keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Rasvaa, rasvaa, lisää rasvaa!

Käsirasvaa nimittäin. Voi jestas että niitä tuntuukin kuluvan. Noh, hissukseen se tästä asettuu jahka kevät etenee. Aloitetaan eräästä hajuttomasta tapauksesta eli Erioilin käsivoiteesta.


Tämä on vallan mukava käsivoide, sitä tosin en tiedä miten kävisi jos kädet olisivat aivan järkyttävän kuivat. Luulenpa ettei tämä yksistään voisi elvyttää niitä. Mutta noin niinkus muuten tämä on oiva voide talvella ja mikseipä kesälläkin jos näpit tarvitsevat aavistuksen enemmän hoivaa. Jotenkin tämän käsiin jättämä tuntu muistuttaa Aqualanin jättämää tunnetta ja ko. postauksessa mainitsemani Erioil olikin juuri tämä Erioil.


We Care Iconin käsivoide oli melkoinen yllättäjä, tämä siis oli aika jees käsivoide. Käytin tätä öisin silloin kun kädet eivät olleet liian kuivat ja lopussa käytin tätä päiväkäytössä. Ei mitenkään hullumpi tapaus. Tosin, en uskoisi tämänkään pelastavan aivan rutikuivia kätösiä. Tuoksu tässä oli pettymys, tässä oli jokin hentoinen aromi, mutta muuten tuli sellainen olo kuin olisi nuuhkinut pahvia. Nämä We Care Iconin vartalotuotteet ovatkin jossain määrin mulle mysteeri, kerran tuoksuttelin Sokoksella joitain ja niiden tuoksut olivat niin pliisuja etten voinut ostaa niitä..no, ehkä ne viehättävät joitakin?

Nämä kaksi edellä mainittua (ainakin tuo Erioil, toisesta en muista..pahoittelut) ovat muun muassa juuri niitä joita olen sekoitellut aiemmin mainitsemieni Vitaliksen ja Badgerin kanssa.

Ja sitten se pettymys..voi Ziaja minkä teit, et ollutkaan tähän vuodenaikaan sopiva..!


Pakko vilauttaa putelin sivuprofiilikin, on se melkoisen slim! 


Ziajan Cocoa butter -käsivoide oli luokaton pettymys minulle. Käsille levittäessä se tuntui siltä kuin se voisikin kosteuttaa, mutta totuus oli toinen. Ei, tämä ei ollut talviaikaan mun kätösille sopiva tuote ja niinpä aloinkin miettimään tämän jatkokäyttöä. Jemmaan en jaksaisi laittaa (ostinhan tätä tuplapaketin joten toinen mokoma on odottamassa käyttöään ja muutenkin kätköissäni on tarpeeksi kesäkäyttöön passeleita käsivoiteita) joten mietin käyttäisinkö tämän vartalovoiteena vai antaisinko avokin käyttöön. Noh, avokki suostui ottamaan tämän käyttöönsä joten ongelma ratkesi sillä.

En tietenkään voi täysin tyrmätä tätä käsivoidetta, se ei vaan ollut talvella tarpeeksi käsilleni, ei edes päiväkäytössä. Sen toisen tuubin käytän jahka ilmat lämpenevät ja silloin se varmasti toimiikin niin kuin pitää. Niin ja tuoksu, se tässä on vallan mukava, sellainen kaakaoinen ja onneksi ei suklainen, mä ku en sen tuoksusta niin piittaa. Uskokaa pois, kaakao ja suklaa tuoksuvat ihan erilaisille ;) Todennäköisesti palaan jaarittelemaan tästä käsivoiteesta kesälläkin ja kerron sitten mitä tykkäilen voiteesta kesäkäytössä. Luulisin ettei se silloin tuota pettymystä, mutta mistä sitä koskaan tietää...

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea käsivoiteista, joista itsellä ei ole kokemuksia.

    VastaaPoista
  2. Nyt alkoi jännittää itseänikin tuon Ziajan puolesta, mullakin kun tuubi odottelee käyttöön ottoaan...
    Täytyy varmaan kesälle säästellä :).

    VastaaPoista
  3. Todellakin se kannattaa säästää kesään, muuten voi pettyä... No, ei sun kauaa tartte odotella, kohta alkaa olla semmoset lämpötilat ettei kädetkää kuivu niin rutikuiviksi ;)

    VastaaPoista