sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Astetta suurempi hanska

Maaliskuun kulutettuihin kuului myöskin eräs mielenkiintoinen tuote jonka tilasin testiin Sunrise Cosmeticsilta. Kyseessä on Iroha Naturen Regenerating Gloves Peach Aromatherapy hoitavat käsineet (voi elämä mikä nimihirviö) ja totisesti mielenkiinnolla testasin näitä käsieni ollessa hivenen kärsineessä kunnossa.


Ja kuten otsikossa mainitaankin, olivat nämä käsineet todellakin astetta suuremmat..oikeasti, eikö käsineet voisi olla hivenen pienemmät, harvalla kun taitaa olla noinkin valtavat räpylät..?!


Tässä vielä havainnollistava kuva käsineiden koosta, nämä ovat samaa luokkaa kuin mitä monissa hiustenvärjäyspakkauksissa olevat käsineet ovat. Voihan huokaus.


Olin ajatellut jotta vaikutusaikana voisin puuhailla jotain, esmes datailla netissä, mutta suunnitelma täytyi hylätä nähdessäni nämä megakokoiset käsineet. No, onneksi aina voi katsoa telkkaria ;)

Hanskoissa oli hyväntuoksuista (persikkaa, nam!) seerumia runsaasti ja itse tein niin että vähän väliä hieroskelin käsiä yhteen, ajattelin josko seerumi siten vaikuttaisi paremmin ja myöskin imeytyisi paremmin. Vaikutusajan jälkeenhän loppuseerumi olisi pitänyt hieroa käsiin, mutta sitä oli sen verran paljon etten minä ainakaan saanut kaikkea imeytymään tassuihini. Käytön jälkeen kädet tuntuivat pehmoisilta, mutta mun lähtötilanne taisi olla sellainen jotta olin muistaakseni kuivattanut käteni kynsilakanpoistoaineella ja siihen vaivaan ei taida auttaa muu kuin aika eli kuivuus ei talttunut kokonaan.

Summa summarum, ihan kiva tuote ja ei ole kirkossa kuulutettu ettenkö käyttäisi toistekin. Kuitenkin hinta on mun mielestä suht korkea (4,95€) tällaiselle kertakäyttöiselle tuotteelle. Eri asia jos nämä taikoisivat täysin kuntoon missä tahansa kunnossa olevat kätöset, sitten hinta ei tuntuisi niin korkealta. Ehkä joskus testaan toiste näitä tai sitten niitä toisia ruusuisia hanskoja, ans kattoo nyt.

4 kommenttia:

  1. Hih, melkoiselle jättiräpylälle tehdyt! :D

    VastaaPoista
  2. Ehkä ovat halunneet pelata varman päälle jos sattuisikin yksi asiakas jolla olisi jättimäinen käsi, eipähän pettyisi ;D

    VastaaPoista
  3. Ekaa kuvaa kattoessa olin et no ei noi nyt niiiiiin isoilta näytä. Toinen kuva taas... joo.. :D

    VastaaPoista
  4. Oli pakko ottaa havainnollistava kuva, muuten kukaan ei olisi uskonut... =D

    VastaaPoista