lauantai 20. tammikuuta 2018

Hullaantumisia

Kuten varmasti muistatte, minä rakastan raapivia kroppakuorintoja ja taannoin löysinkin aivan ihanan sarjan jolla on myynnissä rouhean raapivia ja edullisia kuorintoja. Kyse on siis Organic Shopista ja ensimmäisestä kuorinnasta kirjoitin kesäkuussa. Tuo vadelmakuorinta oli tehoiltaan aivan kymppi, tuoksuunhan sen sijaan vähän petyin. Sen sijaan nämä kaksi seuraavaa kuorintaa olivat tuoksuiltaankin järjettömän herkullisia.


Minä rakastan sitruunaruohon tuoksua ja tässä kuorinnassa tuoksu oli todella onnistunut. Kävinkin taannoin nappaamassa Sokokselta tarjouksesta toisen purkin jemmaan.


Entäs tämä Sisilian appelsiinille tuoksuva versio? Rakastan myös appelsiinille tuoksuvia juttuja ja tämäkin oli täyden kympin tuote. Nämä Organic Shopin kuorinnat tulevat kyllä jäämään vakikäyttöön, toivottavasti näiden valmistusta ei tulla koskaan lopettamaan.

Sitten huulirasva johon myöskin hullaannuin. Marraskuussa kirjoitin hämmentävästi kalalle tuoksuvasta huulivoiteesta joten halusin ehdottomasti jonkin miellyttävämmän tuotteen sen tilalle olkalaukkuuni. Olisihan minulta jemmoistakin löytynyt huulivoiteita, mutta jotenkin päädyin nappaamaan Ruohonjuuresta tämän mukaani.


Aprikoin tämän Bubble Gumin ja Banana Splitin väliltä. Ja voi ihanuus mikä purkkatuoksu tässä onkaan! Myös huulivoiteena tämä on hyvä eli todellakin käyn myöhemmin ostamassa tuon banaaniversionkin. Oletteko te kokeilleet näitä Crazy Rumorsin huulirasvoja ja mitäpä mieltä olette niistä?

4 kommenttia:

  1. Grazy Rumorsin Bubble Gum on kyllä ihana!

    VastaaPoista
  2. en oo kokeillut Crazy Rumorsin huulivoide mutta merkki herätti nyt huomioni! toivottavasti käyn lauantaina ruohonjuuressa jotta ehkä bongaisin tämän! minkä hintainen tämä on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit ehtiä käydä jo kaupassa kun vastaukseni viivähti =) Kallishan tuo ei ollut, tarkkaan en kyllä muista, mutta taisi olla alle 4 euroa.

      Poista