tiistai 21. lokakuuta 2014

Kiva kaksikko

Edellinen kokeilu luonnonkosmetiikan shampooseen päättyi pettymykseen, Benecosin shampoo kun ei tuntunut ollenkaan hyvältä meikäläisen päälle. Jemmassani oli sitten Laveran shampoo ja päätin testata onko se yhtä kamala kuin edeltäjänsä.


Vaan ei, tämäpä yllättikin minut iloisesti! Tuoksu oli miellyttävä ja tämä ei tuntunut siltä kuin olisin pessyt hiukseni jollain syväputsaavalla shampoolla. Tämä myös levittyi vaivattomasti hiuksiin. Volyymista en osaa sanoa mitään, hiukseni kun eivät ole mitenkään hentoiset, mutta mähän en aina välitä siitä millaiselle tupeelle shampoo on tarkoitettu... Tämänkin tilasin lopulta ihan just tuon appelsiinin takia vaikken kohderyhmään kuulukaan, tahdoin vaan päästä tuoksuttelemaan mille tämä tuote tuoksuu =)

Sitten toinen tuote joka myöskin saa minulta pisteet eli Yveksen hoitsikka.


Todellakin, tämä oli yllättävän hyvä hoitoaine ja voisin ostaa tätä toiste. Vertauksena voisin mainita tällä hetkellä loppuja vetelevän Tigin hoitsikan joka on surkea verrattuna tähän. Edelliseen Yveksen tilaukseen sujautin mukaan tämän sarjan vieläkin hoitavamman hoitoaineen, saas nähdä miten paljon tykästyn siihen.

Onko teistä joku kokeillut jompaa kumpaa/kumpaakin ja jos olette, niin mitäpäs piditte?

5 kommenttia:

  1. Pitää laittaa tuo hoitoaine korvan taa. :)

    VastaaPoista
  2. Minä myös tykkään tuosta Laveran shampoosta! :)

    VastaaPoista
  3. Jonna H.: Kannattaa, tuo on hyvä ja halpa =)

    Henna L: Sitä voisin kyllä käyttää toistekin =)

    VastaaPoista
  4. Tupeelle... Repesin totaalisesti! :D

    VastaaPoista