tiistai 5. marraskuuta 2013

Marraskuun LivBox

Maanantaina töistä tullessani ilahduin melkoisesti, nimittäin pöydällä napotti postin noutoilmoitus ja arvasin heti mistä on kyse eli LivBoxihan se =) En ollut osannut odottaa sen tulevan näin äkkiä joten kyllä oli hymy herkässä. Tosin, hieman epäileväinen olin, viime kerrallahan paketti ei ollut vielä tullut postiin postipojan päivämäärävirheen vuoksi ja nytkin päivämäärää oli korjailtu niin etten tiennyt lukiko kortissa 4. vaiko 5. päivä... 


Tässä kuussa teemaväri olikin metsänvihreä.


Ja tällainen satsi laatikosta paljastui. Lokakuussa täysikokoisia tuotteita oli peräti kolme, nyt vain yksi ja se ainokainen oli tuo meikkisieni.


Ja tämä meikkisieni olikin sitten boksin turhin tuote mulle, tälle minulla ei ole oikein tarvetta. No, aina ei voi voittaa.


Kuvia koneelle siirtäessäni huomasin kuinka epäselvä kuva tuosta hiuslakkapullosta tulikaan. Pah, en jaksanut alkaa kuvaamaan uudestaan eli olkoot. Tämäkään ei aiheuttanut riemunkiljahduksia, minä kun en ole käyttänyt hiuslakkaa hiuksiini aikoihin. Ehkäpä tämä oli vihje jotta mun pitäisi murtautua ulos rutiineistani ;)


Vichyn päivävoide oli kiva yllätys, siitäkin huolimatta että tämä on tarkoitettu kuivalle iholle. Vaan kyllähän iho tuppaa talven tullessa kuivumaan joten nou hätä. Tämän otan todennäköisesti aika pian käyttöön jahka sysään tällä hetkellä käytössä olevan kasvovoiteen avokille. Mä niin inhoan ko. voiteen tuoksua, mutta sinnikkäästi oon sitä jonkin aikaa käytellyt. Vähän aikaa sitten vihjailin ukolle jotta lahjoitan sen hänen käyttöön, saas nähdä muistaako kunhan lataan tuubin hänen kouraansa =D Tuoksutestinkin tein ja eipä hän haistanut mitään pahaa, jotain hyötyä siis siitäkin kun hänen hajuaistinsa heikkeni erään flunssan mainingeissa...


Kuivashampoota. Taas. Ei ole kauaakaan kun boksista tuli Herbinan täysikokoinen kuivis joten sinällään joku toinen tuote olisi voinut olla paikallaan. Vaikkapa ihan nestemäinen shampoo, sellaista ei ole ainakaan mun bokseilun aikana ollut kertaakaan. Vaan siltikin, tämä on yksi boksin mielenkiintoisimmista tuotteista, enhän ole koskaan tullut ostaneeksi Batisten kuivashampoota.


Tämä naamio kuulostaa hyvältä, tosin olisi ollut ihan kiva jos boksissa olisi ollut vaikka kaksi annosnappia. Toiset ovat ilmeisesti saaneet tämän tilalla puhdistusöljyn ja kieltämättä sitäkin olisi ollut mukava päästä kokeilemaan. Vielä en tiedä minkä kokoinen ko. öljy on, täytyy sanoa että jos sitä käyttää enemmän kuin kaksi kertaa (mihin määrään tämä naamio riittää), niin sitten vähän tympäsee. Muistissa on se kun vetäisin Clarinsin putsarin suhteen sen lyhyemmän korren ja sain minikokoisen version... (Apua, nyt mäki alan pikkuhiljaa nurisemaan boksin epäkohdista, hyi minua..!) ;)

Boksissa oli näiden lisäksi samanlainen(?) Académien 10 euron lahjakortti kuin oli joskus aikaisemmin. Tuskinpa käytän sitä, en käyttänyt sitä aiempaakaan, mutta onhan tuo miellyttävä lisä heille jotka alekupongin hyödyntävät.

Sellainen oli siis marraskuun LivBox, mitäs työ tykkäilitte omista bokseistanne?

6 kommenttia:

  1. Mulle ei tule boxia, mutta jos olisi tullut, niin tuo Vichyn voide on kyllä tän boxin helmi. :)

    VastaaPoista
  2. Monethan ei tykkää siitä kun LivBoxeissa on ollut niin paljon voiteita, mutta mä kyllä tykkään kun pääsen testaamaan voiteita joita ei muuten tulisi hankittua (hintansa vuoksi). =) Ja jos joku osoittautuu aivan huimaksi, niin takuulla pistän mieleen ja ehkä joskus saatan jopa äityä ostamaan.

    VastaaPoista
  3. Noh, mä en kyllä oikein tykkäilly. :( Sain saman setin ku sinä. Kun avasin boksin ja ensin luin sen infolappusen, eka fiilis oli "Aha. Oliks tää sit tässä?" En halua valittaa sinänsä kun tykkään LivBoxin ideasta ja edellisistä bokseista oon enimmäkseen tykänny. :D Mutta ei tää kuvasta ehkä pikkujoulukauden boksia? Mun mielestä ainoa todella kiinnostava tuote oli tuo naamio, ja sitten se Vichyn voide oli ihan ok -kiinnostuksen tasoa. Loput ei jotenkaan nappaa yhtään. :/

    VastaaPoista
  4. Ei kyllä ihan pikkujoulut tule tästä boksista mieleen, mutta eivätkös he tuumanneet että tää meinaski sitä pikkujouluihin valmistautumista... Kieltämättä itelläki tuli vähän semmonen blääh-fiilis vaikka boksissa kyllä on niitä mielenkiintoisiaki tuotteita.

    VastaaPoista
  5. Ei täälläkään mitään riemunkiljahduksia päässyt, mutta mielelläni tuotteet kyllä kokeilen :).
    Itsehän tykkäsin viime kerralla academien voiteesta niin paljon että käytin lahjakortin ostaessani täysikokoisen purkin :).
    Saapa nähdä, tykästynkö nyt naamioon yhtä paljon :D.
    Sellainen aika neutraali-fiilis jäi, varmaan osaltaan sen takia kun viime kuun boksi oli aika mielettömän hyvä omaan makuuni :).

    VastaaPoista
  6. Viime kuun boksi varmaan vaikutti monella siihen ettei tän kuun tuntunutkaan niiin ihanalta. Toivottavasti en tykästy siihen naamioon, se ei taida olla mitään hirmu halpaa vaikka hyödyntäisi lahjakortinki =P

    VastaaPoista