toivon etten tykästy siihen!! ;D

    VastaaPoista
  10. Mä en pullosta nuuhkiessani hirvittävästi ihastunu tohon kielosuihkariin, mutta käytännössähän sen vasta näkee tykkäänkö siitä. Ja joo, mä ku vähän aikaa sitten erehdyin pyörähtämään Yveksen sivuilla niin olin kyllä pikkasen ounou ku näin sen Retropical-suihkugeelin, siis kun sehän on saatava ;D Samoin Monoin suihkareita pitäs jemmata lisää varastoon, toivottavasti molempia on vielä jahka teen tilauksen sinne kun nyt olis pakko hillitä itseänsä vähän aikaa =)

    VastaaPoista
  11. Kuule, älä vaivaudu sen Retropicalin takia tekee uutta tilausta YR:lle... Se ei tuoksu "oikeastaan millekään". Semmonen tosi tosi hento kukkaistuoksu, mutta niin mitäänsanomaton, ettei siitä oo mitään iloa... Onneksi siitä tuli vaan 50 ml pullo. ;)

    VastaaPoista
  12. No siis, siinähän kävi niin että pistin tilausta kehiin..tosin syy ei ollu tuo Retropical, mutta tilasin kyllä yhden pullon sitäkin =D Oli vähällä et tilaan toisenkin, mutta onneksi jätin pois jos se on tosiaanki tylsä.

    Muistelen että jonain kesänä Yveksen vastaava kesäsuihkari oli kans hirvittävän tylsän tuoksuinen, viime vuonna tais olla ihan jees (jos muistan oikein).

    VastaaPoista