lauantai 24. tammikuuta 2015

Jotain hiuksille

Nämä ovat taas sarjassamme 'halpakin voi olla hyvää' ja katsotaanpas ensin Avonilta hankkimaani shampoota.


Pullon ulkonäkö ei oikein hivele esteettistä silmääni, mutta tuotteen tuoksu sen sijaan sai minut ilahtumaan. Tämä nimittäin tuoksui piparmintulle tmv., ihanaa! Shampoonakin tämä oli ok, tosin mun todella kuivat latvukset olisivat kaivanneet hellempää tuotetta (vaikka tuossa pullossa muka lukeekin tämän vahvistavan ja suojaavan). Voisin kyllä ostaa tätä toistekin ja testailla miten tämä toimii silloin kun hiukset eivät ole liian kuivahtaneet.


Palmer'sin hoitsikan taisin tilata Feeluniquelta ja hiukan mua jännitti tuo kookos, sen tuoksun suhteen kun mun fiilikset ovat vähän ristiriitaiset. Vaan eipä hätää, vaikka tämä tuoksui kookokselle, ei se aiheuttanut minussa mitään inhon väristyksiä. Lisäksi pullon huvetessa kookoksinen aromi tuntui laimentuvan jonkun verran. Hoitoaineenakin tämä oli ihan jees eli kannattaa kokeilla jos vaan siltä tuntuu =)


Edellisen muotovaahdon loputtua päätin tempaista ja hankin testiin oikein halpusomuotovaahdon. No okei, ei se edellinen Herbinan muotovaahtokaan mikään kallis ollut... Rainbow ei kovin montaa euroa maksanut ja oli ihan ok, siis sellainen oikein perusmuotovaahto. Tuoksukin oli ok, sellainen aika neutraali joka ei herättänyt tunteita suuntaan tai toiseen. Eli kyllä tämä hintansa haukkui, mutta tuskin ostan toiste, ehkä tämä oli kuitenkin liian perus meikäläisen makuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti