keskiviikko 3. elokuuta 2016

Hiusjuttuja ja kynsiä

Vihdoinkin minullakin alkoi kesäloma maanantaina (tai no, kyllä mä miellän sen alkaneen jo perjantaina), tätä on kyllä odotettu jo kauan! Harmi vaan etteivät ilmat ole vielä oikein suosineet, välillä kyllä paistaa aurinko, mutta sitten iskee ukkoset ja sateet päälle. Helteistäkään ei ole tietoakaan, mutta pitihän se arvata, olenhan juuri minä nyt lomalla ;) Mutta, katsellaanpa sitten niitä hiusjuttuja.


Jossain vaiheessa minua lapsetti ja tahdoin lasten 2 in 1 shampoota. Ei vaan, suurin syy oli tuo päärynän tuoksu joten päätin sitten tilata testiin. Ei olisi kannattanut, ensinnäkään päärynän tuoksu ei ollut mun nenään kovinkaan päärynäinen ja shampoonakin tämä oli jotenkin hankala käyttää, tuntui että tätä sai 'työstää' hiuksiin normaalia enemmän. Koostumus oli suht paksua geeliä, ehkä osasyy oli siinä. Jossain vaiheessa jopa harkitsin käyttää tämän loppuun suihkarina, mutta sinnittelin kuitenkin loppuun asti.


Tämäkin orgaaninen shampoo oli pieni pettymys. Tuoksusta kyllä tykkäsin (hennon appelsiininen), mutta tätäkin oli jotenkin hankala käyttää, tämä ei sujahtanut tukkaan niin kuin ns. tavalliset shampoot. Koostumus tässä oli lisäksi liruhkoa, tosin yllättäen en kokenut sitä liian negatiiviseksi seikaksi. Siskoni testasi tätä ja tuumasi ettei tämä puhdista hänen hiuksiaan tarpeeksi hyvin ja välillä huomasin itse samaa. Tosin itsellä se saattoi olla lähinnä tunne siitä etteivät hiukset puhdistuneet kunnolla ja sen vuoksi muutaman kerran vaahdotin tupeen toistamiseen tällä. Pesun jäljiltä hiukset olivat kyllä sitten narskuvan oloiset ja siitähän en pidä (lukuunottamatta syväputsareita jotka saavat ko. ilmiön anteeksi).

Kuten kuvasta näkyy, pullossa mainitaan tämän olevan 70% tehty orgaanisista ainesosista. Harmi kun pulloa ei ole enää tallessa, suomenkielisessä tarrassa nimittäin puhuttiin tämän olevan 100% luonnollinen tmv. (sanamuotoa en enää muista). Hiukan tuo 30 prosentin ero pisti hymyilyttämään...


Huonolla teemalla jatketaan. Tämä Garnierin hoitoaine ei tuntunut olevan kovin kummoinen hoitoteholtaan. Tietysti mulla oli samaan aikaan käytössä itselle huonot shampoot eli saattoihan hoitamattomuus johtua osaksi niistäkin, mutta silti tästä jäi huono fiilis.


Sitten kuitenkin jotain hyvääkin =) Korkki tästä jo ehti mennä roskiin, onneksi ennen pullon kierrätykseen kiikuttamista hoksasin katsoa onko tästä otettu kuvaa ja enpä minä sitä löytänyt vaikka melkein satavarma olen kuvan ottamisesta. Ehkä se löytyy joskus jostain mystisestä kansiosta... Mutta niin, Lidlistä ostettu muotovaahto oli halvasta hinnastaan huolimatta ihan pätevää kamaa jota voisin ostaa toistekin pihiyden iskiessä.

Kuinkahan pitkä aika siitä on kun olen viimeksi kynsistä blogiin päpissyt..tarkistetaanpas..kappas, tammikuussa 2014! Niin se kynsihulluus vaan laantui vaikka edelleenkin lakkoja ostan. Jotenkin vaan se lakkaaminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä, oonkohan lakannut kynnet viimeksi viime kesänä vai milloin lie... Kansioissa olisi kuvia näistä viime vuosina tehdyistä lakkauksista, joskus voisi ne lätkäistä tänne niin näkeepähän itsekin miltä mikäkin lakka on kynsillä näyttänyt. Tänään muuten ostin työkalupakin johon olisi tarkoitus kerätä kaikki lakat, olisivatpahan kaikki kerralla samassa paikassa ja ehkä se edesauttaisi lakkojen käyttämistä. Lisäksi lipasto huutaa tyhjää tilaa joten 2 kärpästä yhdellä iskulla. No mutta, eilen tartuin sutiin ja lakkasin kynteni Lumenen Gel Effect -lakalla sävyssä Auringonsäteitä. Mitään geeliefektiä tämä ei kyllä anna kynsille, mutta muuten vallan kaunis lakka ja onneksi kaksi kerrosta riitti.


Näitä kuvia napsiessa muistin taas sen kuinka kamalaa on kynsien lakkausten kuvaaminen ja en kyllä nyt hirvittävästi yrittänyt edes nähdä vaivaa. Kaipa näistä jollain tapaa saa selvää minkälainen lakka on kyseessä ;)

2 kommenttia:

  1. Mulla toi lakka oottaa testaamistaan... :D Jotenki vieroksun kultaisia lakkoja, paitsi kultaisia glittereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lakka ei oo onneksi ihan täysin ns. peruskultainen, joku on tainnut mainita tämän olevan ruusukullan sävyinen. Mun mielestä tämän pitäisi olla vähän punertavampi ollakseen täysin ruusukultainen, mutta ihan kiva näinkin =)

      Poista