lauantai 16. tammikuuta 2016

Niin ihana tilaus

Olen ennenkin tainnut todeta, että on tilauksia ja tilauksia. Välillä sitä tilaa niitä perustuotteita joista pitää, mutta jotka eivät sinällään aiheuta perhosia vatsanpohjassa. Välillä taasen sitä repäisee ja tilaa kutkuttavan ihania tuotteita. Nyt oli sellaisen tilauksen vuoro elevenille.


Suunnittelin tilausta jonkin aikaa ja vähän se muuttuikin ajan myötä. Alunperin ajattelin tilata esim. Love&Toastin minikokoisen hajuveden, mutta sitten järkiinnyin, minulla kun ei ole puutetta hajuvesistä ja vartalotuoksuista. Toki minikokoisen hajuveden (7,5 ml) olisi kuluttanut hujauksessa, mutta silti... Ja hintaakin tuolla pienellä tirauksella olisi ollut lähemmäs kymppi (miinus 20%, ensimmäisestä elevenin tilauksesta kun sai koodilla tuon verran alennusta) eli päätin tällä kertaa unohtaa sen. Vaan katsellaanpas vähän tarkemmin mihin tuli rahoja hurputettua.


Kaksi pullollista vanhaa tuttua eli Treaclemoonin jumalaista inkiväärille tuoksuvaa suihkaria. Jossain vaiheessa mietin jätänkö sittenkin toisen pullon tilaamatta, mutta onneksi en jättänyt, tämän tuoksu on niin <3 Ja voi pirhana, menin nyt katsomaan elevenin valikoimaa tämän sarjan suhteen ja toki heillä nyt olisi myynnissä sitruunasuihkaria, pitääkö tuota kohta tehdä uusi tilaus koska sen tuoksu on myös jotain sanoinkuvaamattoman hurmaavaa... 

Anatomicalsilta tilasin vartalokuorinnan, saas nähdä mitä siitä tykkään. Toivottavasti kuorii tarpeeksi hyvin vaikkakin, olen hiukan löysyttänyt vaatimuksia vartalokuorintojen tehokkuuden suhteen.


Happy Hair Daysin shampoo hurmasi pirtsakalla pullollaan ja Amikan kuivahoitoaine oli kovasta hinnastaan huolimatta (tuo pienen pieni pullo maksaa normaalihinnalla 8,90 €) tilattava testiin. Toivottavasti en ihastu tuohon Amikaan, ihan juurikin hinnan vuoksi, iso pullo maksaakin sitten 22,70 € ja se on mun mittapuun mukaan suolainen hinta.


Ja mitä olisi tilaus ilman käsivoiteita ;) Happines Is Red Rasberry Pomegranate -käsivoide kuulosti hyvältä, tosin mieluiten olisin tilannut Sparkling Tangerine Mangon, mutta sitä ei ollut käsivoiteena. Hetken mietin uskallanko tilata käsivoiteen joka kantaa nimeä White Tea Lavender Sunshine, tuubin ulkonäkö näet houkutteli, mutta en sitten uskaltanut koska laventeli tuoksuna on vähän ongelmallinen mun nenälle. Joskus voin tykätä siitä, joskus en.

OPI:n käsivoiteita oon halunnut testata äärettömän kauan ja nyt sitten tilasin kokeiluun 3 minipulloa.

 

Huulirasvoja en todellakaan tarvitsisi, mutta Balmin roseberry hurmasi minut pakkauksellaan. Miten ihmeessä olisin voinut vastustaa ruusukultaista kuutiota? No, en mitenkään. Kuvissa tuo näyttää lähinnä kullan väriseltä, mutta kyllä se luonnossa on ruusukultainen.

Sellainen tilaus tällä erää, oliko tässä teille tuttuja tuotteita? Jos oli, niin kertokaa toki mitä piditte =)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivottavasti kaikki ovat käytännössäkin kivoja, mitä muutamaa oon kokeillu, niin en joutunu pettymään =)

      Poista
  2. Oijoi, ihanalta näyttää!
    Mikään ei ole tuttu entuudestaan! Jos toiveen saa esittää, niin kokemusta tuosta kroppakuorinnasta ja happiness-käsivoiteesta ois kiva kuulla :).
    Hitsi, että nyt haluisin tuota Balmia kokeilla, ruusukulta on myös mun heikkous :D.
    Saa nähdä, kuinka pitkään saan vastustettua kiusausta, ennen kuin laitan ensimmäisen tilauksen tonne elevenille :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs sattui, käsivoiteen ja kroppakuorinnan oon ottanut jo aktiiviseen käyttöön =) Kuivahoitoainettaki oon yhden kerran kokeillu, mutta siihen pitää perehtyä vielä tarkemmin.

      Arvaa vaan haluttaisko mua jo repiä kääret tuosta Balmista, mutta koetan malttaa mieleni ja käyttää ensin muita huulivoiteita =D Musta vähän tuntuu jotta mä sorrun kohta uusintatilaukseen...

      Poista