maanantai 5. marraskuuta 2012

Lähtikö lapasesta?

No kiitos kysymästä, kieltämättä tuntuu siltä että shoppailu on viime aikoina lähtenyt lapasesta. Juuri näihin aikoihin kun olen jonkin aikaa miettinyt kuinka kivaa olisi saada varastoja pienemmiksi. Vaan on mulla kyllä hyvät selitykset, kai kosmeholistilla on aina sellaiset, vai mitä ;) Ensinnäkin, mehän käytiin pari viikkoa sitten Haaparannassa ja totta mooses ostan sieltä tököttejä joita ei tästä maasta saa. Toiseksi, kävimme sen jälkeen avokin kotopuolessa ja ohikulkumatkalla sijaitsee Sokos (jota täällä ei ole tällä hetkellä) jonka alelaarit vetävät mua aina puoleensa. Sittenpä tein tilauksen Oriflamelle koska tarjouksessa oli kiinnostavia tuotteita. Ja sittenpä tein tilauksen vielä Yveksellekin, huh huh! Menin muina naisina Yveksen sivuille ja oih, siellähän oli vaikka mitä kivoja limited edition-juttuja (ja kieltämättä tilaajalahjan yhtenä vaihtoehtona ollut Moment de Bonheur-hajuvesikin kiinnosti, kesällä nuuhkuttelin ja muistelen sen olleen vallan kiva). Loppuniitin tilauksen tekemiselle antoi Monoï de Tahiti suihkugeelit, kesällähän tilasin yhden vaivaisen pullon ja harmittelin pöljyyttäni, tuo suihkugeeli kun vaan on niin ihana. Myöhemmin menin toiveikkaasti Yveksen sivuille vaan pah, eihän niitä silloin ollut siellä. Nyt sitten näytti olevan pienoiseen alehintaan joten rohmusin niitä ostoskoriin 3 kipaletta. Ja toki rohmusin muutakin, vaikka tilauksesta ei kuitenkaan tullut suuren suuri. Vaan nyt mun pitää ottaa itseä niskasta kiinni, esimerkiksi suihkugeelejä mulla on niin paljon jotta hukun niihin kohta. Käsivoiteitakaan ei tarvitse ostaa varmasti ennen kesää-jos sittenkään.

Vaan sittenpä niihin esittelyihin, tästä tuleekin pitkä postaus kuvineen. Vilautan nyt näiden kahden reissun ostokset, Oriflamen ja Yveksen paketit ovat vielä matkalla ja ne esittelen myöhemmin. Vai haluatteko edes tällaisia ostosesittelyjä? Joskushan oon esitelly pompsissa mitä sitä on tullut ostettua, mutta aina ei näin oo tullut tehtyä ja jatkossakaan en nyt ihan yksittäisiä ostoksia lähtisi esittelemään etukäteen ennen arviointia. Vaan näistä suuremmista pompseista voisi toki etukäteen jotain höpistä jos vaan idea saa kannatusta.

Nonni. Haaparannassa ei tullut käytyä kovin monessa liikkeessä, Ikean ja Systembolagetin lisäksi Rusta ja Coop Extra oli käyntikohteena ja näistä kahdesta viimeksimainitusta teinkin kosmeostokseni. Tässäpä se läjä.


Tämä Face: UK oli ihan nevöhööd tuttavuus. Vaan jos nämä osoittautuvat mallikelpoisiksi tuotteiksi niin sitten voisin päästellä ärräpäitä, nämä nimittäin maksoivat 14,90 kr eli n. 1,73 € per kappale. Suorastaan hävyttömän halpaa! Rustassa oli näiden kolmen lisäksi vielä vartaloemulsio tmv. jonka jätin kuitenkin ostamatta. Jostain englantilaisesta(?) nettikaupasta bongasinkin tämän merkin tuotteita. Jos ovat mainioita niin pitää laittaa korvan taaksen ja napata näitä lisää seuraavalla Haapiksen reissulla tahi katsoa voiko näitä tilata jostain.


Nämä hiusjutut nappasin Coopin alekärrystä, olivat siis -50 % ja hinnaksi jäi per kappale toisesta alle 2 euroa ja toisesta taasen jonkin verran päälle 2 €. Toinen on joku 'heat protection' ja toinen taasen mikä lie kiiltoa ja volyymia antava mönjä.


Ahh, Barnängenin suihkugeelejä ♥ Reilu vuosi sittenhän ostin yhden ko. merkin suihkugeelin (tuo etualalla napottava acai) ja rakastuin. Hamstrasin sitten näitä vähän, Suomesta kun näitä ei saa. Hinnat olivat mielenkiintoiset, en tiedä tuliko Rustassa joku virhe, mutta sieltä ostin tuon vihreässä pullossa olevan suihkugeelin (noku siellä ei ollut muita kuin tuo yksi orpo yksilö!) ja en muista mikä hinta oli hyllyn reunassa, kuitissa sen sijaan lukee 10 kr (1,16 €) ja lisäksi kuitissa on pari alennusta ja en tiedä mihin tuotteisiin ne liittyi. No mutta, oletetaan kyseisen suihkarin maksaneen sen 10 kr. Coopista löytyi valikoimaa enemmän ja kappas, siellä nämä suihkugeelit maksoivatkin 24,90 kr elikkäs 2,90 € per pullo. Mun mielestä melkoinen hintaero. Tarttee seuraavalla reissulla katsastaa noita hintoja uudestaan, siis jos muistaa, seuraavaan kertaan kun menee varmaan taas ainakin se vuosi.


Lisää suihkugeelejä, nämä hamstrasin Rustasta ja hintaa oli 14,90 kruunua kappaleelta eli n. 1,73 €.


Suihkugeeli Coopista 18,90 kr (2,20 €) ja vartalonkuorinta Rustasta 24,90 kr (2,90 €). Näyttääkös muuten tutulta vartalonkuorinnalta Nonnu? ;)


Siinäpä oli Ruotsin ostokset, seuraavaksi Sokoksen saalis. Kaikista en nyt laita mitään hintoja koska en niitä muista ja kuitin oon jo hävittänyt.


Alelaarissa napotti Aussien hoitsikka joka oli pakko napsia mukaan vaikka maksoihan tuo vielä alennuksessakin 8 €. Tätä oon jo pari kertaa testannut ja siitä tulee juttua myöhemmin.


Fruttineita ei tällä kertaa ollut paljoa tarjolla, vain tämä yksi ainokainen vartalonkuorinta ja pitihän mun sille antaa koti. Hintaa tällä oli 5 €. Ja nyt sitten ostin tuon I Love... -suihkugeelinkin ja tosiaan, jos sekin tuoksuu käytössä ihan mälsälle, niin sitten annan pitkän miinuksen ko. sarjalle =/


Vasemmalla oleva on puolukka vartaloemulsio ja itse asiassa, mulla on jossain päin jemmojani vastaava mustikkainen. Keskimmäistä käsivoidetta oon testannut ja myös tuota Erioilia piti testata hivenen. Suurempaan käyttöön pääsevät myöhemmin.


Laitetaan nyt vielä kuva kynsilakoistakin jotka ostin näillä kahdella reissullani. On niitä tullut muutenkin ostettua vaikken nykyisin ole kynsiäni lakannutkaan. Pitäisi ryhdistäytyä sillä saralla ja eräänä päivänä ajattelinkin jotta juu, seuraavana päivänä voisin lakata kynnet. Viilasin kynnet lyhkäisiksi ja mitä ihmettä, illalla onnistuin katkomaan oikean käden peukalon kynnen-siis vaikka se oli hyvin lyhyt =O Vaikka tykkäilen suht lyhyistä kynsistä, niin kieltämättä tommonen nutipääsormi näyttää melkoisen naurettavalta. En nyt sitten oo lakannut kynsiä vaikka tarkoitus kyllä oli, ajattelin että jätän sitten sen peukun vaan suosiolla lakkaamatta, siitä kun repesi sitä kynsiainesta pois kynnen yläpuolelta ja en nyt halua laittaa mitään lakkaa sellaiseen kohtaan. Noo, jos tässä joku päivä...

Mutta niin, vasemmalla olevan ostin ihan Prismasta ja kaksi muuta ostin Tornion Kicksistä (sitä liikettäkään kun ei ole meillä, mööh). Ja kiitos pimeä vuodenaika, kyllä nää salamalla otetut kuvat osaa olla arsesta.


Huh, siinäpä ne. Jaksoitteko lukea koko jutun? =D Vaikka otsikossa tuumaan homman lähteneen lapasesta, niin kyllä mulla Haaparannassa vähän järkikin pakotti päätä. En ostanut shampoita ja hoitoaineita koska niitä mulla piisaa. Viime vuonnahan ostin Jane Helleniltä ja Garnierilta shampoot ja hoitsikat joita Suomesta ei saa. Köh, en kyllä olis tarvinnut noita kahta alekärrystä haalimaani juttua, mutta annettakoon lipsahdus anteeksi. Ja juu, ostinhan sitten Sokokselta Aussien hoitsikan mut mut, en ole ikinä aikaisemmin kokeillut kyseisen merkin tuotteita ja tuosta hoitoaineesta oon lukenut monista blogeista. Seli seli vaan, mutta nyt en shoppaile enää hirmuisesti-poikkeuksen tekevät tarjoukset joita ei vaan ole järkeä ohittaa ja ehkäpä sellaisia ei tule vastaan =)

7 kommenttia:

  1. Hitsi, kun pitäisi itekkin muistaa käydä nuissa normikaupoissa Haaparannassa käydessä... Ihanilta näyttää nuo suihkugeelit ja kuorinnat ja noh, kaikki :D.

    VastaaPoista
  2. Ihanat ostokset! Kyllä näin hyvin tehtyjä ostosjuttuja lukee enemmän kuin mielellään, mutta yleisestikkin ostosesittelyt on kivoja (: Kaikki ne somat pullot ja purnukat... <3

    VastaaPoista
  3. Anzu-Anssu: Juu, Haaparannassa normikaupoistakin voi tehdä löytöjä =)

    Ine: Kiitoksia, esittelenpä jatkossakin tällaiset suuremmat shoppailut =)

    VastaaPoista
  4. Hii, ulkomailla on paras käydä ihan vaan ruokakaupoista raahaamassa peruskosmetiikkaa. Mies ei aina oikeen arvosta sitä, et jossain shampoohyllyllä ihmettelen pitkät tovit :D

    VastaaPoista
  5. Voi niitä miehiä kun eivät aina ymmärrä meitä kosmehulluja ;D

    VastaaPoista
  6. :D tuo satsi näyttää ihan siltä kuin minä olisin käynyt ostoksilla! :D Ihanan paljon kaikkea kivaa! Ja kyllä, tuttu kuorinta se siellä näkyy! :)

    Mäkin haluan sinne Rustaan! :)

    VastaaPoista
  7. Sitte ei auta muu kuin suunnitella reissua Ruotsin puolelle ;D Rustan ja Coopin tököttivalikoima ei oo järjettömän suuri ja mietinki että mikähän kauppa Haaparannassa olisi semmonen vähän isompi. Tosin, kyllähän noista pienemmän valikoiman kaupoistaki löytyy kummasti shoppailtavaa... =)

    VastaaPoista