sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ei se ollutkaan mun juttu

Hutiostot ovat välillä väistämättömiä ja se jos mikä harmittaa. Luulin tämän tuotteen olevan jotain muuta kuin huti, mutta toisin kävi.


Lumenen Time Freeze Ultra Firm Elixir kiinteyttävä tehohoito on kyllä yksi kauneimmista näkemistäni tuotteista viehättävine palleroineen.


Valitettavasti nuo pallerot kuitenkin olivat tämän tuotteen kompastuskivi minun kohdalla. Katsotaan nyt kuitenkin ensin mitä tämän olisi pitänyt tehdä.


Iholla tämä tuntui miellyttävältä, mutta käytin tätä sen verran vähän etten osaa sanoa juuta enkä jaata mitä tämä iholleni teki. Nimittäin, ainut minkä huomasin, oli tuotteen glitterisyys. Pahvikotelossa mainitaan helmiäispigmentit, mutta tosiasiassa ainakin minun kasvoilla tämä helmiäinen näytti siltä kuin iholle olisi huiskaistu sinne tänne glitteriä. 


Terävöitin tätä kuvaa joten glitterit erottuvat kuvassa hiukan liian terävästi, mutta kyllä tämä livenäkin oli hyvin kimaltava tapaus. Joissakin tuotteissa helmiäisyys on sellaista tasaista, mutta tässä se ei ollut. Olin jo heittämässä tätä roskiin kunnes tajusin alkaa etsiä tälle uutta kotia ja onnistuinkin siinä. Nykyinen omistaja kuulemma tykkää tuotteesta paljon eli tämä oli taas niitä makuasioita.

Onko teistä kukaan käyttänyt tätä? Jos on, niin kertokaahan mielipiteenne tuotteesta =)

6 kommenttia:

  1. Oon sitä tätä edellistä versiota käyttänyt yhden pullon, mutta se oli koostumukseltaan ihan normaalia valkeaa voidetta. Se ei tehnyt juuri ihmeitä iholleni, joten vaikka monesti olen tätä uutta versiota katsellut nimenomaan tuon kauniin ulkonäön takia, niin en taida ostaa kokeiluun...
    Jos ostaisin, niin käyttäisin varmaan yövoiteen kanssa tuota eli kimaltavuus ei ainakaan silloin haittaisi itseäni.
    Hyvä että sait kuitenkin uuden kodin tuolle, tympeää se on roskiin heittää tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei tosiaankaan tehnyt mieli laittaa kasvoille aamuisin. Ja kivastihan glittereitä tarttui tyynyliinaankin josta ne siirtyivät naamaan... Kerran huomasin kimalletta kasvoilla vaikken ollut tähän aineeseen koskenutkaan, no kas, mähän olin joskus laittanut tätä tököttiä ja käsiä välillä pesemättä laittanut vielä kasvovoiteen eli hippusia siirtyi naamalle sitä kautta =D

      Poista
  2. En ole tätä tuotetta käyttänyt, mutta olen kyllä silmäillyt sitä myymälän hyllystä. Enpä tajunnutkaan, että se on noin kimaltelevaa. Mitähän sillä on ajettu takaa? Tuotelupaukset näyttäisi olevan aika korkealla, mutta en minäkään tuota käyttäisi, jos sivutuotteena saa glitteriä nassuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa tuotteissa on sellaista hienojakoista hohtoa joka feikkaa ihon näyttämään paremmalta, sitä tässäkin on varmasti ajettu takaa. Oon lukenut kyllä ylistäviäkin kommentteja tästä tuotteesta, mutta mun juttu tämä ei vaan tosiaankaa ollu =)

      Poista
  3. Täysin sama kokemus, oli iso pettymys. Runsas määrä karkeajakoista glitteriä (ei mitään hienojakoista hohtoa) teki tästä tyystin käyttökelvottoman ja laitoin kiertoon. En tiedä mitä seuraava käyttäjä oli mieltä, varoitin kyllä etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla vastaavasta kokemuksesta, mä ku oon tosiaan lukenut myös positiivisia kommentteja tästä. Tuote oli todellakin omituisen glitteristä.

      Poista