sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Logona LavaErde Rhassoul savipesujauhe

Jotenkin savesta tulee ensimmäisenä mieleen sen jollain tapaa kuivattava vaikutus, tai ainakin mulla tulee, en tiedä teistä muista =) Hyvinvoinnin Tavaratalosta bongasin kuitenkin Logonan savipesujauheen joka kuulosti sen verran hyvältä etten malttanut olla tilaamatta sitä.


Klikatkaa kuvaa suuremmaksi.

 

Kuten tekstistä näkyy, tämä on melkoisen hellävarainen tuote jota voi käyttää moneen eri tarkoitukseen. Mulla tämä on ollut käytössä kasvojen pesuaineena, tarkoitus on ollut testata miten kropan epäpuhtaudet reagoivat tähän, mutta toistaiseksi se ei ole edennyt yhden tahi kahden kerran testausta pidemmälle.



Jonkin aikaa mietin jotta mitenköhän yhdistän pahvisen purkin ja suihkun ilman ettei pahvi ajan mittaan muhjaannu. En tiedä onko tuolla sisäpuolella muovikerros, mutta pelkästään ulkokuorenkin muhjuksi muuttuminen olisi ollut epämiellyttävää. Niinpä sitten laitoin savea pieneen tyhjään Lushin suihkugeelipulloon, apuna käytin paperia josta tein ns. ratin. Tosin seuraavalla täyttökerralla mun täytyy kehitellä vähän parempi ratti, ekalla kerralla homma oli aika hidasta sillä mun ratintekeleellä...

Täytyy sanoa että oon tykännyt tästä, iho jää tämän jäljiltä mukavan tuntuiseksi. Mitään ihmeitä nassussani ei ole tapahtunut, mutta onkos tuo kumma, eihän mun naamaan tunnu tehoavan mitkään aineet ;) Vahvan meikin poistossa tämä tuskin toimii (en tiedä kun mähän käytän etupäässä vain puuteria ja peiteväriä), mutta monihan käyttääkin kaksoispuhdistusta ja ehkä tätä voisi käyttää siinäkin hommassa? Mielestäni tämä on myös edullista riittoisuuteensa nähden, 300 gramman purkki maksaa 11,95 ja tuo tosiaankin kestää varmasti kauan. Suosittelen siis kokeilemaan =)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuote,ja ihan edukas.Joka nyt sattuu aina olemaan yksi innostusta lisäävä tekijä =)

    Eri asia tosin on kuinka usein sitä jaksaisi sitten tuusata savijauheen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Loppujen lopuksi ei tän kanssa tuusaaminen oo kovin aikaavievää, ei muuta kuin sekoittaa vähän vettä jauheeseen ja lätkii naamaan =D Toki kiireessä se vähäinenki sotkeminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä ;)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaisipa tämä mielenkiintoiselta kokeilla... :D
    Kaikki normaalista poikkeavat olomuodot kiinnostaa kyllä aina :D

    VastaaPoista
  4. Anzu-Anssu: Kannattaa kyllä hankkia tää jos siltä vaan tuntuu, mä oon ihan ällistyny miten halpa tää on suhteutettuna purkin kokoon ja riittoisuuteen. Ja muutenkin kun tää on ihan jees tuote =)

    VastaaPoista