lauantai 13. huhtikuuta 2013

Clean x 2

Joskus näemmä jotkut tuotteet jäävät jollain tapaa unholaan ja sitten niitä ei tule esiteltyä blogissakaan. Tosin, kyllä tämä tuote on koko ajan ollut mielessäni, rakastanhan sitä, mutta sen käyttö on jäänyt vähemmälle. Kyseessä on siis ihan ensimmäinen Clean -tuoksuni, pari muuta Cleania olen jo täällä esitellyt (ja toisen niistä ehtinyt jo myydä eteenpäin), mutta tämä ko. merkin fanituksen aloittaja on jäänyt paitsioon. Kuinka häpeällistä! Niinpä hänen on aika päästä esiin ja samalla esittelen viimeisimmän Clean ostokseni.


Siinäpä he ovat rinta rinnan, ensirakkauteni Shower Fresh (EdP) ja käytettynä ostamani Summer Escape (Eau Fraiche). Btw, viimeksi mainittu on suloisessa pienessä pullossa (15 ml) ja mielestäni monet tuoksut voisivat olla näin pienissä pakkauksissa, kuluisivatpahan hiukan nopeammin... ;)


Kuvasta varmasti huomaattekin sen ettei Shower Fresh ole paljoa kulunut (no nyt on kun olen sitä käyttänyt kunnolla). Kyllä minä tätä aikaisemminkin käytin, mutta ehkä tämän ostaessani en ollut vielä niin hajuvesihullu (siis käytön suhteen, ostaminenhan on ihan eri asia..köh) ja toisaalta, muistan ottaneeni tämän kerran käyttöön vain huomatakseni ettei tämä tuoksu kaikesta ihanuudestaan huolimatta tuntunut sillä hetkellä sellaiselta jota tahtoisin käyttää.

Ja niin, tämä tuoksu on ihana, en voi tätä muuten kuvailla. Mutta, sehän ei oikein kerro tuoksusta mitään, joten Elloksen sivulta härskisti kopioin kuvauksen tästä:

Clean-tuoksu on sopivan kevyt ja hillitty, yksinkertaisen makea ja sensuelli. Vallankumouksellinen aromi saa sinut tuntemaan itsesi suihkunraikkaaksi aamusta iltaan.

Shower Fresh -tuoksun ensituoksussa tuoskuvat sitruuna, lime, mandariini ja lime. Sydäntuoksu on hieman kukkainen ja siinä on aavistus kielua, appelsiininkukkaa ja jasmiinia. Pohjalla myskiä ja puuta. 

Omaan nenäänkin tästä löytyy makeutta (ehkä saman tyyppistä kuin tässä Cleanissa), mutta makeuden lisäksi tässä on jotain pientä raikkautta. Nam, rakastan!


Summer Escape on ollut jonkinlainen Cleanin kesätuoksu ja muistelen tuoksutelleeni tätä kaupassa ihastuneena. Siksipä tartuin tilaisuuteen kun näin tämän käytetyn pullon olevan myynnissä. En löytänyt suomenkielistä selostusta tuoksulle joten kävin nappasemassa Fragrantican sivuilta englanninkielisen kuvauksen joka menee näin: 

For the season of 2011, summer and beaches are captured in the limited edition fragrance Summer Escape. Summer Escape embodies the carefree atmosphere, the feeling of sun-kissed skin, vast sea area and cloudless blue skies.


It opens with an unusual note of beach grass, combined with sparkling bergamot and mandarin. Water lily, summer peony, honeysuckle and orange blossom form the romantic heart of the composition. White sand accord, cotton flower, driftwood and coconut form the base, which provides a true feeling of summer vacation. 

Onneksi tuo kookos ei hirvittävästi tuoksu, muuten saattaisin olla tämän kanssa hepakassa, mulla kun on se ristiriitainen suhtautuminen kookosen aromiin. Tuoksuna tää oli sittenkin pettymys, mun makuun tämä ei ole edes hirvittävän makea ja jotenkin tämä on vaan jopa tylsä Cleaniksi. Mietin jo olenkohan edes tätä tuoksuttanut kaupassa, mutta muistelen pullon olleen pinkki eikä keltainen/oranssi (siis tuon värisessä pullossa oleva Clean Summer Linen on myöskin ollut jokin kesätuoksu). Mietin sitäkin josko tuoksu olisi jossain määrin mennyt pilalle edellisen käyttäjän hoteissa, pullon korkissa kun näkyy pieniä naarmuja ja tekstikin on osittain kulunut joten ehkä tätä on kuljeteltu kesähelteillä riennosta toiseen käsilaukussa ja semmonenhan ei tekisi tuoksulle hyvää... No, jos onkin mennyt pilalle, niin ei tämä täysin tärviölle ole mennyt sillä kyllä tätä voi käyttää. Ei vaan ole sellainen tuoksu jota rakastaisin, mutta onneksi pullo on sen verran pieni että käytettyä tämä tulee. 

Nythän mä oon pitkään haaveillut sarjan Skin -tuoksusta, tuoksuttelin sitä kerran kaupassa ja kuinka ollakaan, rakastuin siihen... Saas nähdä onnistunko saamaan sen joskus jostain halvalla vai täytyykö mun lopulta sortua ostamaan se täyteen hintaan. No, onhan mulla tässä aikaa kyttäillä tarjouksia ja käytettyjä tuoksuja, mullahan kun tuoksuja piisaa joten parempi olisikin ensin käyttää niitä pois ;)

3 kommenttia:

  1. Osa Cleanin tuoksuista (mm. myös Skin) ovat tällä hetkellä Sokoksella (näytti löytyvän myös verkkokaupasta) tarjouksessa. S-etukortilla hinta 30 ml EdP 36 e. :)
    Löysin juuri blogiisi ja hyvältä vaikuttaa. Jatkan tutustumistani tässä aamukahvin seurana. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea näistä. Oma suosikkini Cleanilta on Fresh Laundry.

    VastaaPoista
  3. Satu: Kiva kuulla, toivottavasti jatkossakin blogini lukeminen kiinnostaa =)

    Joo, niinhän se Skin olis Sokoksella tarjouksessa, mä en oo vaan jaksanut liittää S-etukorttia tiliini, mulla kun on rinnakkaiskortti avokin kortille. Pitäisi vähän perehtyä miten sen saikaan liitettyä sinne... Tosin, mä voisin ihan hyvin ostaa sellaisen 15 ml pullon tuota tuoksua, eipähän ehtisi kyllästymään kun pullo olisi tarpeeksi pieni ;)

    Jonna H.: Cleanit on kyllä sellainen juttu josta itekki mielellään luen postauksia =) En nyt äkkiseltään muista mille tuo Fresh Laundry tuoksuu (voihan olla etten oo tuoksutellutkaan sitä), mutta uskon sen olevan hyvä =)

    VastaaPoista