tiistai 4. marraskuuta 2014

Luottotuotteet

Tämä juttu olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta aina se vain on jäänyt... Eli nyt vihdoinkin toteutan erään lukijan toiveen ja kerron tuotteista jotka saavat kunnian toimia luottotuotteinani. Kuten varmasti kaikki lukijat ovat huomanneet, meikäläinen rakastaa uutuuksien kokeilua ja näin ollen en helpolla jymähdä samoihin tuotteisiin pitkäksi aikaa. Kärjistettynä voisi sanoa, että jokainen tuote jota ostan toistamiseen, voisi ansaita luottotuotteen tittelin ;)

Voisi siis olettaa ettei minulla ole paljoa näitä 'luottiksia', mutta sain minä ihan mukavan satsin läjään. Osa on suht tuoreitakin tuttavuuksia, mutta ovat kuitenkin ehtineet saada minut vakuuttuneiksi siitä että niitä kannattaa hankkia jatkossakin. Ja tadaa, tässä ovat tämän tädin luottotuotteet!


Ja sitten asiaan!


Aloitetaan ihan tuolta vasemmalta laidalta eli ensimmäisenä Yveksen vartalokuorinta johon rakastuin muutamia kuukausia sitten ja tästä tuli kertaheitolla luottotuote. Kuorintatehot ovat mahtavat ja tuoksustakin pidän. Tätä oon käyttänyt jo useamman tuubin ja varastoonkin oon näitä ostellut. Tästä postauksesta voitte lukea hehkutustani ko. tuotteesta.



Niin ikään Yveksen kasvokuorinta on päätynyt listalleni ja arviota tästä voitte lukea tästä postauksesta. Joskus toivoisin tehojen olevan paremmat, mutta tässä on sen verran hyvä hinta-laatusuhde etten lähde tuotetta moittimaan. Tätä on tullut käytettyä aikojen saatossa monta tuubia ja jatkossakin tulen käyttämään =)



Ja lisää Yvestä! Takana kuorinnan vieressä on tuubi (joka on muuten hämäävän saman näköinen kuorinnan kanssa...) hoitoainetta johon tykästyin heti. Tämä on ensimmäinen tuubilliseni tätä laatuaan ja tulen varmasti hankkimaan tätä jatkossakin kausina jolloin hiusten pituudet ovat huonommassa hapessa. Tämän yksilön lisäksi voisin antaa maininnan tässä postauksessa esiintyvälle Yveksen hoitsikalle joka myöskin yllätti minut positiivisesti. Sitäkin hankin varmasti toisenkin kerran.



Oi Nuxe... Huile Prodigieuse sai minut pauloihinsa joskus viime keväänä ja täksi talveksi oli pakko hankkia isompi pullo tätä eliksiiriä.



Yves Rocherin Monoï de tahiti suihkugeeli on ollut luottotuotteeni kauan ja vieläkään en ole kyllästynyt ko. tuoksuun. Olisipa hauska tietää kuinka monta pullollista olenkaan holvannut Monoïta viemäriin! Tähän en edes linkitä mitään arvostelupostausta, tämä on kuitenkin 'vain' suihkugeeli joka hoitaa hommansa niin kuin pitääkin =)



Ja sitten ihanaiset Crabtree & Evelynin käsivoiteet. Tähänkään en linkittele mitään, käsivoiteista (ja tietysti muistakin kyseisen merkin tuotteista) löytyy juttuja ko. merkin tägin alta. Minä vaan tykkään näistä käsivoiteista vaikka joskus (eli silloin kun kädet ovat tavallista kuivemmat) ne kyllä voisivat kosteuttaa inasen enemmän käsiäni. Mutta siltikin tykkäilen ja nuo pakkaukset, ne vaan ovat vieneet sydämeni.



Sitten jollain tapaa 'turhake', mutta joka kuitenkin on vakiinnuttanut asemansa mökkituotteena. Eli Yveksen hiusten huuhteluaine ja siitä voitte lukea tarinaa esim. tästä postauksesta. Alun alkaen olin vähän blääh tämän suhteen, mutta sitten erään lukijan kommentin ansiosta annoin tälle tuotteelle uuden mahdollisuuden ja niinpä tästä tulikin luottotuote meikäläiselle =)


Figs & Rougen multi-tasking lip balm rysäytti kertaheitolla luottotuotteeksi eli varmasti tulen hankkimaan tätä toiste-eri versiona tosin, se vaihtelunhalu nääs ;) Aivan ihana huulivoide ja tästä voitte lukea arvostelua tuotteesta.


Ja sitten viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, Erisanin käsivoide C. Tämä on äärimmäisen pitkäaikainen luottotuote eli lukemattomina talvina olen ostanut tätä käsilleni. Blogissa tästä ei ole näemmä juttua muuta kuin tässä postauksessa. Viime talvina olen alkanut kokeilemaan vaihtoehtoisia käsivoiteita ja tämäkin purkki on varmaan parin ellei useammankin vuoden vanha. Mutta siltikin, tässä se on meikäläisen luottotuotteiden kunkku, sen verran monta vuotta (jos ei kymmenenkin tai enemmän!) tätä on tullut ostettua. Tämä on varma valinta silloin kun kädet ovat kuivat ja jopa ärtyneet (silloin kun ei halua lykätä käsiinsä mitään hajustettuja tmv. voiteita) ja parhaimmillaan tämä on yöllä, päiväkäytössä kun tämä tuppaa olemaan liian tuhtia kamaa. Tässä vielä linkki Erisanin sivuille jossa kerrotaan tästä käsivoiteesta.

Mietin tässä voisinko nimittää Bottega Verden kasvojen putsarinkin luottotuotteksi, sitä kun olen käyttänyt 2 pullollista ja tykästyin siihen kovin. Nyt vaan tiedän etten ole vähään aikaan tekemässä BV:lle tilausta ja sen vuoksi mietin voinko mainita tuotetta koska en tiedä milloin se esiintyy seuraavan kerran blogissa... Mutta, kyllä minä voin mainita, sen verran vaikutuksen tuote minuun teki =) Kuvaa ei ole, mutta esmes tässä jutussa olen ylistänyt tätä ihanaista putsaria.

Sellaisia luottotuotteita löytyy siis minultakin vaikka vaihtelunhaluinen olen. Yllättävän moni on näemmä Yves Rocherin valikoimista, Yves siis rulaa! Epäilemättä jatkossa tulen löytämään lisää luottotuotteita ja niistäpä sitten juttua aina kunhan sellaiseen törmään. Tiedän kuitenkin sen, että jahka ostan täysikokoisen Louis Widmerin kasvojenkuorinnan, niin siitä tulee epäilemättä luottis, tykästyinhän ihan hillittömästi LivBoxista tulleesen minituubilliseen kyseistä ainetta.

Mitenkäs, onko tässä joukossa jotain teidän luottotuotteita tai heräsikö mielenkiinto jotain tuotetta kohtaan?

10 kommenttia:

  1. Tuota Erisania minäkin olen käyttänyt joskus männävuosina, en edes muistanut sen olemassaoloa! Hyvä tietää että on vielä olemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä kummallisesti unohtaa jopa hyvien tuotteiden olemassaolon ;) Tuota Erisania on ollut niin kauan kuin jaksan muistaa, taitaa siis muutkin tykätä siitä =)

      Poista
  2. No hei toi Monoï de Tahiti, tietty! ;) Parhaillaan mulla on käytössä tuo YR:n vinegar-huuhteluaine, mutten ole vielä oikein sisäistänyt sen tarkoitusta.... En oo ainakaan huomannut mitään erityistä kiiltoa hiuksissani, ehkä se on omiaan tummalle jouhelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monoï <3 En minäkään mitään kiiltoa oo huomannu huuhteluaineen tekevän ja ehkei sen tarkoitus avaudukaan kotioloissa. Mökillä se on tosiaan kiva lisä ja vaikkei se hoidakaan hiuksia hoitsikan tapaan, niin silti hiukset tuntuu pikkasen paremmilta kun on käyttänyt sitä (tai sitten se on jokin psykologinen juttu ;D). Mä en nimittäin mökillä käytä hoitoainetta, mulla menis ikä ja terveys kun huuhtelisin sitä päästäni saunassa johon ei luonnollisesti tule juoksevaa vettä =D

      Poista
  3. Tässä oli paljon tuttuja tuotteita, kuten Monoi de Tahiti suihkugeeli, jota kokeilin ekaa kertaa tänä kesänä. Olen vieläkin vähän kahden vaiheilla tykkäänkö tuoksusta vai en :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mun onneton muisti ei petä (mikä on täysin mahdollista), niin ihan alussa mäki taisin miettiä tykkäänkö Monoïn tuoksusta vai en =D

      Poista
  4. Kiva postaus! Nuxe ja Monoi on munkin suosikkeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikein odotan jahka pääsen suihkimaan Nuxea =)

      Poista
  5. Kiitos tästä ;)
    Yvesillä on yllättävän paljon hyviä tuotteita, ja tätä nykyä imagokin tuntuu olevan noususuunnassa.. :)
    Voi olla, että kokeilen tuota erisania tässä ennen pitkää, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yves taitaa tosiaankin olla nousussa =) Onneksi enää eivät harrasta niitä paperirullia joita aina sai availla ja 'jännätä' mitähän niistä paljastuu... ;D

      Poista