lauantai 17. helmikuuta 2018

Laneige Lip Sleeping Mask

Nyt on luvassa höpinää Laneigen ns. yönaamiosta huulille, tästä tuotteesta monet teistä varmasti on kuullutkin hehkutusta =) Tuotetta on olemassa originellina versiona joka tuoksuu mansikoilta (jostain syystä muistelin tuoksun olevan ruusuinen, mutta kävin lunttaamassa Virven blogista oikean tuoksun). Myöhemmin myyntiin tuli neljä muuta versiota: vanilja, greippi, marjat sekä omena-lime. Tuon jälkimmäisen lopulta pistin tilaten eBaysta.


Ensimmäisellä käyttökerralla ihastuin tähän totaalisesti. Lätkin tätä huulilleni nokosten ajaksi ja sen jälkeen ohjeiden mukaisesti pyyhin imeytymättömän voiteen pois huulilta. Oi kuinka siloisilta huulet tuntuivatkaan! Okei, tottahan toki pyyhkiminen itsessään irrottaa mekaanisesti kuollutta ihosolukkoa huulilta eli ei siloisuus ollut pelkästään tuotteen ansiota ;) Toisella kerralla huuleni olivat jonkin verran rohtuneet ja odotin epäilemättä liikoja, eihän nyt mikään tuote ihan yhdellä käyttökerralla saa ihmeitä aikaan. Tuon toisen kerran pienen pettymyksen jälkeen kuitenkin huomasin tämän olevan todella hyvä voide huulille eli kyllä tämä on kaiken hehkutuksensa ansainnut. Koostumus on ihanan pehmyttä ja täyteläistä, tämä ei myöskään häviä huulilta yön aikana eli voide totisesti hellii huulia koko yön ajan. Myös tuoksu oli ihana =)


Pakkauksessa oli mukana tuollainen pieni suloinen spaatteli suojapussukoineen. Ensin ajattelin tämän olevan nerokas, mutta ajan mittaan huomasin tämän olevan itselleni turhake. Alkuun tein niin, että otin naamiota spaatteliin ja siitä pyyhkäisin naamion käden päälle. Jotenkin ajattelin sen muka olevan hygieenisempää kuin suoraan huulille sipaistuna. Lopulta tajusin ajattelutapani olevan täysin järjetön ja aloinkin ottamaan tuotetta sormilla suoraan purkista. Spaattelin ideahan on toki hyvä, mutta tuote on sen verran tahmaista, että tuo pieni suojapussukka olisi hyvin äkkiä sottaantunut sisältä ja en vaan pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Tokihan sottaantumista olisi vähentänyt spaattelin pyyhkiminen paperiin, mutta njääh..jotenkin liian hankalaa mulle =D Ensimmäinen purkki on siis käytetty ja hyvissä ajoin sen loppumista pistinkin tilaten uuden version.


Ja ihanahan tämäkin on =) Tuoksua ensin vähän epäröin, greippi kun voi pahimmillaan olla liian hyökkäävä, mutta tuoksua kuvailtiin sitruksiseksi joten otin riskin ja se kyllä kannatti, tuoksu ei ole yhtään liian greippinen. Usein pienillä yksityiskohdillakin on merkitystä ja niinpä ihastelin tämän version pahvipakkausta. Kuvasin pienen videopätkän jotta ymmärrätte mitä tarkoitan =)


Mutta, on tässä tuotteessa yksi miinus joka ei kylläkään kosketa kaikkia. Minulla on taipumus hampaiden narskutteluun joten käytössäni on öisin purentakisko. Tämä voide on niin tahmaista, että kisko ei meinaa millään puhdistua kunnolla. Parhaimman tuloksen olen saanut kun annan kiskon liota päivän ajan tiskiaineella kyllästetyssä vedessä, tosin tuollakaan tavalla kisko ei puhdistu täydellisesti. En muista tällaista olleen minkään muun huulivoiteen kanssa ja tuo ominaisuus on kyllä hivenen harmaita hiuksia aiheuttava. Tämän nykyisen purkin jälkeen en varmaan heti tilaa uutta vaikka se marjaversio houkuttelisikin, pitää katsoa miten ajan mittaan tahmaisuus kuluu pois kiskosta ja toisaalta, mulla on varastossa paljon huulivoiteita joita pitää alkaa käyttämään pois. Mutta, varmasti minä joskus myöhemmin tilaan vielä uuden purkin, kisko-ongelmasta huolimatta =)

2 kommenttia:

  1. No jopa on jämäkkää, kun tarttuu purentakiskoihinkin. :D Mutta pakko kokeilla jossain vaiheessa, varmasti loistava tuote näin talvella varsinkin.

    VastaaPoista