torstai 12. huhtikuuta 2012

Must on tulluu hajuvesihulluu... (+ ilmoitus)

Todellakin, tätä nykyä tunnen mystistä viehtymystä hajuvesiä kohtaan. Niitä sitten olen hankkinut joitain kappaleita lisääkin, siitäkin huolimatta ettei niitä ole omissa kätköissänikään liian vähän. Noh, tarvitsen vaihtelua ja onnekseni olen onnistunut myymään pois yhden täysikokoisen hajuveden plus kaksi minikokoista sellaista. Ai niin ja näytteitäkin olen saanut myytyä... Seli seli, tiedetään. Tässä mietinkin omaa kosmetiikkakäyttäytymistäni. Ilmeisesti minulle tulee kausia jolloin olen tavattoman hullaantunut tiettyihin tuotteisiin. Aiemmin olin kynsilakkojen perään ja nyt se villitys on jonkin verran laimentunut, olenhan myynyt pois lukemattomia ei niin kivoja lakkoja. Kaipa nyt on sitten hajuvesien vuoro. Puolustuksekseni mainittakoon että kaikki haisuveteni on hankittu halvalla eli täyteen hintaan niitä en ole hankkinut. Seli seli taas... ;)

Se siitä alustuksesta, tämä hajuvesi on sentään ihan omista kätköistäni pengottu ja tämähän on Avonin Simple Elements-sarjan Meadow Dew. Valitettavasti tätäkään ei enää ole heillä myynnissä. Itse asiassa otin ensin vaihtelunhaluissani käyttöön erään toisen hajuveden vaan yhden käyttökerran jälkeen oli pakko ottaa tämä sen tilalle, tahdoin jotain muuta kuin makeaa tuoksua ja tämähän ei ole mikään makea tapaus.


Pullo tylsä, tuoksu ihana. En löytänyt kattavaa tuoksukuvaustakaan tähän vaan haitanneko tuo, tätä kun ei tosiaan Avonilta enää saa. Toki tätä voi metsästää muualta ja varmasti tätä jostain löytyykin. Enivei, eräällä keskustelupalstalla tätä kuvailtiin raikkaaksi ja vihreäksi tuoksuksi ja sitähän tämä taitaakin olla. Tämä tuoksu on niiiin minua ettei tosikaan, meikäläisen tuoksuja ovat juuri tällaiset tai sitten tietynlaiset makeat tuoksut. Tämä hajuvesi aiheutti minulle voimakkaan déjà vu-ilmiön, minulla oli kerran eräs Benettonin hajuvesi ja tämä tuoksuu siltä. Tai ainakin muistelen niin ja varmasti niissä on jotain samaa, tuskinpa Benettonin tapaus olisi muuten tullut mieleeni. Muistaako kukaan muu näitä Benettonin tuoksuja? Siis pullot olivat sellaisia simppeleitä ja korkeita, itse asiassa pullo oli muodoltaan samanlainen kuin tämä Avonin tuoksu (tosin paksumpi ja korkeampi) ja tämä minun muistelemani hajuvesi oli väriltään vaaleansinistä ja sitä taisi olla kahta muutakin väriä, vaaleanvihreää ja oranssia? Pakko puhua tuoksuista väreinä kun en tosiaankaan muista nimiä ;) Toki näille hajuvesille oli sitten kaverina suihkugeelit ja vartaloemulsiot, sitä vartaloemulsiota minulla taisinkin olla. Oi niitä aikoja, siitä on nimittäin varmaan +- 10 vuotta kun olen ko. hajuveden omistanut ja siltikin se tuli elävänä mieleen heti kun tuoksuttelin tätä hajuvettä =) Hauskoja tällaiset tuoksut jotka tuovat mieleen jonkun muun tuoksun, onko teille käynyt joskus näin ja jos on, niin minkä tuoksujen kohdalla?

Ja sitten siihen ilmotusluontoseen asiaan. Pitelen nyt vähän taukoa blogin suhteen, jostain syystä puhti on poissa ja tuntuu ettei jaksa päivitellä blogia. Mikä lie kevätväsy + flunssan jälkimaininki (vaikka tauti on jo selätetty) + yleinen laiskuus vaivaakaan. Palailen kuitenkin linjoille parin viikon sisään, nähdään sitten! =)

7 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä ihan kiva tuoksu, sellainen makean vihreä ja vesimäinenkin :D. En itsekään muista mitä tästä löytyi, enkä jaksa alkaa blogini kätköistä sitä etsimään.
    Harmi, että kyllästyin tähän kuitenkin jo 1/5 pullon käytettyäni :p.

    VastaaPoista
  2. Just tuon takia hajuvesipullojen pitäs olla pieniä, mun mielestä joku 30 ml vois olla maksimi, mieluummin sitäkin pienempiä voisivat olla =D

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lyötää lisää kosmetiikka blogeja. Todella kivat sivut sinulla.

    VastaaPoista
  4. Aina ei huvita, ymmärrän.

    Jos tulee tylsää niin laitoin blogiin uusia myytäviä ;) Halvalla lähtee!

    VastaaPoista
  5. Tia: Oi ku kiva kuulla, kiitos =)

    Kisu: Mut kyllä se innostus tulee hissukseen takaisin, jospa se on tää loskakökkökevät mikä imee energiat minimiin... Käynpäs kurkkimassa mitä sulta nyt löytyy =)

    VastaaPoista
  6. Voisin kuvitella, että pidät kosmetirkistelystä, nyt sitä olisi blogissani luvassa ;)

    VastaaPoista
  7. Jee, tuun heti tirkistelemään =D

    VastaaPoista