perjantai 1. elokuuta 2014

Heinäkuun saldo

Vaihteeksi olisi aika katsoa menikö heinäkuun kulutettujen ennustus nappiin vaiko mönkään. Lähtötilannehan oli tällainen:

Ja näin kävi:

Omituinen rastittelu meinaa sitä, että ihan kaikki loppuivat! Toki näiden lisäksi loppui muutakin (ette varmaan ole koskaan kuullut suihkarituhlailustani..?) ja yksi dödö tuli tiensä päähän heinäkuussa eli mun on pakko nakata se roskiin. Vielä en oo muistanut tehdä sitä, mutta pistän sen heinäkuun piikkiin koska silloin lopetin sen käytön tietystä syystä. Viime kuussa tuumasin myöskin jotta eräs Yveksen kasvosuihke taitaisi loppua heinäkuussa, mutta loppukuun överikäytöstä huolimatta pulloon jäi pieni tiraus joten ensi kuun loppujiin se menee.

Ja miltä ensi kuun ennustus sitten näyttää? No, tältähän se.


Melko suurella varmuudella saan nämä kaikki loppumaan, mutta kattotaas tilannetta sitten kuukauden päästä =)

Pistänpä tässä samalla kuvat parista tilauksesta jotka tuli taannoin tehtyä. Pitkästä aikaa tein Avonille tilauksen ja tällaisia sieltä tuli kahmittua ostoskoriin.


Vasemmalla kylpyvaahto jota käytän luonnollisesti suihkarina, sen vieressä sitten suihkari ja sitten tulee naamajuttuja: putsari, kasvovesi ja kuorinta. Niin ja isännälle naamalle kosteuttajaa, reppana kun on joutunut käyttämään Rainbowin kasvovoidetta jota kerran hänelle ostin..tosin näemmä sekin on hänelle kelvannut =D Ja pitihän mun yks hajuvesikin kotiuttaa kun demotuotteena halavalla sain... Kyseessä on Scent Essence Vibrant Fruity ja ko. sarjaan kuuluu kaiken kaikkiaan 3 erilaista tuoksua. Mulla oli tarkoitus tilata kokeiluun myös saman sarjan Sparkly Citrus (kuulostaa herrrrkulliselta!) mutta peijakas vieköön kun sitä ei ollut varastossa tilaushetkellä =/ Tilasin siitä sitten näytteen joka näemmä unohtui koko kuvasta.

Toisen tilauksen tein Terveysteekkiin. Alun perin suunnittelin tilausta Sokokselle, siellä kun oli hyvät alet (olisin tilannut esmes Dr. Hauschkaa), mutta mulla meni hermot nettisivujen pelityksen kanssa joten suuntasin sitten Terveysteekin sivuille.


Mulla oli suunnitelmassa tilata pari muutakin juttua, mutta olin asettanut itselleni 50 euron rajan (sen ylittävistä tilauksista ei tarvitse maksaa postareita) ja nämä tekivät yhteensä muistaakseni 50,30 €. Vasemmalla on Laveran kasvovoide ja tämä oli sellainen josta mainostettiin kaupanpäällisinä naamiota. Mä jotenki ajattelin hassusti jotta se naamio olisi tuubi, mutta se olikin näytepussukka (josta tosin riittää kamaa useampaan kertaan). Vaan eipä tuo oikeastaan haittaa, mä ku oon muutenkin laiska naamioiden suhteen... Dr. Hauschkan puhdistusvoidetta oon halunnu kokeilla jo jonkin aikaa ja saman merkin silkkipuuteriin kehitin jonkin luxusmaisen fiksaation. Tuo puuteri ei oo halvimmasta päästä, mutta Terveysteekissä se maksaa huomattavasti vähemmän kuin muissa katsastamissani paikoissa. Tosin, kävin nyt katsomassa hintaa ja se oli pompsahtanut hieman, tällä hetkellä silkkipuuteri maksaa tuolla 23,50 € kun itse pulitin siitä 20,70 €. Hinnat siis ilmeisesti vaihtelevat kyseisessä kaupassa jollain logiikalla. Viimeisenä sitten hammastahna joka oli lähestyvästä viimeisestä käyttöpäivästä johtuen hieman edullisempi kuin kaupassa. Toki tartuin tilaisuuteen, mä kun käytän enimmäkseen vihloville hampaille tarkoitettuja tahnoja.

Sellaista siis tänään, ensi viikolla alkaa sitten tuttuun tapaan kulutettujen tuotteiden ruotiminen =)

7 kommenttia:

  1. Mulla joskus nuorempana vihloi tosi paljon hampaita ja silloin itsekin aloin käyttämään vihloville hampaille käytettyjä tahnoja, ne oikeasti auttoi! Nykyisin pesen harvemmin, mutta yleensä herkille hampaille tarkoitetuilla tuotteilla, kuten Yotuelilla. Esim. se Pepsodentin sininen hammastahna saa aikaa sen, että hampaisiin alkaa tulemaan "outo tunne", en voi käyttää sitä ollenkaan. Muuten ei kyllä enää vihlo, mehujäätkin pureskelen. :D

    VastaaPoista
  2. Ne kyllä auttaa, onneksi! Joskus tosin tuntuu siltä kuin hampaat 'tottuisi' ko. tahnoihin ja silloin pitää vähän aikaa käyttää eri merkin vastaavaa tai ihan tavallista tahnaa. Hui, mä en taitas rohjeta pureskella mehujäätä, rajansa kaikella ;D

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi mä niiiin inhoan sitä, kun yrität tehokäyttää jotain tuotetta hullun lailla kuun loppuun mennessä, ja sitten se loppuukin joskus seuraavan kuun ekoina päivinä tai jotain. :D

    VastaaPoista
  4. Älä muuta sano! Ja nyt sen käyttö on vähän niinku unohtunu, pitääki ottaa itteä niskasta kiinni ettei se tämän kuun lopussa kummittele lopputirauksillaan ;D

    VastaaPoista
  5. Mahtavasti sulla mennyt heinäkuu!! Kateeksi käy, kun itellä oli niin surkea saldo :D.
    Mua itseäkin himottaa tuo avonin uus Scent essence fruity sekä citrus tuoksut, toistaiseksi vain näytteet tilannu... Pitäs testata ne niin vois päättää kannattaisko tilata... :D
    Tuo Naturalsin kasvokuorinta olikin ainakin mun kasvoilla yllättävän kuoriva :O !! Ei tuo täysin raapiva ollu, mutta yllätyin kuitenkin laadusta!
    Tosi hyvä hinta-laatu suhde, kuten on myös Yvesin aprikoosi-kuorinnassa!
    Ootko testannu kasvoille jo, kun kerroit kädelle kokeilleesi sitä, etkä ollu vakuuttunu?

    VastaaPoista
  6. Kieltämättä saldo hykerryttää muaki =D En oo vielä testannu kuorintaa kasvoille, Yveksen on kohta loppumassa ja sitten siellä odottaa vakikäyttöön päätymistään Body Shopin kuorinta joka ei kyllä oo kasvoille käytettynä mua vakuuttanu =/ Taidanpa siis ottaa tuon Avonin piakkoin käyttöön, ehkä se kasvoilla tuntuukin tehokkaalta, kädet kun eivät oo kuitenkaa niin herkkä alue kuin kasvot =P

    VastaaPoista
  7. Merkur 37C Safety Razor Review – Merkur 37C
    The หาเงินออนไลน์ Merkur 37c https://deccasino.com/review/merit-casino/ is an excellent https://febcasino.com/review/merit-casino/ short handled DE mens titanium wedding bands safety razor. It is more suitable for both heavy and non-slip hands and is jancasino therefore a great option for experienced

    VastaaPoista