torstai 3. toukokuuta 2018

Hyödyke vai turhake?

Olen jo pidemmän aikaa inhonnut kynsien viilausta, se nyt vaan on niin puuduttavaa hommaa. Nykyisin kun en enää jaksa värkkäillä kynsilakkojen ja koristeluiden kanssa, on tapanani ollutkin viilata kynnet mahdollisimman lyhyiksi ettei niitä tarvitse kohta olla taas viilailemassa. Hommaa nopeuttaakseni olen myös käyttänyt (ja helpotuksesta huolimatta käytän edelleen) monen mielestä ällöttävää tapaa eli puren ensin kynnet lyhyemmiksi ettei viilaamiseen menisi niin tuhottomasti aikaa =D Oikeasti kyllähän minun pitäisi opetella leikkaamaan kynnet puremisen sijaan, kaipa sitä oikeakätisenä jossain vaiheessa oppisi leikkaamaan ne oikean kädenkin kynnet ihan saksilla... 

Markkinoilla on ollut jo kauan kynsienhoitolaitteita joilla viilaamiseen saisi helpotusta ja jossain vaiheessa aloin haaveilemaan moisesta kapistuksesta. Kuitenkin sisäinen pieni saituri nosti päätään, onko minun oikeasti tarpeellista tuhlata rahaa laitteeseen jonka tarkoitus olisi vain helpottaa omaa laiskuutta, eihän kynsien viilaus nyt loppujen lopuksi niin tuhottoman kauan aikaa vie..?

No, tulin siihen tulokseen, että kyllä se laite vaan helpottaisi elämääni joten päätin tuhlata joululahjaksi saamaani lahjakorttia ja ostaa päräytin Sokokselta alennuksesta (taisi maksaa piirun alle 30 euroa) Schollin kynsienhoitolaitteen.


Settiin kuului laitteen lisäksi 3 erilaista viilauspäätä ja näyte kynsiöljystä.


Laitteessa on 2 eri nopeutta ja tämähän viilaa juuri sillä väärällä tavalla eli tekee edestakaista liikettä. En edes ostaessa tajunnut tuota, mutta minä kuitenkin viilailen omia kynsiäni tavallisella viilallakin samaan tapaan ja kynteni eivät ole siitä kärsineet, joten itselleni tuo ei ole ongelma. 


Viiloja on tosiaan kolmenlaisia. Ykkösellä viilataan, kakkosella tasoitetaan kynnen pintaa ja kolmosella kiillotetaan. Itselleni on lähinnä käyttöä tuolle ykköselle ja siksi onkin harmi että vaihtopäitä myydään vain tällaisissa kolmen erilaisen viilan seteissä. 

Mitä sitten tykkään laitteesta, onko se tuonut helpotusta elämääni? Täytyy myöntää, kyllä tämä on ollut tarpeellinen hankinta. En edelleenkään rakasta kynsien viilausta, mutta tämän laitteen myötä homma on helpottunut ja nopeutunutkin eli tämä oli hyvinkin onnistunut hankinta =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti