torstai 15. maaliskuuta 2012

Etanalimaa huulille

Etanaseerumihan on ollut jo jonkin aikaa kova sana kosmetiikkapiireissä ja minäkin olen haaveillut jostain kasvoille laitettavasta voiteesta. Noh, tuotteiden suht kova hinta on pitänyt minut erossa niistä ja olenkin ajatellut että ehkä sitten joskus raskin ostaa kasvovoiteen tai- geelin. Btw, tässä vaiheessa pakko manata typeryyttäni (olen kylläkin saattanut manata tätä jo aiemmin), viime kesänä muistelen jonkin etanavoiteen olleen hulppeassa tarjouksessa eräässä luontaistuotekaupassa ja jostain kumman syystä en kuitenkaan tarttunut tarjoukseen. Kai ajattelin etten raski, shoppailinhan kyseisestä kaupasta muita tarjoustuotteita. Typerä, typerä minä. Mutta, sittenpä kerran Sokoksella silmäni havaitsivat erään etanatuotteen johon minullakin oli varaa. Ja se tuote oli Baba de Caracolin huulivoidepuikko. Hintaa ei ollut mielestäni kohtuuttoman paljon, vain 5,90 €, ja niinpä se lähti epäröimättä mukaani. Tässä linkki Sokoksen verkkokauppaan ko. tuotteen kohdalle, mitä itse kerran katselin hintoja niin Sokoksen hinta on tähän mennessä halvin mihin olen törmännyt. Tästähän on olemassa myös sellainen purkkiversio ja sen hinta on hiukan enemmän, alle 10 euroa kuitenkin. Muistaakseni sitä en nähnyt Sokoksella.


Hylsy on tuollainen hyvin koruton ilman turhia kikkailuja.



Ostovaiheessa en ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta ans olla kun aloin käyttämään tätä. Silloin mieleeni putkahti hyvinkin etova ajatus, herregyydes, minähän tässä nyt sivelen etanalimaa huulilleni! Voin taata ettei fiilis ollut kovin miellyttävä =D Jonkin aikaa sitä ajattelua kesti, mutta ajan mittaan siihen tottui. Tosin, kyllä minä edelleenkin jätän mielelläni etanalima-ajatukset pois mielestä.

Millainen tämä on sitten huulirasvana? Noh, kyllähän tämä on hyvä tuote ja parempi kuin jotkut muut huulivoiteet. Siltikin monet oikeasti hyvät huulirasvat ovat mielestäni tämän kanssa samalla viivalla. Tietenkään minulla ei juuri tällä hetkellä ole käytössä mitään toista überhyvää huulirasvaa eli siinä mielessä en voi tehdä vertailuja rinta rinnan. Mutu-tuntumalla kuitenkin väittäisin esim. tässä postauksessa mainitun Eucerin-huulivoiteen olevan yhtä hyvä kuin Baba de Caracolin tapaus.

Asiasta kiinnostuneille tässä lista ainesosista (etanaseerumi kursivoituna jotta voitte bongata sen paremmin): Prunus Amigdalus Dulcis Oil, Beeswax, Cetyl Alcohol, Butyrospermum Parkii Butter, Magnifera Indica Seed Butter, Helix Aspersa Extract, Tocopheryl Acetate. 

En ole asiantuntija, mutta mitä yritin tutkailla listaa niin hyvältähän se näyttää. Tosin, käyttämäni Incihaku.fi-sivusto ei tunnistanut kaikkia ainesosia ja yhden (tai jopa kahden, en tiedä kun en tunne näitä asioita) kohdalla mietinkin onko pakkaukseen päätynyt painovirhepaholainen. Olen kyllä yrittänyt miettiä huomaanko etanaseerumin vaikutusta millään, valitettavasti vain minun on todettava etten tiedä. Kuten sanoin, tämä on hyvä huulirasva, mutta ei kuitenkaan mitenkään ylivertainen. Itse en taida ostaa tätä toiste, mutta suosittelen kyllä kokeilemaan mikäli etsitte hyvää huulivoidetta, tämän ostamisesta kun ei mene edes konkurssiin. En ole törmännyt tähän missään toisessa blogissa joten olisi mukava kuulla mikäli teillä on omakohtaista kokemusta tästä tuotteesta? Ja mitenkäs, ällöttääkö teillä jo pelkkä ajatuskin etanalimasta huulilla? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti