maanantai 20. helmikuuta 2012

Koko kynnen tarrat

Minen ala. Epäonni kynsien suhteen jatkuu. Tosin tällä kertaa en syytä itseäni, kyllä syy on ihan muualla ;) Vai onko muka jonkun mielestä koko kynnelle tarkoitetut tarrat jotenkin näppäriä? No, minun mielestä ne eivät ole ja en enää ikinä sorru ostamaan moisia. Joskus tuli siis ostettua tällainen Wild and Mild-merkin setti nätin näköisiä koko kynnelle tarkoitettuja tarroja.


Ensin olin että jee, tässähän on pilalle menon varaakin jos homma ei pelitä. Pakkauksessa oli siis 16 tarraa, 2 kutakin kokoa eli tarroja oli kahdeksaa eri kokoa. Paketissa oli myös mukana puutikku tarran asettelua varten (no minä asettelin ne kyllä ihan vaan sormellani) ja viila jolla sai viilattua ylimääräisen osan pois.


Pitihän se arvata, hommasta ei tullut oikein mitään. Aloitin ensin oikeasta kädestä vaikka sehän on mulle oikeakätisenä vaikeampi käsi. Ähräilin tarran pikkurilliin, revin sen irti ja päätin kokeilla vasenta kättä. Tuossa vaiheessa jo aavistelin etten tule tekemään hommaa loppuun. Ensin tuhersin tarran pikkurilliin ja päätin laittaa tarran vielä nimettömään, noin niinkus mallin vuoksi vaikka päätin homman loppuvan siihen. Siis eihän sitä tarraa oikein meinaa saada mitenkään kunnolla kynteen, aina jostain kohdasta reunaa näkyi kupruja. Loput tarrat jäävät siis odottamaan korkeintaan käyttöä osana kynsien koristelua. Tai sitten ne lentävät jossain vaiheessa roskiin... En laittanut edes päällyslakkaa koska tiesin poistavani nämä heti. Joo, kuvio on ihan nätti, mutta muuten nou nou. Kamerakin näemmä hylki kynsiäni koska kuvista ei meinannut saada kelvollisia.


Voisinpa tässä samalla vilauttaa erään toisenkin epäonnisen kynsikokeilun. Tästä kokeilusta on älyttömästi aikaa ja olen aprikoinut josko edes julkaisen kuvia täällä. Sain CesarsShopilta kerran kaupanpäällisiksi tällaisia tarroja joiden syvin pointti on jäänyt vähän hämärän peittoon. Näitä voi näemmä käyttää vaikkapa kännykän koristeluunkin, mutta mun juttu nämä eivät oikein ole. En vaan osaa. Onneksi myöhemmin olen saanut kaupanpäällisiksi ihan muunlaisia koristeita.


Ensin taisin koettaa laittaa kynnen kärkeen tuollaisen kirkkaan koristejutun ja se meni jotenkin persiilleen. Sitten laitoin tuollaisen lilan ja voihan kaameus, ei näyttänyt hyvältä. Ihan kuin jotain sammakon kutua olisi ollut kynnen päällä. Katsokaas vaikka, aika ruma ilmestys. Niin ja jos jotakuta kiinnostaa, tuo lakka on Color Clubin ja nimeltään muistaakseni Pretty in platinum.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti