torstai 10. huhtikuuta 2014

Muita naamajuttuja

Viime kuussa loppui kaksi kasvojenputsaria joista kumpikaan ei sykähdyttänyt minua. Ensimmäinen loppuja oli We Care Iconin vaahtoputsari.


Minähän pidän vaahtoputsareista ja siksi olinkin kummissani miksei tämä ilahduttanut minua. Mitään sen kummempaa vikaa tässä ei ollut, tämä putsasi kasvot kivasti ja ihokaan ei jäänyt narskuvan tuntuiseksi, olihan tämä kuivalle iholle suunnattu tuote. Tuoksuakaan en enää tarkalleen muista, mutta sen muistan etten hirvittävästi pitänyt siitä. Onneksi tuoksu oli kuitenkin mieto. Tämä ei vaan jostain syystä kolahtanut meikäläiseen ja siksipä en ostaisi tätä toiste.

Toinen loppunut oli minikokoinen Louis Widmerin puhdistusmaito josta olen kertonutkin aikaisemmin. Tämä pyöri ikuisuuden suihkuhyllyllä ja oli melkein jäädä käyttämättä, mutta viime hetkellä ennen kuukauden vaihdetta muistin listanneeni tämän loppuviin ja siksi päätin lotrata sen loppuun samalta seisomalta. Oikeasti siitä olisi riittänyt moneen kertaan, mutta koska en pidä puhdistusmaidoista, niin halusin päästä siitä eroon. Luonnollisesti mun piti vielä puhdistaa kasvot tavallisella putsarilla, mä ku inhoan sitä hivenen rasvaista tuntua minkä puhdistusmaito iholle jättää.

Loppuun kului myös Yveksen silmämeikinpoistoaine, tämän olen tainnut saada kaupanpäällisiksi ja itse asiassa toinen samanmoinen kaupanpäällinen odottaa vielä käyttövuoroaan.


Ruiskaunokkia sisältävä hellävarainen silmämeikinputsari oli ihan kelpo tuote ja poisti vesiliukoisen ripsarin hyvin. En sitten tiedä miten tämä toimisi tuhdimman meikin kanssa. Yveksen sivuilla olevissa muutamissa kommenteissa tätä ei ole hirmuisesti kehuttu ja meinasipa joku jotta aikaisempi versio tästä olisi ollut parempi. Lisäksi tuoksua on moitittu (ite en nyt muista tämän tuoksuneen pahalle) ja silmiäkin tämä kuulemma kirvelee ja jos oikein muistan (tosin mun muistiinhan ei ole aina luottaminen...), niin kyllä mullakin taisi silmiä välillä kirvellä. En kylläkään tiedä milloin tätä on uudistettu eli tämä mun versio saattaa olla hyvinkin sitä vanhaa versiota... =D

Mun mielestä tämä kuitenkin on ihan ok tuote ja mielelläni käytän sen toisen jäljellä olevan pullonkin-tosin sen jälkeen tuskin ostelen silmämeikinputsareita jos misellivesi-hurahdukseni jatkuu, sillähän saa poistettua silmämeikitkin eli erilliselle tuotteelle ei enää ole tarvetta.

4 kommenttia:

  1. Mulla tuo YR:n silmäputsari kirveli silmiä, mutta muuten ihan ok. :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa, mullakin on silmämeikinpoistoaineet jäänyt hyllylle pölyyntymään, kun lotraan vain misellivesien kans.. :D

    VastaaPoista
  3. Musta tuo Louis Widmerin puhdistusmaito tuoksuu ihan karmealle mummohajusteelle! Yvesin silmämeikinputsarissakin on joku hieman vanhanajan kameran filmipurkin tyyppinen ominaistuoksu... Muuten noiden kummankin tehosta kyllä tykkään :)

    VastaaPoista
  4. Jonna H.: Kyllä tuo hinta-laatusuhteensa osalta on ok =)

    Meliina: Ei ihme, misellivesi kun on niin mukava käyttää =)

    Aino: Mummohajuste ja filmipurkkihaisu =D Yritän miettiä kovasti mille viimeksi mainittu tuoksuu... ;)

    VastaaPoista