perjantai 7. kesäkuuta 2013

Onhan niitä..muutama.

Minua pyydettiin esittelemään suihkugeelivalikoimaa silloin kun se on runsaimmillaan ja noh, musta vähän tuntuu että se on sitä juurikin nyt. Kuvasin sitten koko satsin, sen kummemmin porukka ei esittelyjä kaipaa koska melkeinpä kaikki on tullut vilautettua tilausten esittelyjen yhteydessä (osan esittely tulee ylihuomenna). Suihkareiden määrä on kyllä melkoinen... 


Ai eikö näy kunnolla? Tämä otos kuvastaa nolouteni määrää, joten olkaa armollisia tuomioidenne suhteen, seuraavaksi tulee kunnollinen kuva.


Niin, onhan niitä. Laskin ja sain tulokseksi 35 kappaletta, tosin käytössä olevaa en edes kuvannut enkä laskenut tuohon määrään. Väistämättä muistin lukeneeni kuinka jollakin henkilöllä kului vuodessa yksi suihkugeeli (vai meniköhän sen kuluttamiseen vieläkin kauemmin) joten siitä vaan laskemaan kuinka monta vuosikymmentä tämä määrä kestäisi hänellä... No, kyllä nämä mullakin kestää aika kauan, mutta ei sentään 35 vuotta ;)

Inventaariota tehdessäni tein hupaisan havainnon kahden pullon suhteen, toisen olen ostanut Haaparannasta ja toisen ihan kotoisasta Citymarketista.


Pullot ovat siis muodoltaan identtiset, mutta eipä se ole kummakaan kun kummassakin lukee takana Unilever =) Tuon Rexonan vajavaisuus johtuu siitä että oon käyttänyt sitä kerran tai pari, mutta päätin siirtää sen kesäkäyttöön viilentävän vaikutuksensa vuoksi. Pitäisikin ottaa se kohta käyttöön.

Että tällainen perjantain piristys (tai kauhistus) teille, pistääkö kukaan paremmaksi suihkugeelijemmojen suhteen? ;)

11 kommenttia:

  1. Suihkugeelit <3 Haa, tästä inspiroituneena voisin tehdä uuden postauksen suihkari jemmastani! :D Niitä meinaan on..

    Aikasemmin oon tehnyt postauksen noista suihkareista, kurkkaappa: http://katjuskan.blogspot.fi/2012/11/addiktio-nro-4.html :D

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen kokoelma! :) Ei kai siinä kokoelmassa mitään, jos vaan säilytystilat riittää ja rahaa jää ruokaankin ;) Olishan tuota kuvattavaa itelläkin... Onko toi viilentävä suihkari joku "vintage" vai vieläköhän sitä kannattaisi etsiä? Oliko miesten vai naisten puolella?

    VastaaPoista
  3. Katja: Haa, teepäs, kiva päästä kurkkimaan toisten jemmoja =D Ja menenpä tosiaan kurkkimaan tuota sun edellistä postausta...

    Aino: Suht ok nuo mahtuu ja onneksi suihkarit ei oo mitään kalliita tuotteita, muuten voisikin nälkä kurnia ;)

    Mä ite luulin että tuo Rexona olis joku uutuus, mutta jostain blogista luin jutun siitä ja se oli kirjoitettu muistaakseni viime kesänä ja mä ostin sen tosiaan joskus kevättalvella, löytyy siis varmasti vieläkin. Mä en tiedä mille puolelle tuo kuuluu, meillä kun ne nökötti hyllyn päädyssä ns. ei kenenkään maalla, mutta tuoksu on sellainen jotta se vois olla enemmän miehille. Mä ite petyin tuoksuun, se ei ollut sillä 'oikealla' tavalla minttuinen.

    VastaaPoista
  4. Krrmmmhh...
    Ollaan sitten yhdessä noloja...
    Minulta löytyy tällä hetkellä suihkugeelejä 33kpl, joista 6 on 500ml, 3 on 400ml ja 1 on 750ml, loput ovat sitten 150-250ml...
    Lisäksi mulla on käsisaippuaksi käyttöön tarkoitettu 1 litran pönikkä (josta onneksi käytetty jo 1/3) ja lisäksi 12kpl 50ml pikkupulloja...
    Ja minähän en kuluta noita samaan tahtiin kuin sinä, vaikka hyvin usein siirrän käsienpesukäyttöön niitä... :D.
    Vähän yritän lohduttaa itseäni sillä, että monet ovat sentään jo kivasti vajaita :D.

    VastaaPoista
  5. Pari... :D

    Mä olen huono suihkugeelien kanssa yksi käytössä ja yksi jemmassa. Lisäksi mies tykkää enemmän käyttää pesemiseen palasaippuaa, jota minäkin lainailen välillä. :p

    VastaaPoista
  6. YKSI suihkari vuodessa..???
    Kyseessä on Nils Holgerson tai ihminen joka peseytyy harvoin ja nuukasti...
    Mä kauhistelen omaa suihkarikulutusta,mutta lotrailen aika surutta.
    Ostelen tarjouksista suihkariputeleita herkästi,kuitenkin 5 hlön talous jossa peseydytään ihan ahkerasti =)

    VastaaPoista
  7. Ooh, vaikuttava kokoelma, mutta niin on kyllä itsellänikin :D

    VastaaPoista
  8. Hmm, kehtaanko edes sanoa... Mun varastot on öbaut samaa luokkaa... :D Enkä mäkään kuluta niitä edes samaa tahtia kuin sä. Mua lohduttaa se, et mulla on aika paljon 50-60 ml pulloja, mutta silti, tiedän että on mennyt "vähän" överiksi. :D

    Sun tilanne on kuitenkin vähän eri, monet noista olet ihan just vasta tilannut isoina satseina ja kulutat niitä niin huimaa tahtia. En siis kauhistu sun varastoa! :)

    VastaaPoista
  9. Anzu-Anssu: No löytyyhän niitä näemmä sultakin =D

    Jonna H.: Mua saattaisi jopa ahdistaa noin vähäiset suihkarijemmat ;)

    TylyMuija: Joo, näin muistelen ja ei munkaan tajuntaan mene miten joku vois kuluttaa vain yhden suihkarin vuodessa. Toisaalta eipä tuolla mun miehellä kulu suihkugeelit kovaa vauhtia, voiskohan olla jopa et sillä menis se yks pullo vuodessa, pitäisköhän alkaa tarkkailemaan..! Hän kun ei aina käytä suihkaria, iho kuivuu kuulemma liikaa. Ja onhan niitä muitakin jotka eivät voi käyttää usein pesuaineita, ehkäpä sellaisilla henkilöillä se kulutus onkin hyvin vähäistä, omasta näkövinkkelistä katsottuna ihan onnetonta suorastaan ;)

    Mimosa: Vaikutuin itsekin kun kokosin pullot ryhmäkuvaan =)

    Marisa: Oh, ihana tietää ettei tämä 'collection' aiheuta kauhistuksen tunteita ja etten oo ihan yksin tämän suihkarihulluuteni kanssa =D

    VastaaPoista
  10. Iso kiitos Nova tästä postauksesta! Ihania purtiloita ovat kaikki 35 :D

    Oma kokoelmani ei tosiaan yllä yhtä näyttäviin lukemiin, mutta luulenpa kannustuksellasi hieman hölläävän suihkareiden ostokriteerejäni... :) Mikä ihme niissä lie viehättävän; jotenkin kirkkaat värit, tuoksujen yllätyksellisyys ja helppo käytettävyys kolahtavat!

    VastaaPoista
  11. Ollos hyvä =) Varo vaan, kun annat suihkareille pikkusormen, se vie koko käden ;)

    VastaaPoista