torstai 31. tammikuuta 2013

Mikä pettymys!

Vajaa vuosi sitten hehkutin innoissani erään Classics Metallic -sarjan lakkaa ja siitä innostuneena ostinkin myöhemmin samaa lakka kahdessa muussa värissä. Onneksi olivat alelakkoja (tosin eipä nuo maksaneet normihintaisinakaan juuri mitään), sillä ainakin toinen niistä osoittautui käytössä ihan joksikin muuksi kuin ihanaksi. Tämä pettymyksien lakka oli siis Classics Metallic nro 10.


Vasta käyttöönoton yhteydessä tajusin tämän yrittävän olevan duochrome, tästä kuvasta näkyy tuota ruskehtavaakin sävyä.


Tosiaankin, oletin tämän olevan samantyyppinen ihana metallinen lakka kuin tuo aiemmin hehkuttamani, mutta kilin kellit tämä ollut sellainen. Ensinnäkään, lakka ei todellakaan peittänyt yhdellä kerroksella, laitoin sitä 3 kerrosta ja eipä siitä neljännestäkään varmaan olisi ollut haittaa. Toisekseen, en nyt ehkä kuitenkaan välitä tuollaisesta lilan sävystä, jotenki se näytti jopa halvalta (no, mitäs ostin..niih!). Duochrome-efektikään ei ollut niin huima kuin se oikeissa duochromeissa on. Niinnoh, pullossa ei tokikaan mainittu edes tuota duochromea, mutta sitä se selkeästi koetti olla ja muutkin ovat huomanneet ko. efektin. En siis tykännyt ja niinpä tämä päätyi muuttamaan pois luotani.

Tässä vielä yrityksiäni kuvata kynsilakkaa kynsillä, viimeisen kuvan tarkoitus olisi esittää sitä duochromea, mutta ei se tuosta hirvittävästi kyllä näy.

 
 

2 kommenttia:

  1. Purkissa lakka näyttää kyllä kivan kaksiväriseltä :)

    Itse ostin hiljattain saman merkin lakan sävyssä 03, joka hohtelee kultaisena ja valosta riippuen aavistuksen vihertävänä. Siinä oli hintaansa nähden yllättävän hyvä peittävyys, sillä kaksi kerrosta riitti mainiosti ja yksikin olisi tarvittaessa menetellyt.

    Hassua, miten paljon eroja voi olla, kun on kuitenkin saman merkin lakka kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo itelläkin ihmetytti vaikka toisaalta, onhan monilla muillakin merkeillä eroja lakkojen peittävyyksien suhteen. Tuo vaan tosiaan näytti niin peittävältä pullossakin =)

    VastaaPoista